MY WAY - MY LIFE...

Blogi on muuttanut

2011-08-28T20:17:00.003+03:00

Blogini on muuttanut!!

Löydät sen täältä: Janskula

Tervetuloa, jos haluat!

USA:n matka takana

2011-08-07T21:12:00.005+03:00

Reissu on ohitse ja valokuvia olisi varmaankin miljoona neljä mutten niitä kaikkia viitsi tänne laittaa, vain muutaman...niin saan samalla tämän blogin päivitys-tauonkin ohitse.

Matka oli aivan mahtava jälleen kerran kaikin puolin. Oli ihana tavata ystäviä ja viettää aikaa heidän kanssaan, kokea itsensä pidetyksi ja rakastetuksi. Paluu tänne kotiin olikin rankka ja itkeähän sitä täytyi tuolla USA:n päädyssä. Mutta ehkäpä sinne taasen tulee mentyä jossakin vaiheessa.

Matkalla tuli laiskottelun ja veneilyn sekä uimisen ohessa käytyä myös eri paikoissa, kuten Fernbank Museum Of Natural:issa, joka oli aivan loistava paikka dinosauruksineen ja muineen. Tuolla aikaa meni monta tuntia, kuten myös Atlantan Georgia Aquavariumissa. Tuolla oli aivan mahtavia kaloja ja muita mereneläviä ym. Tuolla pääsimme itse koskemaan mm. oikeaan haihin sekä rauskuihin.
Kävimme myös Coca Cola museossa. Coca Colahan on Atlantasta lähtöisin. Mutta yhtään muita huonommaksi ei jäänyt CNN:n uutistudiokaan
, eikä Atlanta History Museokaan. Kaikkia voin suositella todella lämpimästi.

Shoppailtuakin tuli vaikka mitä, koska hintataso siellä oli huimasti edullisempi kuin täällä Suomessa. Tavaraa tuli tuotua sen verran, minkä matkatavaramääräykset antoivat myöten.

Mutta siinäpä lyhyesti matkasta...ja kuvia lopuksi...eivät ole missään loogisessa järjestyksessä...

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT

2011-05-31T19:04:00.002+03:00

Ensiksikin - olen todella pahoillani arvonnan loppuunsaattamisen viivästymisestä mutta olen tehnyt ihan mielettömästi töitä ja vapaa-ajalla olen vain ollut niin aikaansaamaton, että kaikki ylimääräinen on jäänyt mutta se siitä selittelystä ja asiaan!

Eli arvonta on päättynyt ja voittajiksi Onnetar nosti kaksi seuraavaa:

Milski ja
Kata.

Onnea! Laitattehan minulle sähköpostiini osoitteet, johon voin palkinnot postittaa!
Toivottavasti laitatte osoitteet 08.06.2011 mennessä, koska pian tuon jälkeen lähdemme sinne matkalle ja saavumme takaisin vasta juhannuksen alla!

Kiitos kaikille osallistuneille ja iloista mieltä!

PS: Kuvaan palkinnot myöhemmin ja lisään ne tänne...ehkäpä, jopa huomenna.

KEVÄTARVONTA

2011-04-25T16:30:00.006+03:00

Tuossa jokunen kirjoitus sitten lupailin arvontaa, ja nyt sellaisen ajattelin laittaa pystyyn...ihan vain kevään saapumisen kunniaksi. Tänäänkin aurinko paistaa ja on ihanan lämmin.

Arvontaan pääset osallistumaan kertomalla viisi asiaa, missä olet hyvä! Eli samalla nostamme itsemme arvostusta ylöspäin.
Perustelujen ei tarvitse olla mitkään päätähuimaavat mutta itseäsi kehuvia kuitenkin.
Minä vastaan tähän esimerkiksi näin:

1. Organisointi - minun on helppo hahmottaa kokonaisuuksia, jakaa niitä pienempiin osiin, nähdä mitä kannattaa ottaa huomioon, mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä.
2. Ajatuksien ilmaisu - koen ajatuksistani kertomisen suht helpoksi niin suullisesti kuin kirjallisestikin.
3. Ihmistuntemus - jälleen jonkinlainen kokonaisuuksien hahmottamisen helppous ja kyky nähdä syvemmälle, intuitio.
4. Minä - olen ihan hyvä minä ja osaan nauraakin sille.
5. Kirjoittaminen käsin - tykkään tehdä kirjaimia ja saan siistiä jälkeä aikaiseksi.

JOKAINEN ON JOSSAKIN HYVÄ!!!! Joten ei muuta kuin reippaasti vain osallistumaan!
Vastausaikaa on 10.05.2011 asti ja halutessasi voit mainostaakin tätä arvontaa!

Palkinnosta en osaa vielä varmuudella sanoa mutta jotain mukavaa se on =0)

Oikein hyvää vapun odotusta kaikille!

PÄÄSIÄISPUPU TOI YLLÄTYKSEN

2011-04-20T12:46:00.012+03:00

ja kunnon yllätyksen toikin! Siitä asti, kun postista saavuin ja paketin aukaisin, hoin vain ja ainoastaan kolmea sanaa "oijoi", "oih" ja "voih", kuin jotakin mantraa.
Ystäväni Kirsi meinaan yllätti minut totaalisesti ja mahtavalla paketilla.

Tykkään tehdä kortteja ja kirjoitella kirjeitä, joten voitte uskoa kuinka tämä paketti yllätti minut! Sanat ei oikeastaan riitä kuvaamaan tätä iloa ja hämmästyneisyyttä, jonka paketti aiheutti, joten parempi antaa kuvin viitettä paketin sisällöstä...

ensin kuva tästä pulleasta hennon sinisestä paketista

kasa erilaisia ihania tarroja

hurja määrä erilaisia papereita korttiaskarteluun

lisää erilaisia paperilajitelmia

tageja ja kuvia

kirjoja, jotka sisältävät erilaisia "leimasintekstejä"

ja lisäksi vielä tuollaisia erilaisia bordeja sisältävän kirjasen ja tuollaista pientä koristeluhilpetööriä

Eli voitte vain kuvitella, kuinka hymyilin ja kuinka tuollainen valtava määrä kaikkea askartelutavaraa oli erittäin vaikuttava yllätys!
Kuten sanoin, sanani eivät riitä kuvaamaan tuota kiitollisuutta, joten tyydyn vain sanomaan, KIITOS KIRSI!

LINKITÄ BLOGISI JA TAPAA UUSIA TUTTAVUUKSIA

2011-04-14T23:55:00.004+03:00

Tämän mukavan blogilista-idean bongasin Aamunkajon vastavalo blogista ja halusin sen itsekin hyödyntää, sillä uudet ja vanhatkin tuttavuudet ovat erittäin tervetullut näky täällä blogimaailmassa, sen lisäksi, että uutta luettavaa on aina mukava saada.

Eli linkitä tänne blogisi ihan vain vaikka kertomalla mitä kaikkea blogistasi löytyy ja mitä kautta olet tänne minun blogiini löytänyt!

Tämän omasta mielestäni suloisen kuvan, joka on Keanne van de Kreeken "käsialaa" - myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää loppuviikkoa ja viikonloppua. Olen ihastunut hänen kuvataiteeseen kovasti!
Tämä kuva kannustakoon meitä kaikkia myös välittämään itsestämme ja toisistamme!

TAVATAAN JA TUTUSTUTAAN!!!

Ps: Arvontaa suunnittelen myös pitkän tauon jälkeen, mutta siitä myöhemmin! Nyt on kiire...

HIEMAN LISÄÄ SOSIAALISUUDESTA

2011-04-13T16:31:00.005+03:00

Tuolla aiemmin, liittyen noihin asioihin itsestä, mainitsin tästä omanlaisesta sosiaalisuudesta ja huomasin, että siitä tulee asiaa ihan ns. oman jutun verran, joten valoitan sitä hieman lisää.

Pidän itseäni ihan sosiaalisena ja sosiaalisilta taidoiltani kyvykkäänä. Siitä huolimatta kutsun hyvin vähän ihmisiä kylään tai kyläilen itse. Tapaan ihmisiä mieluiten jossain muualla. Välillä tykkään tapailla paljonkin ihmisiä, välillä ei vain huvita ollenkaan. Toivon, että ystävät ja tuttavat eivät ota siitä itseensä, koska asia ei ole heistä kiinni.

Kyläilyasiassa olen toisaalta itsekäs, mutta toisaalta ajattelen myös muita. Kun olemme vaikkapa kahvilla, voi kumpi tahansa vaivatta päättää, että nyt on aika lähteä. Kylässä ei ole mukavaa miettiä, haluaisikohan talon väki minun jo lähtevän. Samoin kaverille on kotona jotenkin kiusallista sanoa, että mukavaa kuin kävit, mutta haluaisin nyt ryhtyä omiin juttuihini.

Joskus kyläilyssä tuntuu väsyttävältä sellainen seuran pitäminen ja emäntänä oleminen. Siihen ajatus kyläilystä yleensä tyssää, kun on muutenkin väsynyt. Aika harvassa on nykyisin sellaiset kaverit, joiden aikana voi hyvillä mielin puuhailla omiaankin. Siis että ollaan yhdessä, mutta kumpikin tekee mitä tekee. Se on hienoa, jos niin voi olla. Ihan parasta.

Pidän blogeja, sähköpostia ja keskustelupalstojakin erinomaisena sosiaalisena lisänä elämässäni. Etenkin silloin, kun on se olo, ettei jaksa tavata ketään. On kuitenkin mukava pitää yhteyttä ihmisiin. Netissä se voi tapahtua niin omaehtoisesti - kun siltä tuntuu. Välillä on mukava tavata kasvotusten, välillä mukava ihan vain kirjoitella.

Tunnen opettelusta huolimatta edelleen aika ajoin huonoa omaatuntoa siitä, että olen usein liian väsynyt tapaamaan ihmisiä. Kaipaan niin valtavasti ihan omaa aikaa, se on minulle jaksamisen edellytys. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että useimmat ystäväni ymmärtävät tarpeeni ja sen, että siitä huolimatta pidän heistä, haluan pitää yhteyttä ja olen kiinnostunut heidän kuulumisistaan. Joskus kuitenkin tuntuu, että olen jotenkin rajoittunut sosiaalisessa kuviossani. Että pitäisi pystyä antamaan enemmän.

Sellainen toteamus tähän loppuun, että lähes poikkeuksetta se lähteminen ja ryhtyminen on kuitenkin vaikeinta. Loppu sujuu useimmiten ihan itsestään ja kyläilyn tai muun tapaamisen jälkeen olo on sekä iloinen, että virkistynyt. Olipa mukava nähdä!

DON'T WORRY ABOUT ME...pappadaduda...

2011-04-11T02:15:00.010+03:00

Tämä Haloo Helsingin kappale "Maailman toisella puolen"

on soinut viime aikoina päässäni enempi kuin laki sallii. Tästä kappaleesta on kehittynyt minulle omanlainen voimalaulu, senkin lisäksi, että tämä muistuttaa lähestyvästä matkasta, jolloin oikeastikin olen miltei maailman toisella puolen.

Tämän kappaleen sanat

Nyt hihnalle laukku
ja viimeinen kuppi naamaan

Kohta pilvien päältä
voin muistaa tämän maan

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa
mä menen minne sattuma johtaa

Mulla on mukana kuvat
mutta katseet eivät kohtaa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Mä oon kujia kulkenut
jäljessä lapsien parvet

Niiden silmissä iloa
ja kovan elämän arvet

Sydän huutamaan jää joka hetkeen
mutta tartun niihin muistoissa

Vaikkei tavattais koskaan
kaikki kulkee mun matkassa

Isä olen täällä maailman toisella puolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja laulan pappadaduda pa duda dapa

omallalaillaan vahvistavat tunnettani vapaudesta, jota olen alkanut kokemaan menneisyyden haamuista sen lisäksi, että tämä myös vahvistaa sitä voimaa sekä iloa siitä, että olen selviytynyt varjoista valoon, eli hieman kuin maailman toiselle puolen. Hieman, kun laulun sanoilla leikittelee, niin ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan!

Totuushan on, että elämässä on taisteluja, joilla on vain kaksi mahdollista lopputulosta, ne joko tuhoavat meidät tai tekevät meistä vahvempia ihmisiä!
Ja minulla on ollut onni kuulua siihen, josta taistelun jälkeen on tullut huomattavsti vahvempi!

If you wondering what this band "Haloo Helsinki" sing on this song and why I'll put it to my blog, let me tell you.

This song is one kind of power song to me. Besides it reminds me about my coming trip almost to otherside of world it reminds me somehow about my fighting from dark to light. I get over domestic violence and other difficulties...so it's like a trip to otherside of world when I become from dark to light. And if you "play" with these words a little bit, you maybe realize what I mean.

But here's translate about this finnish song:

On the other side of the world
Now a strap for a bag
And last cup to be drunk

Soon on top of the clouds
I can remember this country

I don't have a certain course
I'm will go wherever fortune leads me

I'm carrying pictures with me
But eyes aren't meeting each other

Dad I'm here on the other side of the world, and I sing pappadaduda pa duda dapa

Mom don't be afraid I will take care of myself, and I sing pappadaduda pa duda dapa

I have walked through pathways
Hordes of children following me

There is joy in their eyes
And the scars of tough life

A heart will stay shouting in every moment
But I will hold them in my memories

Even if we never met again
Everything is walking along me

Dad I'm here on the other side of the world, and I sing pappadaduda pa duda dapa

Mom don't be afraid I will take care of myself, and I sing pappadaduda pa duda dapa

TUNNISTATKO ITSESI?

2011-04-08T18:50:00.004+03:00

Lehtikotilon blogissa törmäsin tällaiseen mahdollisuuteen kurkistaa itseensä ja luonteeseensa ENNEAGRAMMITESTIN avulla.
Tottahan sen sitten tein ja tuloksen löydätte alta! Aika hyvin osui ja upposi, vaikken ihan kaikkea sataprosenttisesti alleviivaakaan, vaikka täysin rehellisesti ja ajatuksella vastauksia puntaroiden vastailinkin.

Nyt minä vuorostani "haastan" teidät kaikki lukijat vuorostaan kurkistamaan omaan itseenne! Tulkaahan kertomaan mitä saitte vastaukseksi ja tunnistitteko itsenne!

Ja nyt oma tulokseni...rummun pärinää...

Tarkka Laadunvalvoja

ihanteellinen * objektiivinen * periaatteellinen * järjestelmällinen * vastuuntuntoinen * oikeudenmukainen * eettinen * uudistaja * perfektionisti * korrekti * työteliäs * kontrolloitu * tunnollinen * tienraivaaja * aktivisti * kurinalainen * rehellinen * itseään kehittävä * kriittinen * velvollisuudentuntoinen

Parhaimmillaan: ihanteellinen, tunnollinen ja oikeudenmukainen
Huonoimillaan: joustamaton, tiukka ja kriittinen

Ykkönen haluaa aidosti parantaa asioita ympärillään ja toimia oikeudenmukaisesti, periaatteellisesti ja omille ihanteilleen uskollisesti. Hän haluaa tehdä parhaansa ja yltää moitteettomiin suorituksiin. Ykkönen pyrkii aina oikeaksi katsomaansa ratkaisuun, mutta on harvoin täysin tyytyväinen itseensä tai ympäristöönsä (totta tähän asti). Ykköset ovat niitä ihmisiä, jotka sisäisestä vastuuntuntoisuudestaan johtuen korjaavat toisten pudottamat roskat kadulta ja soittavat talonmiehelle liukkaista portaista (no, totta osaksi mutten sentään roskia ala keräilemään kadulta).

Ykköset tekevät yleensä työnsä tunnollisesti ja noudattavat oikeiksi katsomiaan sääntöjä. Ykköset myös olettavat kanssaihmisiltään samaa tarkkuutta, tunnollisuutta ja oikeamielisyyttä, mihin itse uskovat. Ykkönen on yleensä itsensä ankarin kriitikko, mutta huomaa helposti myös toisten ihmisten "virheet ja erheet". Ykkönen asettaa itselleen erittäin korkeat tavoitteet, joiden saavuttaminen on ymmärrettävästi vaikeaa. Ykkösen tarkkuudessa piilee välillä myös pilkunviilaamisen siemen. Silloin Ykkösen on vaikea saada vietyä asioita loppuun liiallisen täydellisyyden tavoittelun piinaamana. (Totta turisevat tässäkin mutta olen oppinut jo ymmärtämään, ettei kaikki toimi samalla tarkkuudella tms. kuin minä...vaikka siitä niin iloinen olisinkin)

Ykkösellä on yleensä vahvat mielipiteet asioista ja hän neuvoo tai opettaa mielellään myös muita. Ykkönen saattaa tehdä omista säännöistään varsin tiukat ja hermostuu, jos ei itse yllä niihin tai jos kokee, että muut eivät kunnioita sääntöjä tai noudata ohjeita. Ykkönen kokee herkästi moraalista velvollisuutta korjata asiat, puuttua epäkohtiin ja parantaa maailman ja ihmiset ympärillään. Joskus Ykkösen hyvää tarkoittava neuvominen saatetaan tulkita myös arvosteluksi ja kritiikiksi. Ykkönen pyrkii elämässään idealistisesti omiin korkeisiin tavoitteisiinsa, mutta pelkää virheiden tekemistä. Hän saattaa vaikuttaa joskus vähän tiukalta yrittäessään olla hyvä ja virheetön. (Osui ja upposi...menneisyyden varjolla on varmasti oma vaikutuksensa)

Parhaimmillaan Tarkka Laadunvalvoja eli Ykkönen on ihanteellinen, periaatteellinen ja oikeamielinen ihminen. Ykkösellä on selkeä henkilökohtainen käsitys hyvästä ja pahasta ja hän haluaa olla reilu, järkevä ja objektiivinen. Totuus, oikeudenmukaisuus ja eettisyys ovat Ykköselle erittäin tärkeitä arvoja. Hän pyrkii saavuttamaan omat korkeat ihanteensa kaikilla elämänsä alueilla ja on tunnollinen pyrkimyksissään parantaa itseään ja ympäristöään. Ykköset ovat luonnostaan vastuuntuntoisia ja pyrkivät lahjomattomuuteen ja korkeisiin tavoitteisiin. Parhaimmillaan Ykkönen on humaani, inspiroiva ja aidosti esimerkillinen ihminen. Ykkösten huumorintaju on usein nasevan "kuivakkaa" ja tarkkanäköistä.

©Marika Borg & Viivi Brunila

HAASTE TUNNUSTUS JA SEN 7 ASIAA ITSESTÄ

2011-04-06T20:40:00.009+03:00

Katti Kattilan Elämää blogista antoi minulle tällaisen haaste-tunnustuksen, jonka otin vastaan. KIITOS KATTI!

Haasteessa oli määrä kertoa seitsemän asiaa itsestään. Olen joskus tällaiseen samantapaiseen vastannut, ja silloiset vastaukset löytyy täältä jos jotakin sattuu kiinnostamaan. Mutta nyt vielä seitsemän uutta asiaa itsestään...ei ihan helppo juttu mutta koitetaan...

1.Olen saanut synnyinlahjaksi hyvät sosiaaliset taidot, mutta olen äärettömän mielelläni yksin. Minulla on aika harvoin seurallinen olo. Meni kauan ennen kuin hahmotin ja hyväksyin sen, että sosiaalinen lahjakkuus ja halu sosiaaliseen kanssakäymiseen eivät automaattisesti kulje käsikädessä. Edelleen tuntuu ristiriitaiselta, kuinka paljon pidän monista ystävistäni, mutten meinaa saada tarpeekseni omasta ajasta ja rauhasta. Valitse helposti yksinolon. Yksin oleminen kotona on saanut monesti tuntemaan itseni vapaaksi. Oma koti ja yksinäisyys on ollut minulle taivas. Silloin voitte miettiä millainen on mahtanut olla helvettini. En tiedä, kuinka paljon ystäviltä voi odottaa ymmärrystä tätä tosiasiaa kohtaan ilman, että he ottavat siitä itseensä. Onneksi on sähköpostit, kirjeet ja blogit!

2. En pidä itseäni energisenä ihmisenä sittenkään, vaikka tapaan tehdä monia asioita yhtä aikaa ja muutenkin pitää aina olla jotain tekemistä. Tiedän, että minusta helposti välittyy tehokas ja energiaa puhkuva vaikutelma, mikä ei ole ainakaan koko totuus eikä mitenkään tarkoituksellista. Tiedän kokemuksesta, mitä on olla uupunut ja se oli sen verran ikävää, että jossain takaraivossa on aina pieni pelko uupumisesta. En tarkoita tavallista väsymystä, johon auttaa normaali lepo, vaan syvemmästä ja pitkittyneestä, hieman masennuksen kaltaisesta uupumuksesta. Päässäni on aina miljoona asiaa menossa ja toisinaan tuntuu, ettei kaikkiin arjen pieniin itsestäänselvyyksiin riitä millään puhtia. Mutta annan itselleni mahdollisuuden, enkä syyllistä itseäni siitä, olen kuitenkin elämässäni voittaja tavalla, jota moni ei ymmärrä, ellei ole kokenut samaa.

3.Inhoan väittelemistä.
Minulla on omat mielipiteeni perusteineen, muilla on omat mielipiteet perusteineen. Keskustelu niistä on mielestäni avartavaa, kun kumpikin kunnioittaa toisen mielipidettä, kokemuksia, ajatuksia ja tunteita näiden mielipiteiden takana - on halu ymmärtää. Ainakin minut saa parhaiten laajentamaan näkökulmiani juuri näin.

Provosointi ja väittely väittelemisen ilosta ovat asioita, jotka haluan pitää mahdollisimman kaukana minusta. Ne saavat minut lukkoon, puolustuskannalle. Ei siis kovin rakentava asetelma. Erityisesti inhoan sitä, että halutaan saada toinen hermostumaan laukomalla mielipiteitä ärsyttämisen vuoksi niin, ettei ihminen välttämättä edes ole sitä mieltä itse - kunhan tökkii muurahaispesää vain tökkiäkseen. Olen todella huono kestämään tunnetta siitä, etten tule ymmärretyksi tai kuulluksi. Kuinka turhalta voi silloin tuntua tuollainen tökkiminen! Puhumattakaan siitä, kun joku ventovieras kertoo totuuksia minulle minusta itsestäni tuntematta minua. Olen todella huono sellaisissa tilanteissa, koska itsehillintäni on sinnikkäästä harjoittelusta huolimatta heikko. Jos ei muuta, niin ainakin tulen pitkäksi aikaa pahalle mielelle. Tai paimmassa tapauksessa se saa minut näyttämään sen "sensuroimani" puolen minusta ja silloin hauskuus loppuu kaikilta.
Oma kiintiöni hedelmättömistä jankkaamisista, riidoista, tappeluista, toisen sivuuttamisesta ja tahallisesta väärin ymmärtämisestä on joka tapauksessa lopuksi elämää täynnä. Kanssani ei tarvitse olla samaa mieltä, enkä minä aio olla kaikkien kanssa samaa mieltä. Ollaan vaan ihan rauhassa eri mieltä, koitetaan ymmärtää toisiamme. Opettelen varmasti maailman tappiin saakka olemaan välittämättä provosoinnista ja ymmärtämättömästä piikittelystä.

Jaahas...taitaa tulla nyt hieman syvempää tekstiä kuin alunperin piti, joten taidan hiljentää tahtia...

4. Voin iloita, olen saanut maailman suurimman lahjan lapseni, ja olen ylpeä ja rakastava äiti elämäntilanteestamme huolimatta. Hänen kätensä ovat olleet vahvat ja ne ovat tietämättään jaksaneet nostaa minua aallonpohjalta takaisin kohti meren pintaa. Voin kiittää siitä, että olen luonut jotain niin kaunista ja hyvää! Lapseni on elämäni suurin lahja!

5. Kaikkea kaunista ja mukavaa ei tarvitse omistaa! Minulle riittää katsominenkin. Ahneus on nykypäivänä virus, joka tekee maailmaa omalla tavallaan sairaaksi. Voin ihastua maiseman kauneuteen mutta minun ei tarvitse omistaa maata. Ymmärrättekö? Maybe not!

6. Olen äiti, kaikesta huolimatta ihminen, aito äiti, joka toisinaan on kuin valkoinen koivunrunko niine mustine pilkkuineen. Koivu, johon voi nojautua pahanolon yllättäessä. Joskus hauraskin, kuin perhosen siivet, ja joita ei halua pahoilla sanoilla satutettavan. Lapsi, jota toivoisi hoivattavan ja hellittävän sekä toivoo saavansa olla vahingoittamatta ja kolhimatta turhaan. Ihminen, jolle suodaan elämän tuovan jatkossa myös niitä isoja auringonsäteitä.

7. Näidenkin vastauksien perusteella on mahdollista, kuten olen ennenkin sanonut, että minä olen outo mutta suhteellisuusteorian mukaan on aivan yhtä todennäköistä, että se outo oletkin sinä. Hassua!
Mutta kaikesta huolimatta totuus on se, itselle hyväksyttävä identiteetti syntyy, kun pystymme ymmärtämään ja hyväksymään sen, että meistä on elämänhistoriamme kuluessa tullut juuri tällaisia, kuin kukin olemme. Ymmärtäminen edellyttää elämänkokemusten kertomista "tarinaksi" ja menneiden kokemusten uudelleen tulkintaa. Ymmärtäminen voi tuoda mukaan mahdollisuuden muutokseen, ja näin ollen vaikeistakin asioista selviytymiseen. Vahva identiteetti on hyvin tärkeä selviytymisen kannalta.

*HUOKAUS* Se ei ollut todellakaan niin helppoa, kuten epäilinkin...miksi minun pitääkin aina vastata jotenkin monimutkaisesti...laittakaa minulle joskus jokin meemi, johon ei voi jaaritella ja yrittää vastata näppärästi! Kiitos ja anteeksi!

Ai niin...pitäisikö tähän nyt sitten haastaa joku toinenkin...tämä on tainnut kiertää jo niin monella mutta siitä huolimatta laitan nyt kaikesta huolimatta mm.
Kirsti's world , Seijastiinan Mietteitä, sekä Pieni Kuiskaus Tuulessa, Elä elämäsi hymyillen, hymyile läpi kyynelten

Pientä korttinäpertelyä...

2011-03-28T17:47:00.003+03:00

Tuossa jokin aika sitten tein muutamia kortteja...joista kyllä yksi on jo ennen joulua tehty...ja näköjään siitäkin on muutama "lumihiutale" pudonnut mutta sille ei nyt enää voi mitään.

Olen pahoillani, ettei kuvat ole oikein teräviä ja hyviä muutoinkaan. Kamerani alkaa olemaan finaalissa, enkä ole vielä saanut uutta ostettua mutta ehkäpä noista kuitenkin jotain selvää saa valjuudestaan huolimatta. Mutta jospa saisin uuden ostettua tässä kevään aikana.

Enpä nyt sitten enempää turisekaan tällä kertaa, sillä olen juuri nyt töissä...

Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille isojen halien kera!

Haastetta pukkasi...

2011-03-27T17:50:00.015+03:00

Kirsti blogissaan haastoi minut haasteeseen "Kuka? Mitä? Missä? Milloin?" ja nyt näin vapaapäivän ajankuluksi, ajattelin tähän vastata...

KUKA?

Olen yhden teini-ikäisen pojan etävanhempi ja kahden mustan kissan "emo". Nainen, joka on nykyisin oman elämänsä herra ja persoonallinen luonteeltaan. Mutta jonka peikkomaisen elämän juuret ovat kuitenkin kaukana sadun maailmassa, paikassa jossa kaikki peikot eivät ole pahoja.

MITÄ?
Rakastan kirjoja, runoja ja kynttilöitä sekä kirjeitä. Ja mitä toivon? Sitä, kun surusilmäinen tyttö muuttuu kirkaskatseiseksi, kahlehdittu sydän vapaaksi ja onnelliseksi.

MISSÄ?

Näin kotona ollessani yksin aamuyön tunteina annan välillä kyyneleiden valua. Niillä on helpottava vaikutus. Kun ne vuotavat, unohtuu muu kylmyys ja yksinäisyys, joka tuntuu välillä ympäröivän ihmisten elämää. Ja kyynelten lämpö tuntuu jopa sydämen vilussa asti.

MILLOIN?

Päivä alkaa keskiyöllä, keskeltä pimeyttä. Mutta sitten tulee valo...

Ja jokainen siipirikko on valaistuneempi, kuin täysin ehjä.

MITÄ MIELESSÄ NYT?
Se sovitus! Onko montaakaan kauniimpaa asiaa, kuin sovitus? Se merkitsee rauhan solmimista tapahtuneiden kanssa, tapahtuneita ei unohda, eikä pyrikään pyyhkimään mielestään, vaan muistelee sitä ilman tuskan tunnetta. tyytyy siihen, etteivät asiat menneet, niin kuin oli sydämessään ajatellut ja toivonut. Päätyy siihen, että voi elää sovussa kohtalonsa kanssa - kuten olen joskus kirjoittanut, ja nyt olen siinä.

PS: Tämä haaste on monella jo ollut mutta haastan tähän Milskin! Ja ottakoon, ken tahtoo...

Hello USA - here we come

2011-03-22T13:40:00.011+02:00

Pikkuhiljaa alkaa matkakuume kohoamaan, sillä kesällä toteutuu jälleen yksi kauan odotettu toive ja matkustan takaisin .
Erittäin rankan viime vuoden vastapainoksi siis jotain ihanaakin tiedossa. Olen tuon ansainnut!

DAY BY DAY my fever get to higher and higher, because in the June one of my hope get true and I travel back to USA.

Matkaliput ja Estan matkustusluvat ovat tulleet, sekä APIS- ja muut secure flight- tiedot on täytetty ja Iinalle sekä Wilille on varattu kissahotelliin paikat matkamme ajaksi, jote nyt voi rauhassa odottaa lähestyvää matkapäivää.
Onhan sinne vielä reilut kaksi kuukautta aikaa mutta toisaalta näin kevättä kohden on ihan mukavakin odotella tuollaista mukavaa asiaa vaikka pidempäänkin.

Tickets and all kind of other permissions are at home and all datas of us are okay. Also I've booked cathotel to our cats Iina and Wili times when we're not at home.
Well, still over two months to wait, but somehow it's nice to wait now.

Tällä kertaa reissumme kulkee reittiä New York - Atlanta - Chicago eli hieman tuollainen kolmion muotoinen reissu...
Näin ollen tulee käytyä kolmessa osavaltiossa tuon kahden viikon ajan, jonka reissussa olemme.

In this time our trip goes to New York-Atlanta-Chicago. Three states in two weeks, not so much but better than nothing.

Kovasti odotan niitä shoppailuja, ystävien tapaamista, ja ennen kaikkea sitä, että pystyn tarjoamaan pojalleni tuon reissun myötä uusia kokemuksia ja muistoja kategoriaan äiti ja minä.
Yksi missä varmastikin tulemme viettämään yhden päivän on Six Flags-huvipuisto, joka on erikoistunut lähiinä vuoristoratoihin. Sisäinen lapseni kiljuu jo nyt, kun ajattelenkin noita vuoristoratoja.

I can't wait those shopping days, time with our friends but most time with my son and how he get more memories to category "mom and I"!
One place where we need to visit is Atlanta's Six Flags-amusement park. My inner child scream already now =0)

Matkakuumettani koitan lievittää näillä kuvilla noista paikoista...
Until we're on the plane I dreaming with these foto's...

NEW YORK

ATLANTA

CHICAGO

KEVÄT LÄHESTYY-KESÄKISSATKO MYÖS?

2011-03-20T21:42:00.012+02:00

"Meillekin kissanpentu, ne on niin suloisia!"
Tämäntapaisia pyyntöjä kuullaan joka kevät lukemattomissa perheissä. Monet vanhemmat ottavatkin pennun mökille lasten huviksi, varsinkin kun niitä on tarjolla ilmaiseksi vaikka kuinka paljon.
Kaikki ovat tyytyväisiä - emokissan omistaja pääsee pennuista eroon, lapset saavat kissan ja kissanpentu saa kodin - vai saako?

Tosiasiassa kesäkissa on alun perinkin onneton olento, koska sen synkkä tulevaisuus tiedetään jo etukäteen. Kesän ajan pennusta on hupia ja ajanvietettä niin lapsille kuin aikuisillekin, mutta jo kesällä se saatetaan jättää päiväkausiksi yksin mökille. "Kyllähän kissa ruokansa pyydystää", luulee moni ja jättää kissan naukumaan mökin oven taakse nälissään ja ikävissään.

Mökkikauden päätyttyä kesäkissaa odottaa vielä kovempi kohtalo. Kesäkissan omistaja kuvittelee, että syksyllä kissa on jo rutinoitunut ulkona eläjä, joka voidaan huoletta jättää mökille talveksi. Siellä se muka elättää itsensä metsän antimilla.

Mutta kissa ei kuulu Suomen luontoon eikä se pärjää Suomen talvessa. Useimmat kesäkissat kuolevat talvella tuskallisesti kituen nälkään, kylmään ja sairauksiin. Ne harvat kesäkissat jotka säilyvät hengissä, saattavat maailmaan lisää kodittomia kissoja villiintymään ja nälkiintymään, ihmisten vihan kohteiksi.

Kesäkissan ottaminen ei ole todiste eläinrakkaudesta. Sen sijaan se opettaa sellaista suhtautumista, ettei eläimestä tarvitse huolehtia muuta kuin silloin kun itseä huvittaa. Se opettaa myös, että eläin on esine, jonka voi heittää syrjään, kun on kyllästynyt siihen. Näinkö me palkitsemme eläinten ystävyyden?

Kissa pieni pehmoinen, kovin on nyt viluinen.
Syksyn viima puhaltaa, puista lehdet putoaa.
Oli kesä onnen aikaa, ilma lämmin ja nauru raikaa.
Vaan nyt on kissa pikkuinen, hylätty ja viluinen.
Joka paikkaa paleltaa, kauheasti pelottaa.
Perhe sen on lähtenyt, yksin kissan jättänyt.
Kissa raukka hämillään, yksin sekä nälissään.
Rappusille käpertyy, ja ilta alkaa hämärtyy.
Yöllä tulee pimeää, entistäkin kylmempää.
Kissa pieni poloinen, peloissaan ja itkuinen.
Luottaa, toivoo, odottaa, että ovi aukeaa.
Aamu tulee kalpea, sumuinen ja kolea.
Aurinkokin nousee jo, päivä jälleen alkanut.
Mutta kissa pienoinen, nähnyt sitä koskaan ei.
Turhaan kissa odotti, toivoi sekä rakasti.
On pieni sydän jäätynyt, ja sielu ylös lentänyt.
Nyt on kissa suloinen, enkelinä taivaiden.
On toive sillä kaunoinen,
et joka kissa pikkuinen, kodin saisi lämpöisen,
eikä jäisi jäätymään, yksin ulos kylmissään.

- Laura Mäkinen –

Jos hiukankaan epäilet, että et voi antaa kissalle kotia monien talvien ajaksi tästä eteenpäin, älä ota kissa kesäksikään. Selvitä siksi etukäteen myös, onko perheessä allergiaa, joka estää kissan pitämisen kaupunkikodissa.

Jos olet jo erehtynyt ottamaan kesäkissan, valmistaudu viemään se syksyllä eläinlääkärille nukutettavaksi. Se on vähintä, mitä olet kissalle velkaa. Uuden kodin löytäminen kissalle syksyllä on lähes toivotonta, koska kissoja on tarjolla niin paljon. Kannattaa kuitenkin kysyä ensin esim. kissojen katastrofiyhdistykseltä, olisiko heillä mahdollista ottaa kissaa ensikotiin, kunnes he löytävät sille uuden kodin. Vastuuta kissan kohtalosta ei voi välttää sillä, että jättää sen heitteille ja uskottelee itselleen, että se tulee toimeen. Kotieläimen hylkääminen on lailla kielletty rikollinen teko.

LAKI SUOJELEE KISSAA!!!

Ihminen on pahin peto, joka välinpitämättömyydellään ja ajattelemattomuudellaan aiheuttaa eniten vahinkoa.

Minkälaisen mallin antavat vanhemmat lapsilleen, kun kesäkissa heitetään auton ikkunasta ja sanotaan piltille, että ensi kesänä sitten otetaan taas uusi?

Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa maa.

Ovi aukeni silloin, kun mansikat tuoksui, säteili taivas
ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta joi.

Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja valohon.

Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on pyyhitty
pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen lemmikin.

-Liisa Aaltonen-

Lähdetkö sinä mökiltä puhtain mielin?

Kabum

2011-03-06T17:55:00.005+02:00

Täällä ollaan...taas on aikaa vierähtänyt viimekirjoituksesta mutten suinkaan ole unohtanut tätä luottopaikkaani asioiden ja ajatusten purkamiseen. Aika on vain jotenkin lentänyt siivillä mutta nyt taas on oiva hetki purnata ja ihmetellä noiden eräiden munakkaiden päähänpistoja ja törkeyttäkin...ei sillä, eiköhän meistä naisistakin löydy vastaavaa mutta nyt on kyse miehistä...ja nyt pistäkää munakkaat mieleenne!!!

Minä en ole mikään ukkomiesten oma pikku succubus!

Vielä yksikin sekstistinen ehdotus inboxiini varatulta ihmiseltä niin revin pelihousuni!

Sinä petollinen rimppakinttu! PIDÄ TUNKKIS!
Jos tulitkin nyt katumapäälle ja haluaisitkin "säkenöivän huumorintajun omaavan säihkysilmän" elämääsi, niin olisit miettinyt sitä ennen kun menit rengastamaan sen tosikon sumusilmän. Daa'a! Turha inistä kun paskat on jo pöksyissä.

Ja joo, julkinen vastaus sinulle on EI.

Minä en ole salarakas, toinen nainen, varasijalla oleva hempukka enkä ainakaan toissijainen, ikuinen kakkonen enkä myöskään korvike.

Minä olen The Rakas, ensimmäinen nainen, ainutlaatuinen rotunainen, ykkönen, tärkein ja ainoa.

Is that clear now?
Hyvästi jääkää, te rengastetut urpiaiset!

*puhinapuhinapuhina*

Vaan en huolestu miesten moraalista enkä menetä uskoani laatumunakkaisiin. Jossain on olemassa uskollisia ja ihania miehiä, ja yksi heistä on täysin vailla minunlaistani "säkenöivän huumorintajun omaavaa säihkysilmää".
Siis kun kerta yksisarvisiakin on olemassa niin totta se on Mr. Darcyjäkin Thorkildsenin nahoissa?

Riiviöitä

2011-01-06T18:17:00.002+02:00

Pieniä mustia riiviöitä, kiipeilee pitkin selkäpiitä, murisee korvaan paskoja juttuja. Ja mikä olikaan syy, vain ja ainoastaan se että kerrankin ei pitänyt päätään kiinni ja ottanut kaikkea syitä niskoilleen. Se että kerrankin kavahti takajaloilleen ja vaati jotain yrittäessään hoitaa oman osuutensa. En edelleenkään ole vastuussa toisten onnesta tai epäonnesta. Omastani olen vastuussa ja sen puolia aion pitää. Ei totuus kuulosta kauniilta sittenkään vaikka kaikki sen perään huutaa. Tätä toivoitte, tätä halusitte, oppikaa sitten sitä käsittelemään..

Minä jään nauttimaan riiviöistäni, ruokkimaan niiden himoa.

Kenkiä, kenkiä ja lisää kenkiä...ja yksi mekko.

2010-11-16T16:43:00.014+02:00

Ostin, kun halvalla sain...sanoo jokin mainoskin ja minuun se toimi tällä kertaa myös.
Eli vaikkei tämä mikään vaatetus-blogi olekaan, niin pakko on laittaa mitä kaikkea mieluista voi löytää pienellä vaivalla.

Mutta asiaan...tässä parin viikon kenkäsaldoni...ja ovat jo käytössä olleetkin...

Eli hieman erilaisia ja -värisiä, jotka sopii sitten erilaisten vaatetusten kanssa.

Sitten tein jotain hieman poikkeuksellista ja ostin itselleni ns. pikkujoulumekon vai mikä lie cocktail-mekko...sitä ei usein tapahdu mutta kerrankos sitä. Meillä olisi tulevana lauauntaina kavereiden kanssa pienet pikkujoulut, ja sovittiin, että kerrankin hieman pukeudutaan.

Itse sitten päädyin tällaiseen mekkoon, joka ei kyllä tässä kuvassa oikein pääse oikeuksiinsa mutta aina ei voi voittaa.

Siinä on tuollaista "hörhelölankaa" joka tekee siitä samalla ilmavan keinuvan...heh, ymmärrätte varmasti nyt, miksi en todellakaan pidä mitään vaate-blogia =0D

Tuon mekon kanssa laitan sitten korkkarit ja ihan tuollaiset tavalliset Swarovskin korut

ja se on siinä.

Huomenna olisi lisäksi paluu arkeen. Saikku on jalan osalta pidetty ja vaikkei se olekaan vielä täysin kunnossa, niin meinaan tuonne töihin palata...yllätys yllätys, ihan normaalisti polkupyörällä.
Kotonakin olisin vielä viihtynyt, vaan naisen täytyy tehdä, mitä naisen täytyy tehdä!

Hyvää viikon jatkoa kaikille!

KIITOS JA KUMARRUS!

2010-11-06T00:36:00.000+02:00

Viikolla posti toi piristystä harmaan sumuiseen päivään tuomalla minulle paketin blogimaailman Katalta, joka pitää blogia nimeltään Fashion Dolls.
Olin osallistunut hänen blogissaan arvontaan, koskien hänen ja miehensä ikäeroa ja yllätyksekseni olin toinen voittajista ja tällaista paketin sisältä löytyi...

KIITOS!

Eilen kävin kontrollissa tuon jalkani kanssa. Minähän tuossa jokunen viikko sitten otin ja kaaduin polkupyörällä mustan jään yllätettyä minut alamäen pienessä mutkassa.
Vauhtia siinä oli mutta onni oli matkassa, etten loukannut itseäni pahemmin, eikä mikään paikka murtunut. Vasen kämmen meni auki ja vasen sääri loukkaantui hieman enemmän, siitä repesi pohjelihas ja hermo jäi puristuksiin, polveen tulee jäämään mitä todennäköisemmin arpeutunutta rustoa sisälle ja nilkka vääntyi....mutta paranemaan päin kuitenkin jo ollaan. Mutta töihin en saanut vielä palata, vaan olen vielä kaksi viikkoa kotosalla. Toisaalta ihan sopii minulle mutta toisaalta olin varautunut ahkeraan syksyyn...ja nyt nuo liikunnat jäävät jälleen hieman vähemmälle.

Liikunnan vähyys minua tuppaa ärsyttämään ja tuntuukin, että laitan mitä vain suuhuni tai katsonkaan edes jääkaapille päin minulle pompsahtaa kiloja lisää.

Painan...

Painan...

Painan hyvin monta kiloa.

Painan reilusti yli puolitoista poron kapulasäkkiä.

Painan kuin hirvas poro.

Painan kuin satamiljoonaa kissaa.

Painan hyvin monta kiloa.

Olen lehmä.

Mutta ensi kuussa.

Minä olen jo kissa.

(pahoittelen. Järkytyin hyvin pahasti vaa'alla ja halusin kertoa sen teille)

Heh, että kiitos vain Kata kaikista herkuista, joilla voin lohduttaa itseäni! LOL!

Ihan kamala vai kamalan ihana Niko Saarinen?

2010-11-02T16:48:00.003+02:00

Liekö tämä minun saikkuni (tai kaatumiseni sittenki) pehmentänyt päätäni mutta olen alkanut istumaan tässä koneella ihan liikaa. Olen selaillu selaillut ja lueskellut toisten blogeja joista täytyy muuten mainita jo kai melkein jokaisen tietämän Niko "BB" Saarisen-blogi. Joo'o...ihan tosi, kerrankin sarkastisuus ja ironia ja kettuilu on jätetään pois tästä postauksesta.

Alkujaan, ennen kuin itsekin asioita kunnolla mietin, kyseinen henkilö herätti minussa jos jonkilaisia tuntemuksia myötähäpeään asti mutta nykyisin olen aivan "myyty" kyseisen henkilön tapaan kantaa itsensä ja ajatuksensa. Kunnioitan häntä ja nostan hänelle hattua...jos minulla sellainen olisi.
Ajatelkaa nyt, millaisen ryöpytyksen hän on saanut ja käynyt läpi, sen takia, että hän osaa ja uskaltaa olla vain ja ainoastaan oma itsensä. Olemmeko me muut edelleen niin kateellisia siitä taidosta ja uskalluksesta vai mikä siinä on, että Niko edelleen vihastuttaa (vaikka myös ihastuttaa, mistä kertoo sankat tukijoukot)? Nyt tietysti voidaan sanoa, että miettisi nyt vähän miten käyttäytyy ja mitä sanoo jne...kyllä, varmasti sekin mutta miksi hänenkään täytyisi ottaa vastaan mitä vaan. Niinhän metsä vastaa, kuin sinne huudetaan!

Me emme varmasti tiedä kaikkea mitä hänenkään elämässsään on tapahtunut ja mitkä hänestä ovat tehneet sellaisen kuin hän on mutta hänellä on siihen täysi vapaus. Me kukaan emme voi syyttää tai arvostella häntä, koska emme tunne häntä...tiedämme ehkä, ja lähinnä ex-BB Nikona, muttemme tunne. Itselläni ja varmasti kaikilla muillakin on omat kokemuksemme elämästä ja varmasti loukkaantuisimme, joku meitä tai meidän valintojamme tulisi haukkumaan tai emme saisi olla kuten haluamme jne. Olen oppinut, että pitää todellakin katsoa pintaa syvemmälle ja antaa jokaisen olla sellaisia kuin ovat, kunhan kukaan ei satuta ketään.

Varmasti me kaikki olemme tehneet virheitä ja huonoja valintoja elämämme aikana, joten jos Nikokin niitä on tehnyt emme häntä voi kyllä ensimmäisenä mennä kivittämään. Se, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven, sanotaan muistaakseni raamatussakin.

Joillekin se varmasti saattaa olla tuo Nikon seksuaalinen suuntautuminen, joka vaikuttaa! Hei c'moon...elämme kuitenkin vuotta 2010! Eikö loppupelissä ole kuitenkin tärkeintä se, että rakastaa ja kokee saavansa vastarakkautta, eikä satuta ketään? Eikö meidän tulisi jo oppia ajattelemaan hieman avarakatseisemmin ja antaa kaikkien olla ja tutustua itse ihmiseen!
Itselläni on tuttavapiirissä monenlaisia tuttuja, eri uskonnoista ja eri seksuaalisen suuntautumisen omaavia jne, ja ei ole ollut mitään ongelmaa. Jokainen heistä on kuitenkin ihminen ja jokainen heistä elää ja jokainen heistä kuolee. Mutta eiköhän olisi kuitenkin aika antaa kaikille mahdollisuus elää se elämä, joka meille on annettu, omana itsenään...kuten meistäkin jokainen haluaa tehdä. Emme välttämättä hyväksy/ymmärrä/siedä toisten valintoja, mutta miten silloin voimme odottaa toisten hyväksyvän myöskään kaikkia meidän valintojamme?

Nikollakin on oma bloginsa, kuten meillä monella muullakin ja sain häneltä luvan "mainostaa" sitä täällä omassani, joten jos haluatte käydä kurkkaamassa mitä Niko kirjoittelee ja ajattelee milloinkin, niin tästä sinne pääsette NIKO SAARINEN!!

Tästä tuli nyt taas hieman erilainen postaus mutta jotenkin vain Niko persoonana sai minut innostumaan...ja antamaan tueni Nikolle ja muille oman elämänsä kulkijoille...tykkäätte tai ette! Niinhän sitä sanotaan, että on helpompi olla jotain vastaan, kuin jonkun puolesta...puolesta olemisessa on enemmän riskejä...mutta vanhaa mainosta lainatakseni "ELÄMÄ ON".

Ja Niko, jos itse täällä käyt tämän katsastamassa, niin pysy aina omana itsenäsi ja älä anna muiden puheiden ja mielipiteiden vaikuttaa ratkaisevasti. Meillä kaikille voisi olla opittavaa sinun luonteestai ja persoonastasi! Tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle ja "pidetään yhteyttä"!

VIISI SYYTÄ SIIHEN MIKSI KISSAT OVAT PAREMPIA KUIN MIEHET

2010-10-28T22:56:00.010+03:00

Ok.
Olen nostattanut omaa sinkkustatustani kertoilemalla muutamaan otteeseen miksi sinkkuna on vähän helpompaa. Kuitenkin hetkittäin mieleni valtaa epätoivoinen Charlotte, joka kuiskailee "Eikö olisikin mukavaa jos sinulla olisi poikaystävä? Niin moni asia olisi paremmin jos sinulla olisi poikaystävä!"
Minä yksinkertaisesti KIELTÄYDYN ajattelemasta tuolla tavalla. Samaten elämässäni ei tunnu tapahtuvan mitään, joten perustan uuden silloin-tällöin-jatkoa-saavan mietelmäosingon, jossa kerron miksi tietyt asiat joita minulla JO on, ovat parempia kuin mahdollinen poikaystävä.

Aloitan rakkaista kissoistani.
VAROITUS: Naissovinismia tiedossa, huumori mukaan kun luette, oikeasti pidän munakkaista eli miehistä!

1. Sut tahdon vällyihini nukkumaan, ettei sulla olis kylmä enää milloinkaan.
Tai jotenkin vastaavasti eräs suomipop-artisti/yhtye lauleskeli menemään. Ikävä kyllä en muista, että kuka/mikä.
Ensinnäkin, kuinka hankala miehen kanssa onkaan nukkua. He rutistelevat, piereskelevät, kuorsaavat, kääntyilevät, valtaavat peiton ja yli puoli sänkyä sekä lisäksi majoittuvat mahdottoman vaarallisissa asunnoissa. Kissani taas nukkuu päälläni, turraa mahaani, kehrää lujaa, naukuu jos ei pääse peiton alle, valtaa tyynyn, varastaa peiton, tulee vesisateesta suoraan sänkyyn ja suuttuu jos liikun ilman lupaa. Kissojen kanssa on NIIN paljon helpompaa nukkua.
Vaikka kissakin pystyy anastamaan itselleen hävyttömän paljon tilaa sängystä (enemmän kuin kaverini hirvikoira, jonka kanssa nukun myös samassa sängyssä) niin kissa kuitenkin tuntuu mukavammalle kuin mies. Miehen kainalossa en jaksa nukkua, mutta kissa kainalossa nukun loistavasti. Kissa on pehmeä, lämmin, karvainen, suloinen, tuhiseva pikkumaminmussukkatuituivauveli. Mies taas on lähinnä MinäTukehdunMeneKauemmasÄläVedäSitäPeittoaHittoTänneTukehtuuhirviö. Ehkä mieheenkin tottuisi, jos sellaisen kanssa pääsisi joskus joka yö nukkumaan (kamala ajatus) mutta vaikka hetkittäin ahdistun suuresti kissojeni vuoksi, niin en koskaan kuitenkaan pysty kärtyämään sille. Se ei tehoa, olen kokeillut. Nosta kissa pois sängyltä, se tulee takaisin. Ärähdä kissalle, se tulee ärhäkämmin naaman päälle. Älä päästä kissaa peiton alle, se kaivautuu jalkopäästä peiton alle. Miehet taas luovuttavat niin helposti, ettei niiden kanssa viitsi edes yrittää rauhaisaa nukkumista.

2. Minä olen herra sinun Jumalasi, eikä minulta saa mitään puuttua.
Minä olen aika vahvatahtoinen nainen ja tossuni alla on useampi märkä läntti muistuttamasta munattomista ukkeleista. Tarvitsisin rinnalleni sellaisen mieheen, joka tulee viereeni, karjahtaa "WOMAN! I'm gonna take you know" ja kantaa suojaan oksan haaraan. Jostain käsittämättömästä syystä en ole koskaan sellaiseen törmännyt ja hetkittäin epäilen, etten tule törmäämäänkään. En halua mitään alistaja-miestä (Herra X oli ihan tarpeeksi alistava) mutta haluaisin miehen, joka edes tosissaan yrittäisi väittää vastaan ja vaikka joskus jopa päättäisi jotain puolestani. (Lukekaapas muuten Diana Gabaldonin "muukalainen"-kirja. Jamie is The Man)

Mitä kissoihin tulee... Tahdon ruokaa. Hyi en syö tuota, sillä tahdon Gourmettia. Hae sitä. HAE. En syö mitään ennen kuin saan Gourmettia. Sillä aikaa menenkin ulos. Avaa ikkuna. Tulinkin jo takaisin. IKKUNA AUKI. Jaa, tylsää, liian kuuma. Ulkona paistaa aurinko, menenkin sinne. Ai, miksen muka saa tuoda tätä hiirtä sisälle? Tungenpa sen poskiini, et sinä varmaankaan tajua, että yritän salakuljettaa sitä. Ai, miten niin häntä pilkottaa suustani? IKKUNA AUKI. Tule istumaan sohvalle, haluan tulla syliisi. Tule nyt sohvalle jumalauta. Älä nouse. Paikka. Jaahas, saunaankin voisi mennä. IKKUNA AUKI. Minä tulen nyt syliisi kun olet tietokoneella. En siirry. Haluan käveillä näppäimistön yli. Haluan edelleen kävellä näppäimistön yli. Ei auta estely, minä haluan kävellä näppäimistöllä. Piste. No ups. Ei ole minun vika, että kannettavissa sammutusnäppäin on helposti tallottavissa. Haluan ruokaa. KEITTIÖÖN SIITÄ. Ostithan Gourmettia?
Kissat on ihania <3 Niiden kanssa todellakin tuntee itsensä naiseksi ihan vanhojen hyvien aikojen tapaan.

3. Kuunnellaan vaan taivasta, se vaik ei vastaakaan.
Kuinka monesti olenkaan lukiessani selittänyt kissalleni psykoanalyysin periaatteita tai muita kirjojen kertomia tietoja. Kissani on toteuttanut loistavasti "opi nukkuessasi"-tekniikkaa ja ovat todennäköisesti Suomen sivistyneimpiä kissojaa. Samaten kissani tietää kaiken minusta ja miehistä. Useimmiten jompi kumpi istuu sylissäni kun tekstaan kaverilleni angstaavia miestenhaukkimisviestejä ja samalla mumisen ääneen. Muutaman kerran nuo saattaa vilkaista minua tietäväisesti ennen kuin tyytyväisenä alkaa kehrätä ja lauhduttaa hermojani.
Joskus saatan yrittää itkeä itseni uneen ja nyyhkytän kissa rinnan päällä. Aikansa hän minua lohduttaa ja pukkii naamallaan kasvoihin, mutta hän myös tietää koska menee liiallisuuksiin ja yksinkertaisesti puraisee minua leuasta.
Yksikään mies ei tee niin! Ei sillä, että kaipaisin miehisiä hampaanjälkiä väkäleukaani, mutta yksikään mies ei ainakaan minun kohdallani ole a) kuunnellut ja lohduttanut b) sanonut OIKEALLA hetkellä, koska menen liiallisuuksiin.
Herra X karjaisi heti alkuunsa, että valitan turhia ongelmistani sillä hänen ystävänsä kuolevat narkomaniaan ja minulla ei näin ollen ole mitään todellista ongelmaa. Rekkamies taas jaksoi kuunnella, kuunnella, kuunnella, kuunnella ja sanoi lopuksi: joo.
Miehet ei osaa kuunnella. Ihmiset ei osaa kuunnella. Eläimet osaa. (Huomatkaa, kuinka teen eron miehen ja ihmisen välille)

4. Itsenäinen Suomi-neito = unelmani
Kissa ei kestä huonoa kohtelua, kissa lähtee. Jokaisen naisen pitäisi ottaa oma/naapurin kissa esikuvakseen. Ikävä kyllä 100% koiraihmiset, koirista ei kannata ottaa oppia ennenkuin on ihan totally in love ja valmis sitoutumaan. Sinkkuvaiheessa koirailu aiheuttaa vain naarmuja sydämeen (paitsi sängyssä jonnekin muualle)
Sinkkuna siis kannattaa olla kissa. Riippumaton, itsenäinen mutta kuitenkin omistautua uskollisesti Sille, Joka Kohtelee Parhaiten. Naisen kannattaa muistaa oma etunsa, etenkin jos on nuori nainen kyseessä (15-25-vuotias) silloin on silmät sinisimmillään ja kokemattomuus huipussaan. Tutkimuksen mukaan ihminen on aikuinen vasta 30-vuotiaana, niin silloin voi alkaa ajatella jo muitakin. Ennen sitoutumista ja lapsia, itsenäisenä naisena, ei kannata elää omaa elämäänsä muiden vuoksi ja muita varten. Ei kissatkaan elä. Minun kissani todennäköisesti rakastaa minua eniten, kuten minä myös häntä, muttei hän todellakaan elä minua varten vaan olettaa minun elävän häntä varten. Ihailtava asenne, täytyy myöntää.
Miehet eivät ehkä kestä täysin kissamaisia naisia (sanovat heitä lehmiksi, yllättävää kyllä) mutta jos mies TODELLA haluaa jonkun tietyn naisen niin se mies kyllä kestää kissamaisen koettelun ja tyytyy odottamaan koira-aikoja.
Mutta eksyinpä aiheesta. Siis ihailen kissojen itsenäisyyttä. Miehet... No, sanottaisiinko, että miehet olettavat olevansa itsenäisiä, mutta useimmiten mies on joko täysin kiinni perheessään/ystävissään/tyttöystävässään/exässään. Ikävä kyllä monet naisetkin ovat (yhdessä opetellaan siitä pois!) Mutta niin... Ihmiset ylipäätänsä ovat uskomattoman riippuvaista väkeä. Tietenkin läheisiään tarvii, mutta pitää se nyt oma elämänsä elää. Kuten kissat.

5. Puhtaus on puoli ruokaa
Ehkä selkein ero kissojen ja koir... ei kun miesten välillä on siisteys. Kissat puhdistautuvat monta kertaa päivässä ja tämän vuoksi niiden ominaishaju on selkeästi miehiä miedompaa. Miehista taas virtaa sankkana sumuverhona se myskinen testoteroni lemahdus, jota vasten on hetkittäin kiva painaa nenänsä ja iiiiiimpata pitkään. Joskus taas tekisi mieli työntää pää ulos ikkunasta ja nukkua siinä.
Kissat taas haisevat vain hiekkalaatikolla.
Miehet... Jos he eivät tuoksu/haise omalle itselleen niin sitten ne tuoksuvat Boss:n obsessionille tai muulle vastaavalle pistävän hajuiselle partavedelle. En tykkää hajusteista itse kovin paljon niin lähinnä nyrpistelen tyylikkäästi "miehisille partavesille" (lue: hajuvesille)
Kissat eivät sotke. Kissa käy pissalla ja nätisti peittää jätöksensä. Mies käy pissalla ja jättää kaikki kannet auki, ehkä muistaa vetää pöntön mutta käsiä ei ainakaan pestä. Hyi. Miehet myös jättävät usein vaatteita minne sattuu (taidan itsekin olla aika mies tässä asiassa) ja koska kissat eivät käytä vaatteita, niin niiden sukkia ei löydykään keittiön pöydän alta.

Kaikkien yllämainittujen syiden, ja muutaman muunkin vuoksi, olen tullut siihen tulokseen, että elääkseni Happily Ever After muutan yksin omalle maatilalleni ja hankin n. viisitoista kissaa ja käytän miehiä vain sähköhommiin. Siinä he ovat hyviä.

Voisin kai joskus kehuakin miehiä? Noh, ehkä alan kirjoittaa miehiä ylistäviä puheita kun alan seurustella... Anteeksi, JOS alan seurustella.

Olen katkera nainen, myönnän sen
vaan ehkä joskus löytyy prinssi uskollinen
Joka luokseni laukkaa ratsullaan
ja sylissään kantaa kissaa vaan.

Havahtumisia

2010-10-24T22:33:00.005+03:00

Päivittäin on eteeni taas tullut pieniä asioita jotka muistuttavat elämän realiteeteista. Tänään ajatuksia herättävänä oli Positiivareiden vanha ajatusten aamiainen eteeni kantoi:

Ihmisen, jolla on huono itsetunto, ei ole varaa
myöntää erehtyneensä, kysyä neuvoja, olla
epävarma, olla avoin muille, olla heikko ja
haavoittuva, pyytää anteeksi, antaa tunnustusta
muille, olla ulkoisesti muuta kuin tiukka ja
täydellinen, antaa tilaa lapselle meissä:
huumorille, naurulle ja leikille.

Mietin tuota. Ja tajusin viimeisen vuoden tuoneen paljon muutosta itseeni: Ennenkin olen voinut myöntää erehtyneeni, vaan enää en koe siitä häpeää. Tietyissä asioissa olen aina osannut kysyä neuvoa, toisissa taas on avun ja neuvon pyytäminen ollut äärimmäisen vaikeaa. Ei se vieläkään ihan helppoa ole, mutten koe neuvoja hakiessani itseäni huonoksi tai epäonnistuneeksi. Aiemmin olen pitänyt huolen siitä että ulkokuori on särötön, ei ole saanut/voinut näyttää sitä kuinka pahalta jokin asia tuntuu tai kuinka epävarma jonkin suhteen on. Nykyään edetään juuri niin kuin parhaalta tuntuu, voin kertoa ja myöntää epävarmuuteni enkä pidä sitä itseäni huonontavana tekijänä. Saatan kohdata vastaan tulevat ihmiset avoimemmin ilman varautuneisuutta siitä mitä minusta kenties ajatellaan. Toki edelleen haluan tehdä hyvän vaikutuksen. Haluan olla edukseni. Mutta tiedän selviäväni loistavasti hengissä vaikkei niin kävisikään.

Epävarmuus, epäileväisyys ja epäröinti. Toki niitä edelleen ilmenee. Eilen viimeksi kyselin miten epävarmuuttani ja kerta toisensa perään toistuvia pään seinään hakkamisiani jaksaa "oppaani" katsella ja kuunnella. Tänään, luettuani tuon aamiais-viestin, ymmärsin ettei epävarma horjumiseni polkuani eteenpäin suinkaan ole huono asia. Ei se että kompuroidessa pyydän apua ja tukea. Ajoittain toistan vanhoja virheitäkin vaikka tiedostan ne virheeksi, mutta vähitellen pääsen eroon kaikista noista ei toivotuista toimintamalleista ja ajatuksista. Ei epävarmuuteni ja epäröintini ole huonouttani, se on vain askel tällä polulla.

Tunteeni ovat ihmeellisen kuminauha-efektin alaisia. Juuri kun tuntuu että olen umpikujassa, että kerta kaikkiaan hajoan kappaleiksi, huomaan singahtavani toiseen suuntaan. Asioille näyttää sittenkin löytyvän ratkaisuja (ainakin mielessäni) ja jostakin vain virtaa lisää voimaa kohdata elämän haasteet. Ilman kipua ei tapahdu kasvua ja kehitystä. Niin joku viisas on joskus sanonut. Elämä kasvattaa, vastoinkäymiset opettavat. Jokainen epävarmuuden ja toivottomuuden hetki tuntuu selvittyään muuttavan minua itsevarmemmaksi ja vahvemmaksi.

Mahtaako joskus tulla vastaan se kuminauhan äärimmilleen kiristyspiste josta ei ole enää joustoa. Se piste jossa kuuluu vain naps ja edessä on totaalinen romahdus..? Toivottavasti sitä ei koskaan tule. Nyt ainakin viime aikojen kiristys ja venytys tuntuu vain vahvistaneen, kasvattaneen. Ja nyt tiedän entistä selkeämmin oikean suunnan...

Taidan(ko) oikeasti pitää korkokengistä?

2010-10-14T00:03:00.006+03:00

Jiihaa...ne saapuivat viimein tänään...uudet korkokenkäni!

Ne ovat hyvännäköisiä. Niiden muotokieli ja mallien monimuotoisuus iskevät minuun. Siksi eteiseni pursuilee nykyisin korollisia huomattavasti enemmän kuin korottomia kenkäyksilöitä. Käytännöllistähän tämä ei välttämättä ole etenkään talvisaikaan, mutta toisaalta miksi ostaisin sellaisia kenkiä, jotka eivät omaa silmää miellytä? En haaveile ylipolven korkosaappaista siksi, että miehet saattaisivat pitää niitä seksikkäinä vaan siksi, että minusta ne näyttäisivät äärimmäisen hyvältä suht pitkissä koparoissani, varsinkin silloin, kun edes hieman jaksan pukeutua muutoin kuin tavallisiin rentoihin college-housuihin tms.
Vaikka nykyisin olenkin koittanut opetella pukeutumaan myös vapailla hieman naisellisemmin, ja hankkimaan myös hieman naisellisempia vaatteita. Hah...uskokoon ken tahtoo mutta tässä eilen pukeuduin jopa jakkupukuun siihen kuuluvan liivin kera.
Mutta takaisin kenkiin...

Naiskateus.
Kenkiä EI osteta miehiä varten. Jotkut munakkaat nähtävästi olettavat, että naiset laittautuvat baareihin ja muihin paikkoihin sekä tuhlaavat omaisuuksia asusteisiin ihan vain siksi, että saisivat iskettyä itselleen unelmien prinssin tai pidettyä sen. Ehei. Me naiset laittaudumme muita naisia varten. Me haluamme ilmestyä baariin tai muihin tilaisuuksiin niin, että osa naisista vetää kossubatteryt tai salaattiherneet nenäänsä, ja osa alkaa epävarmasti korjailla omaa asuaan ja loput juoksevat vessaan lisäämään meikkiä. Toisin sanoen: haluamme luoda uhkakuvia "kilpailijoillemme". Ja yleensä kateutta herättävään asukokonaisuuteen kuuluu yhteensopivat korkkarit. Ballerinat yms. kuuluvat "haluan olla söpö ja ystävällinen"-iltoihin. Uhkaavaa "viettelijätärtä" ei luoda alle viiden sentin koroilla. Saatte vapaasti olla eri mieltä. Esitänhän vain omia ja varsin rajoittuneita mielipiteitäni höystettynä roimalla annoksella sarkastista ja kärjistettyä huumorintajua, joka joiltakuilta saattaa mennä ohi....ja monesti meneekin ohi. I wonder why?

Haluan olla pitkä. Onneksi olen luonnostani naiseksi suhteellisen pitkä (175-176cm) mutta haluaisin olla aikuisten oikeasti vähintään 185 -senttisen arojen amatsoni. Korkokengillä pääsen näkemään maailman siltä korkeudelta, jonne minut on tarkoitettu. (toim. huom. Ennustepituuteni oli 182cm.)

Tämä ei tarkoita sitä, että kuvittelisin korkokengissä kävellessäni yhtäkkiä kasvaneeni muutenkin kymmenen senttiä. Ehei. Mutta ei se sitä tosiasiaa muuta, että jos minut mittaa varpaista päälakeen niin korkokengillä päälakeni on - tattadadaa - noin kymmenen senttiä korkeammalla.
En myöskään tarkoita sitä, etten olisi tyytyväinen pituuteeni. Se, että haluan jotakin mitä en voi koskaan saavuttaa ei tarkoita sitä, etten ole onnellinen nykytilanteessa. Haaveilenhan minä täydellisestä unelmieni prinssistä vaikka olen täysin tyytyväinen myös sinkkuelämääni. Ihmisellä saa ja pitää olla haaveita, joko mahdollisia tai mahdottomia. Pitää vaan siinä sivussa muistaa olla kiitollinen siitä mitä jo on. Ja taitaa se olla ehkä niinkin, että miehet taitavat "pelätä" luonnollisesti pitkää naista, vaikka eipä tuokaan näin sinkkuna hetkauta.

Ja aikuisten oikeasti: Miehet esimerkiksi nyt Kemijärveläisessä baarissa ovat 100 % varmuudella keskimääräisesti lyhyempiä kuin miehet Helsinkiläisessä baarissa. Käykää Lapissa tallustelemassa: ihmiset siellä ovat lyhyempiä. En minä täällä Hämeessä tallustellessa näytä mitenkään erityisen pitkältä edes korkkareissa kun taas Ivalossa voisin liittyä vaikka friikkisirkukseen. (toim. huom. kärjistettyä sarkasmihuumoria.) Se, että minä kutsun alle 180 senttisiä miehiä "alamittaisiksi" ei tarkoita sitä, etten missään nimessä voisi seurustella keskipituutta lyhemmän miehen kanssa. DAA'A. Todennäköisemmin kuitenkin joskus alan seurustella vajaat 180senttisen "hifinörtin" kanssa. Ja tuskin tulen sitäkään päätöstä katumaan.

Miksi siis menen baariin tai muihin juhliin...sillä edelleenkään ei minua baareissa sen liiemmin näe, mieluummin koroissa kuin matalissa ballerinoissa?
Koska haluan säväyttää. Haluan kerrankin erottua joukosta. Haluan olla edes hetkellisesti pitkä. Nautin siitä, että olen paikan pisimpiä (toim. huom. paitsi Napapiirin alapuolella.) Korkokengät ovat mielestäni esteettisesti kauniimpia, korkokengät sopivat siihen tyyliini ja persoonallisuuteeni paremmin, joka minusta on kuoriutumassa. Korkokengissä tunnen itseni varmasti upeammaksi. Korkokengissä sääreni näyttävät pitkiltä ja hoikemmilta. Korkokengissä ei menneen haamut minua tavoita. Korkokengät nyt vaan on tällä hetkellä <3.

Ja päinvastaiset mielipiteet eivät päätäni käännä.

Joten olen jopa toisinaan työmatkoilleni, jotka kuljen muuten edelleen pyörällä, pistänyt jalkaani korolliset vaaleanpunaiset saappaanikin
toki riipuen millainen takki ja muu asustus minulla on, mutta kerrankos jos toisenkin sitä on mukava erottua massasta.

IMO duunatut pölykapselit ovat naurettavia, mutta jonkun mielestä ne ovat tärkeintä autossa niin enpä minä ala vastaan väittämään. Mielipiteitä, mielipiteitä. :) Ymmärrän myös naisia, jotka eivät pidä korkokengistä ja näen paljon naisia, jotka ovat niin upeita tennareissa, että se olen minä joka juoksen baarin vessaan lisäämään meikkiä.

Toim. Huom. Kadehdin myös taskurakettimallin naisia. Olisi ihanaa olla 150senttinen ja siroluinen söpöliini. Sen tavoitteleminen nyt on kuitenkin ikävä kyllä huomattavasti hankalampaa kuin 185cm tavoittelu joten päätökseni pitää. Up, up and higher.

"HERÄÄMINEN"

2010-10-10T23:40:00.006+03:00

Totesin "sokaistuvani" valinnoissani. Liian tietoisesti jaan mahdollisuudet vain kahteen vaihtoehtoon: Joko elän tätä mitä tähän asti. (Jos valitsen sen, lopetan valittamisen). Tai valitsen sen toisen ääripään joka kummittelee mielessäni. Todellisuus ei kuitenkaan ole näin mustavalkoinen. Välissä on lukemattomia mahdollisuuksia. Olen joutunut opettelemaan näiden vaihtoehtojen näkemistä. Kun ohjaava majakka ei häämötäkään horisontissa, on kuin laput olisi poistettu silmistäni. Vaihtoehtoja on. MINUN on tehtävä valintani sen mukaan mitä haluan, ja vasta kun päätös on tehty, voin nähdä mihin suuntaan se reittini kuljettaa. Vaikka toivoisinkin tuon opastavan hohteen loistavan horisontissa kertomassa mihin suuntaan tulisi ohjata, tunnen pelon rinnalla riemua siitä kuinka ymmärrän lukemattomien muidenkin mahdollisuuksien olevan edessäni avoimena.

Enää en aio tehdä elämäni valintoja sen mukaan mitä pidän muille parhaina. Ajattelen itseäni, sillä itseni kanssa minun on elettävä koko loppuelämä. Muiden kanssa elämme vain niin kauan kuin pidämme tilanteesta. Meillä on elettävänä vain tämä elämä löytääksemme onnen ja tasapainon tässä elämässä, en voi jäädä odottamaan sitä että joku muu tekisi elämästäni, taikasauvaa heilauttamalla, paremman ja onnellisemman. Minun on kannettava itse vastuu omasta onnellisuudestani, menneisyydestäni huolimatta - ja varsinkin sen takia.

Joten koko maailmalle tiedoksi annettakoon: Olen tästä päivästä eteenpäin päättänyt ajatella vain ja "ainoastaan" itseäni, tehden kaikki ratkaisut vain omien fiilisten ja tarkoitusperien mukaisesti riippumatta siitä, miten muut ratkaisuni ottavat. Jos ns. ystävät vetävät ratkaisuistani herneet nenään, niin varmaankin voin elää elämäni ilman heitäkin. Toisaalta en edelleenkään ole työntämässä ketään ystävääni pois elämästäni, edellytyksellä että antaessani hänen elää omaa elämäänsä saan myös itse elää omaani. Apua olen valmis antamaan sitä pyydettäessä. Samoin sen sijaan, että odottaisin muiden vain huomaavan mahdollisen avuntarpeeni, aion vastaisuudessa myös avata suuni ja pyytää apua sitä tarvitessani.

Valitsen suunnan, suuntaan askeleeni sinne päin. Ja katson mihin tämä polku johtaa. Aina voin pysähtyä, tarkistaa sijainnin ja valita uuden reitin. Vain polkua takaisin ei ole, yhtäkään askelta ei voi tehdä tekemättömäksi. Silti saatan kulkea ympyrän ja löytää itseni samasta paikasta, kuin mistä lähdin. Vaan kun lähestyn paikkaa eri suunnasta, saattaakin kaikki näyttää perin erilaiselta.. Ei määränpää ole tärkeä, vaan se matka sinne, sillä sehän se on ELÄMÄNI!

Siis MITÄ?!

2010-10-05T00:26:00.009+03:00

Pilasin taas elämäni. Miksi piti alkaa leikkimään mittanauhan kanssa ja etsimään netistä kaavioita. MIKSI?!

Mittasin siis tarkennusta omaan rintaliivi-kokooni ja senhän voi tehdä suht helposti laskemalla MittaRinnanPäältä miinus MittaRinnanAlta.

Kaavio on tämä:
AA = erotus n. 11cm
A = n. 13 cm
B = n. 15 cm
C = n. 17 cm
D = n. 19 cm
DD/E = n. 21 cm
Ja arvatkaa mikä minun erotus on? 91cm-81cm. KYMMENEN SENTTIÄ! 10 cm! Kymmenen senttiä?!?!?!

AA?

80AA???

...

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGHHHHHH.

On se helvetti! Kesällä vielä luulin, että kohta minulla on B-kupin tissit mutta sitten tein sen radikaalin virheen, että aloin syödä vähemmän ja liikkua enemmän.

En ymmärrä! Siis minulla on reidet täynnä hyvää ja laadukasta laardia elimistölle käytettäväksi niin on kumma ettei kelpaa! Ei. Kaikki pitää vetää rintamuksesta hyötykäyttöön.

Nyt riitti. Alan säästää silikoneihin. Juon lisää soijamaitoa ja etsin ehkäisypillerit, jotka turvottavat. Teen mitä tahansa! Hankkiudun raskaaksi ja alan imettää!

Siis pienissä rinnoissa ei ole mitään vikaa mutta kun akalla on pituutta 176cm ja painoa yli 60kg ja rinnan altakin mitta 80cm (eli laaja rintakehä) niin vaatisi se nyt vähintään sen A-kupin edes. Why me?! WHY ME?!
Jumalauta! Pakko saada rinnan alta mittaa kolme senttiä pienemmäksi ilman että rinnat pienenee niin koko olisi 75A ja se on jo ihan siedettävä.
80AA. AAAAAAAAAARRRGHHH!!!!

Tai sitten täytynee vain uskotella, että ajokoirankorvat ovat muotia...huokaus...

(Huomasin muuten, että kuulostaa paljon paremmalta sanoa painavansa yli 60kg kuin että sanoisi painavansa 67kg)

Uusia omatekele kortteja

2010-10-03T00:20:00.013+03:00

Tässä muutamia kortteja, joita aikani kuluksi tehdä räpelsin. Eivät edelleenkään mitään ammattilaisen tasoa mutta siksipä olenkin ihan toisella alalla töissä, heh heh. Mutta eiköhän nämäkin jonkun postiluukusta tipahda...

Ensin pari syntymäpäivä-korttia:

Ja koska syksy on tosiasia, tein myös elämäni ensimmäiset syksy-kortit. Kerta se on ensimmäinenkin, enpä ole koskaan kenellekään meinaan hyvää syksyä toivotellut...

IHMISET

2010-10-01T01:04:00.005+03:00

Joskus vain menee sananmukaisesti kuppi nurin, enkä nyt tarkoita koiran- taikka kissan- ruoka tai vesikupin kiepsahdusta lattialla. Olkoonkin että sekin harmittaa.

En ole itse täydellinen, en lähelläkään, enkä tee kaikkia asioita taiteen sääntöjen mukaan. Ymmärrän sen ettei kaikki ole samanlaisia kuin minä (Luojan kiitos!). Jotain samankaltaisuuksia silti toivoisi, joten...

Aloin tässä pohtia sitä mielenkiintoista ihmisryhmää, joka olettaa saavansa tehdä ja sanoa mitä ikinä he vaan haluavatkin MUTTA he eivät anna tätä samaa oikeutta muille. Heillä on täysi oikeus arvostella muita ihmisiä mutta sitten heidän on hirveän hankalaa ymmärtää MIKSEI heillä ei ole todellisia ystäviä ja miksi heille aina kannetaan kaunaa jostakin. Toisaalta taas, jos joku uskaltautuu sanomaan heille suoraan, että on kokenut tulleensa loukatuksi niin alkaa tuttu paasaus siitä, kuinka heillä on oikeus sanoa ja tehdä mitä huvittaa ja eivät välitä ollenkaan siitä miltä muista tuntuu. Anteeksi he eivät osaa pyytää. Ei, vaikka mikä olisi!

Mutta heiltä pitää pyytää anteeksi jos on kehdannut edes hitusen loukkaantua heidän välinpitämättömistä ja lapsellisista teoistaan ja sanoistaan.

Ja auta armias jos uskaltaudut kyseenalaistamaan heidän käytöstään! SUOJAUDU ÄKKIÄ! Pian on esim. Facebook-postilaatikkosi täynnä loukkaantunutta mussutusta. Ja kun et pyydä anteeksi sitä, että kohtelet heitä samoin kuin he sinua, niin joudut matelemaan polvillasi useamman kuukauden ja kestämään nälvimistä. Siis jos alennut siihen!

Itse en jaksa vaivautua. Onneksi on helppo klikata "Remove this contact" Facebookin kaveri-asetuksista ja osoitelistastani, sekä puhelimestani ja samalla poistaa kyseiset henkilöt täysin pois omasta elämästäni. JES!

Kohtele ihmisiä niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Jos et siis kestä, että sinua arvostellaan tai sinulle huomautetaan huonoista puolistasi niin älä tee sitä muille!

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Ja joskus metsä lakkaa vastaamasta ja huutelija huomaa yllättävän usein olevansa yksinäinen. I wonder why? Or not!

Toki en itsekään pidä hirveästi siitä, jos huomaan, että olen loukannut jotakuta tai olen toiminut typerästi. Mutta sitten pyydetään anteeksi, pahoitellaan tilannetta ja otetaan opiksi ja jatkossa toimitaan toisin. En näe mitään syytä jumittaa henkistä kehitystäni siihen 13. ikävuoden tienoille, koska elämä on yllättävän paljon mukavampaa näin nelikymppisen näkökulmasta.

No, meressä on kaloja ja maailmassa ihmisiä, turha vain tulla uudestaan minulle asiasta itkemään, ei taida kiinnostaa enää..

Vetoomus kissoilleni

2010-09-29T02:57:00.004+03:00

1) Aivan. Ei minustakaan ole kivaa käydä töissä. Mieluummin olisin kotonani ja viettäisin laatuaikaa kanssanne. Työni eivät kuitenkaan oikeuta Teitä oksentamaan työvuorolistani päälle.

2) Kyllä. Kaupassa käynti on välttämätön paha. Arvostaisin kuitenkin suuresti jos välillä saisin poistua asunnosta ilman, että roikutte lahkeessani. Reiden korkeudella.

3) Tiedän. Datailen liikaa. Kuitenkin saisin hommat hoidettua mahdollisesti nopeammin jos en joutuisi oikealla kädellä heiluttelemaan leluhiirtä ja vasemmalla rapsuttamaan teitä vuorotellen leuan alta koneella ollessani.

4) Ymmärrän kyllä, että yön hiljaisuudessa kovalla ja kilisevällä megakulkuspallolla on ihan uskomattoman siistiä leikkiä kun KILIKILIKILIKILI suorastaan kaikuu huoneistossa. Ottakaaa kuitenkin huomioon alakerran asukkaat ja minut älkääkä nostako meteliä kun otan pallon teiltä ja laitan sen pöydän päälle. Nähtävästi huomasitte yöleikkien eliminimointi-yritykseni, koska viime yönä nousitte pöydälle ja jatkoitte leikkiänne uusissa korkeuksissa. Nyt tämä pallo menee ensi yöksi vaatekaappini päälle kaukaisimpaan nurkkaan. Jos saatte sen sieltä, niin en enää ihmettele miksi kissoja on poltettu roviolla saatanan kätyreinä.

5) Aivan. Pussailu on kivaa. Mukavaahan se on herätä siihen, että nenäni on jonkun suussa ja karhea kieli nuolee korvaani/huuliani/silmiäni/sieraimiani. Pahoittelen jos loukkaan mieltänne käpertymällä kokonaisuudessani peiton alle ja joudutte armeijatyyliin ryömimään naamani kimppuun jalkopään kautta.

6) Olen kyllä huomannut, että haluatte ehdottomasti nukkua samalla puolella missä kasvoni ovat ja tottahan toki teitä häiritsee kun käännän kylkeä tai käännän kasvoni toisaalle. Tästä syystä on varsin ymmärrettävää, että pyritte lopettamaan liikahteluni (lopullisesti) istumalla suuni päällä samalla kun purette minua nenästä.

7) Niinpä niin. Ei minun tarvitse suihkussa käydä, olenhan niin hurmaavan tuoksuinen luonnostani. Ikävä kyllä kuitenkaan kanssaihmiset eivät ole samaa mieltä ja siitä syystä arvostaisin kovasti, jos ette maukuisi julmetusti aina kuin sulkeutuisin suihkuun. Pieni yksityisyys on joskus kivaa ja siksi ette pääse aina mukaan.

8) Suuhygienia on tärkeää myös teille. Siksikö tänä aamuna bongasin sinut jyrsimässä? Tosin sama kai minun on pitää tämä harjaspää, koska kuitenkin herään joka yö siihen, että yritätte ranskalaista suudelmaa kanssani.

9) Täsmälleen. Aina ei jaksa kiikkua samoja housuja pitkin, etenkin kun olen jo niin tottunut hyökkäyksiinne etten edes huomioi niitä. Tästä syystä te varmaankin aiheutatte slaagin kaikille kavereilleni hyökkäämäillä heidän persauksiinsa aina kun he seisovat. Haluatte siis todellakin tehdä minusta hullun ja erakon kissanaisen?

10) Lopuksi. Jos haluatte vielä jatkossakin viettää laatuaikaa kanssani niin lakkaattehan kynsimästä NCIS-DVD-boksejani! Jos ne menevät pilalle tuhoutuu niin saatan jonain päivänä alkaa seurustella ja silloin kaikki hauskuus on pilalla.

Wili piilossa peiton alla...

Iina sohvan kuningatar...

Syksyinen kävelyretki - Autumn walking trip

2010-09-24T16:51:00.019+03:00

Tänään kun oli hyvää aikaa otin ja lähdin kävelylle kamera mukanani ja tuli otettua muutamia kuvia...
I had good time today take a walk around my home and I think to take some pics...

Ruskaan valmistautuvia järvenranta puita...
Some trees get ready for fall colours...

Vierivä kivi ei sammaloidu...
Rolling stone never get moss-grow...

Mitä lie marjoja...
What ever berries...

Linnan vallihauta...
Castles moat...

Hämeen Linna...
Häme Castle...

Silta ja portti linnalle...
Bridge and gate to castle...

Toinen silta...
Other bridge...

Pari näkymää linnan valleilta...
A few view from castles rampart...

Ja koska on syksy, täytyy kuvata sieniä...
And because it's fall, need to take some pics about mushrooms...

Muistomerkki Summassa sodassa taistelleille...
Memorial to them whom fight at war in Summa...

Sinnittelevä kukka-asetelma...
Persistent flowers...

meidän kirkko...
Our church...

Näiden kuvien myötä toivotan kaikille hyvää sysksyistä viikonloppua!
With these pics I wish great weekend for you!

Näitä tapoja yrityksemme Tietotekninen osasto suosittelee =oD

2010-09-23T21:53:00.004+03:00

- Kun pyydät meitä siirtämään tietokoneesi toiseen työpisteen varmista, että se on päällystetty pehmoleluilla, muistilapuilla, kuivatuilla kukkasilla, kasoilla postikortteja ja lasten kuvilla. Meillä ei ole omaa elämää ja siksi on mukavaa nähdä, että sinulla on.
- Älä koskaan kirjoita virheilmoituksia muistiin. Meillä on yliluonnollinen kyky lukea ne tietokoneen pimenneeltä näytöltä.
- Kun mikrotukihenkilö sanoo tulevansa juuri paikalle, mene kahvitauolle. Me muistamme kaikki yrityksen tietokoneiden 300 näytönsäästäjän salasanaa ulkoa.
- Kun soitat mikrotukeen, kerro meille mitä haluat saada tehtyä. Älä missään tapauksessa kerro, mikä estää sinua tekemästä sitä.
- Kun mikrotukihenkilö lähettää sinulle kiireellistä sähköpostia, poista se nopeasti, lukematta sitä. Mehän vain testailemme.
- Kun mikrotukihenkilö syö lounastaan, ryntää hänen luokseen valittamaan kaikki tietokonehuolesi. Me olemme olemassa vain palvellaksemme sinua emmekä siksi tarvitse ruokarauhaa.
- Lähetä kiireelliset viestit aina ISOILLA KIRJAIMILLA kirjoitettuna. Sähköpostipalvelin huomaa sen ja lähettää viestin meille kiireellisenä.
- Kun kopiokone on epäkunnossa, soita mikrotukeen. Onhan kopiokoneessa elektroniikkaa.
- Kun saat kotitietokoneellasi Ei Valintaääntä- ilmoituksen soita mikrotukeen. Osaamme korjata puhelinlinjasi etänä.
- Kun sinulla on puolitusinaa vanhaa, epäkuntoista monitoria, soita mikrotukeen. Keräilemme niitä.
- Kun kotitietokoneeseesi tulee vika, kanna se mikrotukihenkilön työtuolille. Älä missään nimessä laita koneeseen lappua, josta ilmenisi nimesi, osastosi, puhelinnumerosi tai vian kuvaus. Me rakastamme kunnon arvoituksia.
- Kun mikrotukihenkilö kertoo sinulle, ettei tietokoneen näytössä ole mustekasetteja, väitä vastaan. Rakastamme näitä pikku väittelyitä.
- Kun mikrotukihenkilö lupaa tulla hetken päästä auttamaan sinua, vastaa narisevalla äänellä: "Ja kuinkahan monta viikkoa siihen hetkiseen on menee?" Se motivoi meitä.
- Jos tulostin ei suostu tulostamaan dokumenttiasi, yritä vähintään 20 kertaa uudelleen. Usein mustat aukot nielevät tulosteita bittien taivaaseen.Jos tulostin ei 20 uusinnankaan jälkeen suostu tulostamaan, lähetä dokumenttisi yrityksen kaikille 69:lle tulostimelle. Kyllä varmasti jokin niistä suostuu tulostamaan dokumenttisi.
- Älä missään tapauksessa opiskele minkään teknisen laitteen oikeaa nimeä. Me tiedämme tarkalleen, mitä tarkoitat, kun ilmoitat meille, että "Tämä hommeli ei toimi".
- Älä koskaan käytä ohjelmissa itsessään olevia ohjeita. Ne ovat vain aivottomille ja lahjattomille.
- Jos hiiren johdon napse vasten näppäimistöä häiritsee sinua, sijoita johto näytön alle. Hiiren johto on ilman muuta suunniteltu kestämään 20:n kilon paino.
- Jos välilyöntinäppäimesi ei toimi, syytä siitä eilen sähköpostiohjelmaan tehtyä versiopäivitystä. Näppäimistöt suorastaan rakastavat pullan muruja ja kokispisaroita.
- Kun ohjelma kysyy sinulta "Oletko varma, että haluat tehdä tämän toiminnon?", niin napsauta mahdollisimman nopeasti Kyllä- painiketta. Ethän sinä mitään tekisi ilman että olisit varma siitä, vai mitä?
- Kun löydät mikrotukihenkilön puhumassa puhelimessa henkilökohtaista puhelua, istahda pyytämättä hänen pöytänsä laidalle ja tuijota häntä koko puhelun ajan. Meillähän ei ole henkilökohtaista elämää.
- Voit aivan vapaasti sanoa: "Minä en ymmärrä yhtään tämän tietotekniikkahömpötyksen päälle". Meistä on mukavaa, kun asiantuntemukseemme viitataan hömpötyksenä.
- Jos tulostimeen pitää vaihtaa värikasetti, kutsu mikrotuki paikalle. Värikasetin vaihtaminen on niin hankala ja vaativa tehtävä, että Hewlett-Packardkin suosittelee tehtävää vain Diplomi-insinöörille, jolla on tohtorin arvo kvanttifysiikasta.
- Jos et löydä etsimääsi henkilöä puhelinluettelosta, soita mikrotukeen.
- Jos et saa vanhan työpöytäsi lukittua laatikkoa auki, soita mikrotukeen. Meistä on kivaa hakkeroida.
- Kun tietokoneessasi on vika, pyydä sihteeriäsi soittamaan mikrotukeen. Meistä on ihanaa keskustella tietokoneongelmastasi ulkopuolisen kanssa. Varsinkin, kun hän ei tiedä asiasta mitään.
- Kun ystäväsi lähettää sinulle 300 MB:n kokoisen (VALTAVAN) elokuvatiedoston, lähetä se kaikille mahdollisille ystävillesi sähköpostin liitteenä. Meillä on kyllä levytilaa eikä se ketään haittaa, että verkkoliikenne hidastuu.
- Älä missään tapauksessa pilko isoja tulosteita pienempiin pätkiin. Joku saattaisi vielä päästä siinä välissä tulostamaan oman dokumenttinsa.
- Kun kysyt jotain teknistä yksityiskohtaa, älä missään nimessä paina sitä mieleesi, vaan muista kysyä samaa asiaa vähintään 10 kertaa seuraavan viikon aikana.
- Koska mikrotukihenkilöt ovat niin kiireisiä, on paljon parempi ainakin yrittää itse korjata syntynyt ongelma. Meistä on mukavaa korjailla jälkiäsi ja arvailla virheen alkuperäistä syytä.
- Älä koskaan myönnä tehneesi mitään. "En minä mitään tehnyt. Se vain sammui." On paras puolustus.

Tämän löysin tuolta netin maailmasta ja sai minut hymyilemään siihen malliin, että oli pakko jakaa tämä tännekin!

Blogi elää...minä myös...

2010-09-17T01:00:00.007+03:00

ja alan taas päivittämään kirjoituksia enemmän tai vähemmän ahkerasti!
Sitä oli jälleen hiljainen hetki, aikaa jonka annoin vain itselleni, jonka jaoin vain itseni ja ajatusteni kanssa. Niinhän se on, kun tuntuu että enempää ei enää jaksa, huomaa maailman muuttuneen ja asioiden löytäneen oikean paikkansa...

Ja milloin "työ" on käynnissä, on parasta pitää suu supussa. Joskus ihmisten uteliaisuus kasvaa ihan järjettömiin mittoihin. Sitä on useammin kuin kerran törmännyt tyyppeihin, jotka kommentoivat; hei älä viitsi, kyllä sä mulle voit kertoa, mehän ollaan kavereita!
Syy siihen, että haluan vaieta, on yksinomaan asianosaisten parhaaksi, ja myös siksi ettei kukaan saa tarpeetonta tietoa. Olen huomannut, ketkä ovat aitoja ystäviäni ja ketkä vain juuri uteliaina kyselemässä, ja olen sen oppinut, että silloin on vain parasta vaieta! Mutta...

Olen hengissä. Tulen selviämään hengissä. Hiukan vahvemmin kuoritettuna kuin aikaisemmin. Hiukan enemmän kyynisenä. Hiukan kriittisempänä itseäni kohtaan. Hiukan varpaillani muiden suhteen...

Ja edelleen, minä itse loin sen illuusion elämääni. Minä olen syyllinen siihen että taas sattuu. Minä. Voin vain marssia peilin eteen ja sanoa: "Katso nyt minkä teit!" Miettiä olenko asioihin näin tyytyväinen. Olisinko voinut tehdä toisin? Olisinko voinut valita toisin? Olisin. Monin tavoin toisin olisin voinut. En silti ole katkera. Olen enemmänkin kiitollinen. Kiitollinen kaikesta siitä mitä sain kokea. Kaikesta siitä mitä eteeni tuli, sillä se kaikki on tehnyt minusta ihmisen, joka olen nyt. Eikä oppi, elämän vaikeus, ole huono asia. Se muistuttaa ja opettaa. Se antaa uuden katsantokannan asioihin. Se yhä opettaa ottamaan avosylin vastaan sen mitä elämä eteeni tuo, elämään niitä hyviä hetkiä niin kauan kuin niitä riittää, sillä kyllä sitä paskaa on varattu jokaiselle ihan tarpeeksi.

Aina ei elämä mene niinkuin suunnittelee. Aina ei voi pelata täysillä niillä korteilla jotka sattuu jaossa saamaan. Välillä sitä tekee vääriä valintoja, välillä taas oikeat valinnat johtavat vääriin lopputuloksiin. Toisinaan tosin käy niinkin että vaikka kaiken tekee niin väärin kuin mahdollista, niin lopputuloksesta voi nauttia ja kerätä kaiken kunnian, kunhan muistaa jättää paljastamatta että kaikki oli puhdasta elämän narripeliä..
Joskus sitä joutuu ikäänkuin näkymättömän käden ohjaamaksi vastoin tahtoaan, kuten olen joskus sanonut ja päätyy tekemään sellaista mikä ei ole omaksi hyväksi; vain koska on pakko saada totuus selville.

Aina ei siltikään käy kuin elokuvissa, että kaikki päättyy hyvin, ei tälläkään kertaa. Olen aloittanut tietäni varjoista valoihin hieman kuin uudelleen. Onneksi vanha viisaus näyttää silti pitävän kutinsa: mikä ei tapa se vahvistaa! Ja onneksi todellakin näyttää siltä että vahvasta tulee entistä vahvempaa. Miksi muuten heikoille ei koskaan käy näin. Miksi vahvoja usein testataan, kun toistet luikkivat elämän seinänvieriä pitkin selviten helpommalla. Ei sillä että minä haluaisin selvitä helpolla, elämä olisi pirun tylsää jos kaikki menisi liian helposti. Ihmettelen vain onko maailma kovempi vahvemmille, vai johtuuko se vain siitä että vahvempi uskaltaa ottaa riskiä ja testata rajojaan..

"Niin hennon hauras on verkko mustan leskenkin
voittavatko kyyneleet kimmellyksen timantin
Ohjaako askeleet kohtalo tai sattuma
päättyykö tänään taas joku tarina
Elä tänään, elä nyt
ei huomista kukaan ole löytänyt"

Elämän vuoristoradassa mennään nyt tähän suuntaan.. huomenna taas kurvataan toisaalle..

PS: hieman oli sekavaa tekstiä mutta niin paljon on mielessä, niin paljon olisi asioita joita haluaisin kirjoittaa mutta kello on niin paljon, että on pakko mennä nukkumaan, sillä töihin pitää mennä tänään. Halusin vain kirjoittaa jotakin, paluu on tehty ja tästä on helpompi jatkaa...

Murinaa...

2010-07-01T18:47:00.006+03:00

Aggressiota, vihaa, kiehuvaa raivoa, joka purkautuu voimalla sanoina suustani, ajatuksina sielustani ja tekoina ruumiistani. Sinä et tee minulle näin! Sinulla ei ole lupaa tehdä minulle näin!

Poistuisitko elämästäni? Ei, Poistu elämästäni, Heti! Sinulla ei ole oikeutta kohdella minua näin. Tartu ovenkahvaan, käännä ja työnnä ovi auki. Kävele siitä läpi, sulje se takanasi ja heitä avain metsien kätköihin, sammalien alle kadoksiin. Sillä Sinulla ei ole enää oikeutta lunastaa palastakaan minusta eikä kävellä sisälle näihin huoneisiin.

Sait minut syöksymään raivon syvyyksiin. Sieltä et saa minua enää tyyneksi nousemaan.
Joten poistu elämästäni, poistu siitä iäksi!

En vain jaksa ymmärtää miten jotkut ihmisistä voivat olla niin kamalan ilkeitä ja luulevat sillä keinolla olevansa vielä jopa hauskoja...noup...väärä kuvitelma. Ette todellakaan ole hauskojaa, ettekä järin viisaitakaan!
Olen kuitenkin kerännyt voimaa ja olen vahvistunut, en enää sorru moisen edessä, en valahda pelokkaaksi, enkä itke. Ainoa mitä tunnen ilkeitä ihmisiä kohtaan on suoranainen inho ja halveksunta!

Olen pitkävihaista laatua. Olen vihannut jo niin kauan, että se on kasvanut minuun kiinni. Niin monet yöt olen huutanut tuskaani painajaisiksi, etten osaa enää vaipua äänettömiin uniin. Niin monta kertaa olen kurkotellut puukkoa selästäni, että tavan vuoksi teen sitä vieläkin...enkä niin turhaan.

On taasen tullut vastaan ihmisiä tekoineen ja sanoineen, jotka haluavat satuttaa ja ei vain minua, vaan esimerkiksi työyhteisöämme, ja pisteenä iin-päälle taistelen myös jälleen myös toisen asian parissa, joka liittyy mm. narsistiseen äitiini ja myös poikaani. Mutta vaikka minua suututtaa ja vaikka minua raivostuttaa, vaikka koen jos jonkinlaisia tunteita, nautin siitä että uskallan tuntea ja siitä, että uskallan sanoa "vastaan" ja ennenkaikkea puolustautua.

Mutta kaikesta huolimatta, loukkaavista sanoista välittämättä, katse ylöspäin luotuna koitan muistaa...

Jokainen päivä on toivoa täynnä
Kohti taivasta katso niin huomaat sen
että jokainen päivä on toivoa täynnä
Siis pyyhi jo kyyneleet

Happy Midsummer! Hyvää Juhannusta!

2010-06-26T20:24:00.006+03:00

Now in this weekend here in Finland we celebrate Midsummer- Juhannus as we say in finnish!

Midsummer may simply refer to the period of time centered upon the summer solstice, but more often refers to specific European celebrations that accompany the actual solstice, or that take place around June 24 and the preceding evening. The exact dates vary between different cultures.

Before 1316, the summer solstice was called Ukon juhla, after the Finnish god Ukko. In Karelian tradition, many bonfires were burned side by side, the biggest of which was called Ukko-kokko (the "bonfire of Ukko"). After the celebrations were Christianized, the holiday is known as juhannus after John the Baptist (Finnish: Johannes Kastaja).

Since 1955, the holiday is always on a Saturday (between June 20 and June 26). Earlier it was always on June 24. A lot of the celebration of midsummer takes place on midsummer eve, when many workplaces are closed and shops have to close their doors at noon.

In the Finnish midsummer celebration, bonfires (Finnish kokko) are very common and are burnt at lakesides and by the sea.[4] Often two young birch trees (koivu) are placed on either side of the front door to welcome visitors.[5] Swedish-speaking Finns often celebrate by erecting a midsummer or maypole (Swedish midsommarstång, majstång.

In folk magic, midsummer was a very potent night and the time for many small rituals, mostly for young maidens seeking suitors and fertility. Will o wisps were believed to be seen at midsummer night, particularly to finders of the mythical "fern in bloom" and possessors of the "fern seed", marking a treasure. An important feature of the midsummer in Finland is the white night and the midnight sun. Because of Finland's location spanning around the Arctic Circle the nights near the midsummer day are short or non-existent. This gives a great contrast to the darkness of the winter time.

Many Finns leave the cities for Midsummer and spend their holiday in the countryside. Rituals include bonfires, sauna and spending time together. Heavy drinking is also associated with the Finnish midsummer.

Many music festivals of all sizes are organized on the Midsummer weekend. It's also common to start summer holidays on Midsummer day. For many families the Midsummer is the time when they move to the countryside to their summer cottage by the lake. Midsummerday is also the Day of the Finnish Flag. The flag is hoisted at 6 pm on Midsummer eve and flown all night till 9 pm the following evening.

Hyvää Juhannusta! Happy Midsummer!

Olipa postipäivä

2010-06-24T17:48:00.009+03:00

Tänään oli kuin joulu keskellä kesää, kun posti toi mukanaan muutoinkin mukavan postiviikon huipentumat eli kaikkea kivaa. Huuto.netistä huutamiani kirjepapereita ja leimasimia sekä kirjan. Tarjouskirjoja Suuresta Suomalaisesta sekä tarjouselokuvia CDON.COMista ja viimeismpänä muttei vähäisimpänä sain tuollaisen Iittalan Teema-sarja kaksi kuppia ja lautaset eräältä tuttavaltani.

Jos nyt sitten tässä samalla hieman esittelisi niitä kirjavinkkien ja muiden muodossa.
Olen niin iloinen noista, etten voi mieltäni malttaa noiden "jakamisesta".

Aloitetaan noista kirjepapereista ja leimasimista...

Nuo ovat siis Huuto.netin kautta ja edullisesti ne sieltä sain ja ovat lisäksi aivan priimakunnossa. Nyt vain pitäisi saada aikaa, jotta voin askarrella jotain kortteja.
Huuto.nettiä voin siis lämpimästi suositella. Sieltä voi tehdä todella hyviä ja edullisia ostoksia. Ja arvostelujen myötä näkee myös, että miten luotettavia kauppiaat ovat.

Sitten noita kirjoja...

Ensimmäisenä tuossa kasan päällä on tuo niin ikään Huuto.netistä ostamani kirja; Eeva-Maria Vierula: Sateenkaaren tällä puolen

Kylmässä ja epäsosiaalisessa ympäristössä kasvanut Sara etsii itseään. Aikuisena hän tuntee vain menneisyyden arvet ja niiden takana kytevän vihan, katkeruuden ja kostonhalun. Teos on kehitysromaani, joka kuvaa lapsuuden vilussa värjötelleen Saran löytöretkeä sisäiseen vapauteen.

Tess Gerritsen: Mefisto-klubi

Nuori nainen löytyy raa'asti murhattuna makuuhuoneestaan. Etsivä Jane Rizzoli yhdistää uhrin omalaatuiseen julkkispsykiatriin ja salaiseen asiantuntijoiden ryhmään nimeltä Mefisto-klubi. Ryhmän jäsenet ovat päättäneet todistaa tieteellisesti, että demoneja on olemassa. Paha liikkuu täällä keskuudessamme, he väittävät.

Markus Zusak: Kirjavaras

Natsi-Saksa toiden maailmansodan keskellä. Kuolema ei ole koskaan ollut kiireisempi. Pommisuojassa 9-vuotias Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa. Unohtumaton tarina rakkaudesta, rohkeudesta ja sanojen mahdista.

Kate Mosse: Labyrintti

Kaksi naista, yksi kohtalo - ja salaisuus, joka on pysynyt kätkettynä 800 vuotta.

Heinäkuussa 2005 Alice Tanner viettää kesää argeologisilla kaivauksilla Pyreneiden vuoristossa lähellä Carcasonen keskiaikaista kaupunkia. Sattumalta hän löytää vuorelta ikivanhan hautaluolan, jonka lattialla makaa toisiaan syleillen kaksi murenevaa luurankoa, välissään kivisormus. Outo tunne valtaa Alicen, kuin hän olisi ollut paikassa ennenkin. Tietämättään Alice tulee vapauttaneeksi voimia, joiden oli tarkoitus pysyä kätkettyinä.

Heinäkuussa 1209 Carcassonea uhkaa kerettiläisiä vastaan suunnattu ristiretki. Nuori Alaïs saa isältään kirjan, jota hänen on suojeltava henkensä uhalla. Kirja kätkee sisäänsä Graalin salaisuuden, ja sen suojelijoiden tunnusmerkkinä on labyrinttikuvioinen sormus. Mutta Alaïs ei voi aavistaa, millaisia uhrauksia vaatii piilottaa salaisuus, joka juontaa juurensa tuhansien vuosien taakse aina muinaisen Egyptin aavikoille.

Frode Grytten: Sylissä synkän virran

Helle on vallannut uneliaan Oddan pikkukaupungin, joka täyttyy yhtäkkiä toimittajista ja kuvaajista. Auto on päätynyt jokeen. Sitä on ajanut nuori Peter Guttormsen, jonka tiedetään riidelleen vastaanottokeskuksen serbien kanssa. Surmaa selvittävät veljekset Robert ja Frank, kumpikin tahollaan.
Robert on Bergens Tidenden paikallistoimittaja, Frank on paikallisen poliisin päällikkö. Heitä yhdistää ja erottaa Irene, Frankin vaimo.
Kääntääkö nuoren miehen kuolema Oddan nousuun aallonpohjasta, jonne sulattamon konkurssi on kaupungin sysännyt? Grytten luo salaisuuksien ja valheiden verkon, joka tunnelmaltaan tuo mieleen Roman Polanskin Chinatownin.

Petra Hammesfahr: Pahantekijä

Cora tietää, että hänen elämässään on aukko johon kätkeyty salaisuus, mutta sen enempää hän ei muista eikä haluakaan. Hän on naimisissa ja pienen pojan äiti, tavallinen nainen jonka pitäisi olla tyytyväinen.
Mutta sitten kaikki muuttuu. Muuri, jonka Cora on rakentanut sisimpäänsä murtuu, eikä mikään ole niinkuin ennen. Kesäinen retki uimarannalle saa kohtalokkaan käänteen, ja Cora löytää itsensä poliisiasemalta syytettynä murhasta.
Rikoskomisario Rudolf Grovian uskoo, että avain Coran silmittömään väkivallanpurkaukseen löytyy torjutusta, traumaattisesta menneisyydestä. Vastoin Coran tahtoa hän alkaa jäljittää tämän muistin valkoisia aukkoja ja rakentaa palapeliä unohdetuista tapahtumista. Se, mitä paljastuu, saa veriteon näyttämään epätoivoiselta yritykseltä puolustautua jotain vielä pahempaa vastaan.

Nuo yläpuolella olevat kirjat tulivat aiemmin tällä viikolla.

Anna Tyler: Nooan kompassi

Tyttären kanssa käyty keskustelu aiheuttaa Liamissa hämmentynyttä mielihyvää. Voisiko hän vielä kuusikymppisenä saada osansa onnesta? Alun perin Liam oli vain toivonut, että Eunice auttaisi häntä palauttamaan mieleen muistikuvan hiljattain tapahtuneesta väkivallanteosta. Vastoin odotuksia pintaan nousevatkin muistot paljon kauempaa.

Nooan kompassi kuvaa tarkkanäköisesti rakkauden voimaa ja anteeksiantoa.

Carol Shields: Kaiken keskellä Mary Swann

Oppimaton maalaisemäntä Mary Swann luovuttaa pussillisen kirjoittamiaan runoja kustantajalle juuri ennen traagista kuolemaansa. Parikymmentä vuotta myöhemmin akateemisia piirejä kuohuttaa mysteeri: miten navetassa elämänsä häärnnyt nainen on voinut kirjoittaa niin säkenöivästi?

Eli tuosta kasasta kirjoja tuntuu taasen löytyvän vähän jokaiselle jotakin. Tykkään lukea erilaisia kirjoja rikosromaaneista kasvutarinoihin jne.

Lisäksi tuli siis näitä elokuvia;

Itse en keräile elokuvia, kuten kirjoja, vaan haluan itselleni vain ja ainoastaan elokuvat joista pidän ja joita saatan katsoa useammin.

Päällimmäisenä on VIHDOINKIN noita Studio Ghibilin-elokuvia. Olen niistä haaveillut jo pitkään mutta nyt ne vasta olivat sellaisissa hinnoissa, että raaskin ne tilata. Kikin lähettipalvelu tuosta puuttuu, kun se oli loppu mutta varaus siihenkin on odottamassa. Kannattaa noihin Studio Ghibilin-elokuviin tutustua, ne ovat aivan ihanan lutuisia.

Sitten on vielä Saksikäsi Edward =0) sekä Jane Campionin Piano.

Ja vielä lopuksi kuva noista Iittalan kupeista. Kiitos vain antajalle!

Eli mm. tällaista posti toi tällä viikolla ihanien kirjeiden ja postcrossing-korttien ja ei niin ihanien laskujen lisäksi!

Aikansa kaikella

2010-06-20T16:08:00.006+03:00

Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
Aika on syntyä ja aika kuolla,
aika on istuttaa ja aika repiä maasta,
aika surmata ja aika parantaa,
aika on purkaa ja aika rakentaa,
aika itkeä ja aika nauraa,
aika on valittaa ja aika tanssia,
aika heitellä kiviä ja aika ne kerätä,
aika on syleillä ja aika olla erossa,
aika etsiä ja aika kadottaa,
aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen,
aika olla vaiti ja aika puhua,
aika rakastaa ja aika vihata,
aika on sodalla ja aikansa rauhalla.

Ajan pieniä suloisia hetkiä. Kirpputorilta löydetty 1 (yksi) euron CD-levy hyvää musiikkia, vastaantulijan aurinkoinen hymy, pariskunta nauttimassa toistensa seurasta keskustan torilla, leppoisa jutustelu ystävän kanssa, polkupyörällä ajelu järven rannan ja linnan ympäristössä, leipomosta ostettu berliininmunkki ja loppuun luettu kirja. Olen omassa rauhassani, ottaen oman aikani, yrittänyt opetella nauttimaan pienistä asioista. Yksi kerrallaan. En jaksa murehtia ensi viikkoa, sillä muutoin jää huominen elämättä.

Olen huomannut kuinka jaksan jälleen tuntea. Tunnen vaivaantuneisuutta, ärsyyntymistä, myötähäpeää, iloa, hämmästystä, hämmennystä ja seesteisyyttä. On aika repäistä ja aika ommella yhteen. Ehkä minun aikani on jatkaa elämää ja nauttia siitä.

Kriittinen piste

2010-06-12T16:54:00.005+03:00

Olen saanut itseni kiinni yhä useammin hymyilemästä. Olen huomannut miettiväni jotain muuta menneisyyden sijasta. Olen tunnustellut tätä uutta tunnetta. En muista tällaisen koskaan asuttaneen taloani. Se on niin huoleton ja valoa täynnä, se on kevyt kuin yöperhosen lento, se on mietteliäs ja se on kosketuksissa minuun hellästi hyväillen. Se tekee minusta vapautuneen.

Tuo tunne sisälläni lähdin lenkille. Askeleeni eivät kiirehtineet eivätkä mieleni riivaajat takoneet solvauksillaan minua kannoillani. Auringon yhtyessä mustaan järven pintaan jokin minusta tuli läpi ja syntyi. Se kumpusi niin voimakkaasti, että laskin itseni vapaaksi ja yön hiljaisuudessa, piilossa muiden katseilta minä itkin. Helpotuksen kyyneliä, itkin hyvästejä, vuodatin onneani ja minä tunsin. Tunsin jotain ja yhtä aikaa kaikkea. Niin pitkän aikaa minä olen ollut vain velkaa ja nyt minulla oli vihdoinkin varaa tuntea, aikaa pysähtyä ja antaa itselleni lupa astua valoon suljetuista huoneistani.

Olin niin pitkään ryöminyt, ollut jo luovuttamaisillani, menettänyt itseni ja juuri kun ruumiini oli musertumassa elämisen sietämättömän painon alle, se kriittinen piste asettui lauseeni loppuun ja elämä nosti minut jaloilleen. Vihdoinkin jalkojeni alta löytyy jotakin pitävää, jotakin jolla seistä. Tässä minä viivähdän, harjoittelen miten pysyä jälleen pystyssä.

Olen muuten aloittanut blogipalkintojen postituksen. Ensimmäiset lienevät jo paketin saaneen.Toivon teidän ilmoittavan, kun paketti on perillä =0)
Oikein hyvää viikonloppua kaikille ja pitäkää itsestänne huolta!

Siinä meni ilta ja yö...

2010-06-08T03:50:00.014+03:00

eli askarrellessa kortteja...mitäpä muutakaan.

Ja tässä osa...

Nyt on pakko mennä nukkumaan, siilä tänään jatkuu jälleen arki tuon yhden huiman vapaan jälkeen ja minua odottaa iltavuorot tästä tiistaista eteenpäin. Mutta siinä ne menee lauantaita odotellessa, jolloin varmaankin alan kasaamaan, niitä arvontapalkintoja.

Oikein hyvää viikonjatkoa kaikille ja pitäkää itsestänne huolta!

Ei mitään...vaan ehkä sittenkin...ONNEA!

2010-06-06T22:11:00.008+03:00

Olen aloittanut useaan otteeseen uuden merkinnän, kirjoittanut sanoja ja suoltanut ajatuksia vain pyyhkiäkseni ulosantini jälleen pois. Ehkä minulla ei sittenkään ollut juuri nyt mitään sanottavaa.

Ehkä sittenkin...sillä olen päättänyt, että arvonta on päättynyt!

Ja onnea teille kaikille, jotka tähän kommentoitte! Sillä olette KAIKKI VOITTANEET!
Nyt haluankin sitten teiltä blogini sähköpostiin osoitteita, joihin haluatte minun postittavan pienet palkinnot! Tai voit laittaa osoitteen myös kommenttiin, sillä ne "valvon" ennen julkistamista, enkä kenenkään osoitteita aio julkistaa!

Pyydän kuitenkin hieman aikaa kaiken postitukseen. Mutta ihan varmasti kaikki tulevat palkinnon saamaan tämän kesäkuun aikana!

Oikein hyvää alkavaa uutta viikkoa ja enkeleitä elämäänne Suzanne Woolcottin teoksen myötä!

Hyvää kesäkuuta ja arvontaonnea!

2010-06-01T00:20:00.004+03:00

Nyt se on sitten virallinen kesä, kun ollaan kesäkuussa, joten oikein hyvää kesää kaikille!

Edellisessä postauksessa mainitsin tekeväni muutaman kortin ja niinhän minä tein. Niitä ihan tavallisia peruskortteja ja tällaisia niistä tuli

Tämä olikin nyt 150. postaus, joten sen kunniaksi ajattelin järjestää pienen arvonnan. Joten jos kiinnostaa, niin osallistukaa ihmeessä!
Palkintoa en vielä osaa varmuudella sanoa mutta katsotaan millä voittajan yllätän!

Mitään tasalukuja ei tarvitse mistään bongata, vaan osallistua voi ihan kertomalla mikä olisi juuri sinulle mieluisin palkinto! Arvontaa voit vapaasti myös mainostaa, jos haluat!

Oikein paljon onnea arvontaan ja hyvää alkanutta viikkoa!

Sekalaista sälää

2010-05-30T21:57:00.008+03:00

eli odotettavissa ei tällä kertaa ole ollenkaan mitään asiaa, vaan ihan vain jotain sekalaista.

Viikonloppu meni poitsun kanssa. Torstaina vietin päivää Tampereella, kun oli vapaata ja odotin siellä poitsuni junaa kiertelemällä kaupoissa ja kahvittelemalla mukavan kirjekamuni Rouva T:n kanssa. Oi kiva tavata jälleen ja vaihtaa kuulumisia. Vallan ihanan energinen nainen tämä Rouva T. Sai itsekin taas energiaa. Kiitos vain jälleen, jos tätä satut lukemaan.

Vannoutuneena virtahepo-fanina ja niitä keräilevänä mukaani lähti myös tällainen pinehkö puinen pankki. Se niin kutsuvasti huusi minulle, että tahtoo muuttaa meille lajitovereidensa luokse, joten en sitä hennonut kauppaan enää jättää. Hah hah haa..

Ihan viimeiseksi, ennen junan saapumista löysin Rautatieasemalta kivan pienen liikkeen nimeltään Intian Basaari. Oih, siellä oli kaikkea pientä ihanaa minulle mieluista mutta tyydyin vain ostamaan erilaisia suitsuketikkuja, kun niistä kovasti tykkään.

Viikonloppuna emme puuhailleet mitään sen ihmeempää...kunhan jälleen nautittiin yhteisestä ajasta ja kiireettömyydestä.
Lauantaina kävimme kyllä ostamassa kissoille uuden raapimispuun. Siinä oli kyllä naurussa pitelemistä...ja eihän siitä nauramatta selvinnytkään, kun raapimispuuta raahasimme keskustan läpi. Kieltämättä ihmisiä hymyilytti mutta mukavahan se on saada ihmiset nauramaan.

Hieman myös jännäsimme miten mahtaa sisarukset ottaa uuden puun vastaan.
Mutta innokkaasti nuo karvajalat sitä alkoivat tutkimaan ja tässä kuvassa avaruuskissaksi muuttunut Iina onkin jo omalla paikallaan.

Jostakin syystä Iina valitsi itselleen tuon ylimmän tason, vaan kyllähän se Wilille kävi.
Ja tässä seuraavassa ollaankin jo rennosti...

Huomenna alkaa taas arki ja työntäyteinen viikko. Iltavuoroilla aloitan viikkoni, joten onneksi saan nukkua pitkään. Tänään ajattelin vielä askarrella muutaman kortin, kun tarvitsen sellaisia.
Ja jos vaikka kirjeenkin saisin aikaan. On jotenkin nuo kirjeet päässyt kertymään taasen odottamaan vastausta. Onneksi kaksi kirjettä ainakin lähtee huomenna matkaan. Aika on vain jotenkin hurahtanut tässä viime aikoina.

Kirjeistä tulikin mieleeni. Olen läytänyt Huuto.net:istä oikein mukavan ja edullisen myyjän, jolta olen ostanut viime aikoina itselleni kirjepapereita. Nyt viimeksi ostin papereiden lisäksi teippiä ja tarrojakin.

Kyseinen henkilö myy kaikkea muutakin, joten kannattaa käydä kurkkaamassa. Kysyin häneltä ihan luvan nimimerkin käyttöön blogissani jotta saan laitettua linkin...eli päivih83

Oho...melkein unohdin. Vihdoin löysin yhden "suosikkihahmoni" tuotteita myös suomesta. Eli Suzanne Woolcottin Gorjuss-sarjan 3D-arkkeja. Oli pakko ostaa...heh...no, ehkei pakko ole kuin kuolema ja verot mutta en todellakaan voinut mieltäni malttaa. Olen täysin Suzannen taiteen fani!

Mutta oikein hyvää alkavaa uutta viikkoa teille kaikille ja pitäkää itsestänne huolta!

Ei enää kuten ennen

2010-05-25T02:57:00.002+03:00

Two steps closer, than i had in mind,
But i am good at the cold shoulder
I lost myself, trying to catch the sun
I gave you everything, left myself with none

Well, i'm living straight now you're not on my mind
My sweet addiction, always at the side

Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart
Stop chasing every little thing

I'm sorry but i'm restless
The closer it gets, the less i need it
I lost myself trying to catch the sun
Turn the corner, now walk on

Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart
Stop chasing every little thing that sparks
You'll carry all you ever need in your heart

Stop chasing every little thing that sparks
it always sparkles from a distance
You'll carry all you ever need in your heart
it'll burn you in an instant

Ja he katsoivat kuinka se liekehti. Sen hehkussa oli jotain outoa, jotain mikä kiinnitti huomion ja vangitsi puoleensa. Oli enää vaikea kääntää katsettaan kun oli kerran siihen vilkaissut. Niin he vuolain virroin vuorotellen vaikuttuneina näkemästään synnyttivät suussaan kauniita sanoja ja yrittivät kurkotella tuon kummallisen näyn puoleen.

Se oli elämää täynnä, se oli aitoutta ja iloa. Se oli kuvaamatonta kauneutta, jonka taakse kukaan ei nähnyt. Se oli ollut ehjempää paloa ennen. Se oli ollut kirkkaampi ja tahrattomampi. Tuhkasta uudelleensyntynyt oli nyt vaimeampi ja pienempi. Sen valo ei enää häikäissyt kuten ennen eikä se enää niellyt elämää samoin kuin ennen.

Joku oli joskus sen kesyttänyt. Kävellyt tuon näyn viereen, kyykistynyt ja ojentanut hellästi kätensä. Tuonut mukanaan poltetun kynttilän, jonka sydämessä oli niin moni tuli valaissut sen jonkun elämää. Niin tottuneesti hän ojensi kynttilän tuohon liekehtivään näkyyn ja kynttilä syttyi. Ja hän katseli kynttiläänsä, jonka sydämessä tuo ennen niin kauniina ja puhtaana roihunnut palo oli tanssinut, nyt vain vaimeana ja viattomana kynttilän päässä steariinia lähes kuluttamatta läpätti. Hän katsoi aikansa. Lämmitti sen hehkussa sormiaan, käänteli päätään ja hymyili. Kunnes eräänä iltana hän puristi kynttilää käsissään hieman kovemmin ja vakavammin. Ja sinä iltana, hän huokasi ja sillä hetkellä tuo kynttilän pieni liekki sammui siitä pienestä huokaisun vireestä.

Mutta siitä tuhkasta, josta se joku oli kynttiläänsä liekin hakenut, syntyi jotain uutta, joka jälleen hehkuen syttyi palamaan pienelle tulelle. Hennosti, niin varovasti se pimeässäkin piti valoaan yllä. Ja jälleen niin monet sitä liekkiä tulivat kynttilöitä kantaen katsomaan. Mutta mikään ei ollut enää kuten ennen: liekki ei palanut yhtä voimakkaasti, ei siinä riittänyt lämpöä tarpeeksi sytyttämään kenenkään kynttilää. Sitä oli kaunis katsella, sitä oli kaunis jäädä seuraamaan, mutta kukaan ei sitä kynttilässään voinut enää kotiinsa viedä.

Sydämen kuiskaus - Whisper of the heart

2010-05-24T23:31:00.003+03:00

Tänään ennen töihin lähtöä katsoin aivan ihastuttavan animaatioelokuvan "Sydämen kuiskaus". Jos joku on nähnyt elokuvan "Kikin lähettipalvelu", "Kissojen valtakunta", "Liikkuva linna" ja muita vastaavia sekä tykännyt, tykkää varmasti tästäkin.

Kissojen valtakunnasta tutun Aoi Hiragin manga-sarjakuvaan perustuva Sydämen kuiskaus on japanilaiseen kaupunkiin sijoittuva kertomus nuoruudesta, sydämen valinnoista ja unelmista. Elokuvassa on yhtymäkohtia Kissojen valtakuntaan, mutta se on itsenäinen teos.

Sydämen kuiskaus kertoo yläasteikäisestä Shizukusta, joka rakastaa lukemista. Tutkiessaan kirjastosta lainaamiensa kirjojen lainauskortteja hän huomaa, että joku Seiji Amazawa on lukenut kaikki hänen lainaamansa kirjat ennen häntä. Eräänä päivänä Shizuku lähtee seuraamaan salaperäistä kissaa, joka johdattaa hänet ystävällisen puusepän verstaaseen. Samaan aikaan Shizuku tuntuu törmäävän kaikkialla hieman ärsyttävään vieraaseen poikaan, joka myöhemmin paljastuu Seiji Amasawaksi.

Sydämen kuiskaus käsittelee monia nuorille läheisiä teemoja: tykkäämistä, tulevaisuuden suunnitelmia ja oman tiensä löytämistä. Vastakkain ovat tunnollinen opiskelu ja varma tulevaisuus sekä oman itsensä toteuttaminen totutusta poikkeavalla tavalla. Shizukun pitäisi opiskella ja mennä lukioon, mutta häntä kiinnostaa enemmän kirjat. Seijin rohkaisemana hän alkaa etsiä omaa tietään. Lisähuolia tuovat jokaiselle tutut tykkäämiskuviot.

Sydämen kuiskaus on kiva, lämminhenkinen tarina. Tapahtumapaikkana toimii nykyaikainen, todellisen tuntuinen japanilainen kaupunki ja elokuvan tapahtumiin ja teemoihin on helppo samaistua. Elokuvan tunnelma on leppoisa, mutta jokseenkin yllätyksetön. Vaikka mukaan mahtui muutama hymyilyttävä kohtaus, kerronta olisi voinut olla vauhdikkaampaakin. Yllättävää oli elokuvassa käytetty länsimainen, paikoitellen jopa Disneymäinen musiikki. Sydämen kuiskaus on hyvä sunnuntai-iltapäivän elokuva.

We are all beautiful

2010-05-16T16:24:00.005+03:00

Muistutuksena siitä, että me kaikki olemma kauniita tavalla tai toisella, haluan antaa tämän tunnustuksen seuraaville blogeille:

I want to remember all us, than we are all beautiful in way or other. That's why I wanna give this award to following blogs:

Kahvikissa

Päiväkirjani - My Diary

Fashion Doll

Kirsti's World

Silkkikengät, Höyhenviitta ja Linja 27

Hallatar

IidaSanttu

If I tell you a secret

Caro Arizaga

Üdvözlés

Susan

Liza

Miss Rinda

Muhilan

Supermummyjem

Bubblygirls

Butik Bella

Dreamer

Kelly-World News

Sekali-Sekala

Anna tämä tunnustus kaikille keille haluat sanoa, että hän on kaunis!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa)joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä

Give this award to all whom you want to say, that she/he is beautiful!
Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on.
Beware you may get the award several times.

PS: Kuva on Suzanne Woolcottin käsialaa, ja ihan luvalla käytössä mutta itse lisäsin siihen sitten tuon tekstin.

Kissan elämää

2010-05-15T21:05:00.013+03:00

Täällä elämä kissojen kera sujuu ihan kivasti ja kieltämättä Lucy Wheelerin sanoin " Yksi pieni kissa muuttaa tyhjään asuntoon saapumisen kotiinpaluuksi." Meillä niitä on vain kaksi =0)

Tässä hieman tuoreita kuvia karvajaloista. Joista kahdessa ensimmäisenä Wilpertti aka Wili om kuningaspaikallaan, eli oven päällä. Siellä tuo makoilee ja nauttii olostaan kukkulan kuninkaana.

Kolmessa seuraavassa kuvassa Wilhelmiina aka Iina löysi veden kiehtovaan maailmaan ja toki sitä piti katsella ja kokeilla...ja hei sitähän pystyi myös puremaan ja läpsimään...ja juomaan.

Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että joku tuijottaa sinua? Ketään ei vain näy missään. Tässä saattaa olla syy...eli karvaiset kerrostalokyttääjät. Ja pieni kurkistus naapuriinkaan ei Iinaa haittaa. Täytyy tarkistaa onko naapurin mummulla ja papalla jotain herkkuja.

Ja kunnon päiväunet on aina paikallaan. Sisarukset kyllä taistelevatkin mutta kyllä heidän välinen hellyyskin pelaa...huomatkaa suojeleva tassu sisaren päällä.

Ja tähän loppuun täytyy muistuttaa kissanelämän perussäännöistä:

OVET: Älä anna ovien olla suljettuina. Saadaksesi oven auki, seiso takajaloilla ja tao ovea etutassuilla. ... Kun olet vaatinut ja saanut ulko-oven avatuksi, älä mene siitä vaan seiso avatulla ovella ja ajattele. Tämä on erityisen tärkeää kylmällä säällä, sateella, lumisateella tai moskiittojen parveillessa. Pyöröovia on syytä kaikin keinoin välttää.

TUOLIT JA MATOT: Jos sinua oksennuttaa, hyppää nopeasti tuoliin. Jos tämä ei onnistu, mene itämaiselle matolle. Jos itämaista mattoa ei ole lähistöllä, karvalankamatto on hyvä. Oksentaessasi peräänny niin että jäljestä tulee yhtä pitkä kuin ihmisen paljas jalka.

KYLPYHUONEET: Seuraa aina vieraita kylpyhuoneeseen. Sinun ei tarvitse tehdä mitään - vain istut ja tuijotat.

HÄIRINTÄ: Jos toinen ihmisistäsi on keskittynyt tarkkuustyöhön ja toinen vain oleskelee, pysy ahkeran luona. Tätä kutsutaan auttamiseksi, tunnettu myös häirintänä. Häirinnän säännöt ovat seuraavat:

a) Kun valvot ruoanvalmistusta, istu kokin vasemman kantapään takana. Sinua ei nähdä ja on suurempi mahdollisuus että päällesi astutaan ja sinut otetaan sitten syliin lohdutettavaksi.

b) Mene kirjaa lukevien katseen ja kirjan väliin ellet voi asettautua makaamaan suoraan kirjan päälle.

c) Jos kyse on kutomisesta tai paperitöistä, makaa työn tai ainakin sen tärkeimmän osan päällä. Teeskentele torkkuvasi, mutta läppäise aina väliin kynää tai puikkoja. Älä välitä jos työn tekijä yrittää harhauttaa sinua. Muista että päämääränä on työn häirintä. Kirjontatöistä muodostuu erinomaisia riippukeinuja vaikka ihmiset muuta väittäisivät.

d) Kun ihmiset maksavat laskujaan tai laskevat verojaan tai kirjoittavat vuosittaisia joulukorttejaan ... istahda paperien päälle. Jos sinut siirretään pois, katsele surkeana sivusta. Kun työ edistyy hienosti, kieri paperien päälle hajottaen ne parhaan kykysi mukaan. Kun sinut uudelleen poistetaan, työnnä kynät ja kumit yksitellen pöydältä.

e) Kun ihminen pitää sanomalehteä kasvojensa päällä, hyppää lehden päälle. He rakastavat sitä.

KÄVELY: Niin usein kuin mahdollista, syöksy äkkiä ja tarkasti ihmisen eteen, erityisesti kun he kantavat jotain portaissa, on pimeää tai he ovat juuri heräilemässä. Se kehittää heidän liikkeidensä koordinaatiota.

LEIKKI: Nuku tarpeeksi päiväsaikaan, jotta olet pirteä öisiin leikkeihisi. Alempana on useita suosittuja leikkejä. On kuitenkin tärkeää säilyttää koko ajan Arvokkuutensa. Jos leikissä sattuu onnettomuus, putoat esimerkiksi tuolista, pese itseäsi kuin sanoaksesi: näin AIOINKIN tehdä! Se hämää ihmisiä joka kerta.

KISSAPELEJÄ:

Ota kiinni hiiri: Ihmiset yrittävät saada sinut uskomaan, että nuo möykyt peittojen alla ovat jalkoja ja käsiä. He valehtelevat. Tosiasiassa ne ovat sänkyhiiriä, joiden huhutaan olevan maailman herkullisimpia hiiriä, vaikka yksikään kissa ei ole vielä onnistunut sellaista tavoittamaan. Huhu myös kertoo, että vain kaikkein raivoisin hyökkäys voi lamaannuttaa ihmiset sen verran, että ehdit syöksyä peittojen alle hiirten kimppuun. Ehkä SINÄ olet ensimmäinen joka onnistuu maistamaan Sänkyhiirtä!

Vuorten valtias: Tähän peliin tarvitaan ainakin yksi toinen kissa. Mitä useampia, sitä parempi! Jompikumpi nukkuvista ihmisistä on Vuori 303 jota on kaikin keinoin suojeltava toiselta kissalta/toisilta kissoilta. Kaikki konstit käyvät. Tämä peli kehittää erikoisia taktiikoita, koska on otettava huomioon näyttämön epävakaa luonne. VAROITUS: Jos näitä pelejä pelaa liikaa, sinut karkotetaan vuoteesta ja kenties makuuhuoneesta. Jos ihmisistä tulee rauhattomia, ala heti kehrätä ja käperry niiden viereen. Sillä saat tilanteen rauhoittumaan kunnes he nukahtavat taas. Jos satut makaamaan ihmisen päällä tämän tapahtuessa, voitat ja olet vuoren valtias.

LELUT: Kaikki pienet esineet voivat toimia leluina. Jos ihminen yrittää kieltää esineen käytön, se on Hyvä Lelu. Juokse sen kanssa vuoteen alle. Näytä sopivan raivostuneelta kun ihminen ottaa sen pois. Katso aina mihin se pannaan jotta voit varastaa sen myöhemmin.

RUOKA: Saadakseen energiaa nukkumiseen, leikkiin ja häirintään, kissan täytyy syödä. Syöminen on kuitenkin vain puoli huvia. Toinen puoli on ruoan hankinta. Tapoja on kaksi: ihmiselle voi vakuuttaa olevansa nälkään kuolemaisillaan ja että ruokaa on saatava NYT; tai ruokaa voidaan metsästää itse. Ruoanhankintaohjeita:

a) Kun ihmiset syövät, pistä huomaamatta hännänpääsi heidän lautaselleen.

b) Älä koskaan syö omasta kupistasi jos voit varastaa ruoan pöydältä.

c) Älä koskaan juo omasta vesikupistasi jos ihmisen lasi on täynnä ja voit juoda siitä.

d) Jos saat ulkona kiinni jotain syötävää, on vain kohteliasta pyrkiä tuntemaan se. Ole sitkeä - ruoka ei ole kohtelias ja yrittää karata.

e) Kissan Arvokkuudelle ei sovi kerjätä suoraan ruokaansa kuten koirien kaltaiset alemmat elämänmuodot tekevät, mutta on useita tekniikoita pitää huolta siitä, että ihmiset eivät unohda olemassaoloasi. Näihin kuuluu: hyppääminen lempeimmän ihmisen syliin ja äänekäs kehrääminen siinä; asettuminen makuulle keittiön ja olohuoneen oviaukkoon, Suora Tuijotus, ja kiertyminen syömässä istuvien ihmisten jalkojen ympärille samalla surkeasti maukuen.

NUKKUMINEN: Ei yleensä ole vaikea löytää sopivia paikkoja mihin käpertyä. Mikä tahansa paikka missä ihmiset mielellään istuvat, on hyvä, varsinkin jos se on väriltään vastakkainen turkillesi. Vielä parempi jos siihen osuu aurinko tai se on lähellä patteria. Ulkona on tietenkin myös hyviä paikkoja, mutta ne ovat valitettavasti vuodenajasta ja säätiloista kuten sateesta riippuvaisia. Avoimet ikkunat ovat hyvä kompromissi.

RAAPIMISPUUT: Ihmiset voivat olla hyvin suojelevia kaikkeen minkä kokevat omaisuudekseen ja vastustavat voimakkaasti jos huomaavat sinun teroittavan kynsiäsi. Oveluus ja homman hoitaminen kun he eivät ole paikalla, ei auta, koska he ovat hyvin tarkkaavaisia. Jos olet ulkona, puut ovat hyviä. Kynsien terottaminen ihmiseen on ehdottomasti kielletty!

IHMISET: Ihmisillä on kolme päätehtävää: ruoan antaminen, leikkiminen ja huomion antaminen sekä hiekkalaatikon siivoaminen. On tärkeää muistaa Arvokkuutensa kun ihmisiä on lähellä, jotta he eivät unohda kuka on herra talossa. Ihmisten on tiedettävä perussäännöt. Voit myös opettaa ihmisiä jos aloitat varhain ja olet johdonmukainen. Näin saat aikaan toimivan kodin.

Kortteja, kortteja ja lisää kortteja

2010-05-11T15:32:00.009+03:00

Sunnuntai-iltana, kun olin saattanut poikani linja-autoon, aloin askartelemaan.
Osa on tehty leimasimia käyttämällä ja osa 3D-kuvia ja osa leikkuria käyttämällä.
Tapani mukaan teen yksinkertaisia kortteja ja tässä sunnuntain tulos =0)

Toipumismatka elämään

2010-04-24T18:18:00.004+03:00

En olekaan aikoihin kirjoittanut sen kummempia ajatuksiani tai muita kuulumisia mutta nyt niitä ajatuksia aion kirjoittaa tännekin ja samalla saada itselleni niitä järjesteltyä mieleeni, ja jääpä nämä tänne ainakin muistiin, ja voin itse palata tänne lueskelemaan näitä. Muita nämä tuskin sen kummemmin kiinnostavatkaan mutta tämähän on minun elämäni ja minun matkani.

Tämä pieni "hiljaiselo" ajatuksista on oikeastaan johtunut siitä, että olen nyt viimeiset noin melkein kaksi kuukautta käynyt matkaani kohti "vapautta" ja matka ei ole ollut helppo ja matkaa on vielä paljon kuljettavanakin mutta olen matkan aloittanut ja meinaan käydä sen läpi. Tämä paraneminen on sellaista aaltoliikettä. Takapakkeja tulee varmasti, ja niitä voi tulla missä vaiheessa tahansa tätä toipumista ja toipuminen vie aikaa. Sillä kuten minun tapauksessani olen omalla tavallani kasvanut tähän "uhriuteen" lapsuudestani asti.

Paraneminen kuulema lähteekin käyntiin, monesti vasta sitten, kun elämäntilanne käy niin tuskalliseksi, että muutos on pakollista. Niin kävi myös minulla. Taannoiset menetykset ja muut huolet ym. ajoivat minut tilanteeseen, jossa en ole ennen ollut ja niinpä omalle lääkärilleni, joka on hoitanut minua pidempään ja kenen kanssa minulla luottamus toimii, kerroin etten enää jaksa enkä ymmärrä yhtään mitään...noin niinkuin karkeasti sanottuna.
Hän tietää elämästäni oikeastaan kaiken ja hänen kanssaan olen nyt joitakin kertoja käynytkin juttelemassa. Itseasiassa hän suositteli minulle aiemmin ns. kriisiterapiaa mutta koska yhtään työterveyden alaista kriisiterapeuttia ei ole koko kaupungissa vapaana, eikä työnantaja maksa ns. ulkopuolista palvelua, en siihen sitten mennyt. Joten lääkärini on sitten itse tavannut minua säännöllisesti ja joku aika sitten hänelle kerroin lisää asioita ja tuntemuksiani ja itseasiassa sen jälkeen, kun hän lopetettuani oli hetken hiljaa ja sanoi " Oletko koskaan ajatellut, että mm. äitisi on narsisti?" alkoi asiat loksahdella paikoilleen. Mitä enemmän olen ottanut narsismista selvää ja jutellut siitä se varmistuu entisestään. Ja esimerkiksi Tuija Välipakan kirja " Sata tapaa tappaa sielu" on kuin minun elämästäni monelta osalta. Ja mm. tuo kirja muutaman muun kirjan kanssa, kuten aiemmassa postauksessa mainitsemani Juhani Mattilan "Uupunut nainen" kirjan sekä juttelut lääkärin kanssa ovat avanneet minulle monia asioita. Lisäksi tuolla lääkärin luona näin vihdoin sen pikkutytön, joka olen joskus ollut. Yht'äkkiä en voinut enää pettää sitä tyttöä sanomalla, ettei mitään pahaa ole tapahtunut.

Olen oppinut käsittämään omaa minuuttani, ajatusmallejani ym. ja tajuan entistä enempi millaisen traumaattisuuden keskellä olen elänyt, miten sairasta lapsuuteni ja nuoruutenikin on oikeasti ollut ja ettei ole oikeastaan mikään ihme, että se murtumispiste tuli näin 40 vuotta noita sisällä kantaneena. Siellä on niin paljon asioita ja vääryyksiä jotka ovat muokanneet minut tällaiseksi. Alan tajuta, kuinka mun elämä on ollut monta vuotta, melkein läpi elämäni pelkästään sellaista ns. suorittamista, selviytymistä, oman paikan ja olemassaolon lunastamista. En ole oikeastaan ollut tietoinen, että millaista on edes elää...tähän asti.

Sehän on ihan selvä, jo aiemmista avautumisistani , että olen kärsinyt perheväkivallasta, niin henkisestä ja fyysisestäkin, hyväksikäytöstä ja nyt olen alkanut ymmärtää myös, että olen tosiaan myös narsistin lapsi. Lyhyesti, kuten narsistmista kertovassa kirjassa mainittiin tyyliin...älä pyydä mitään, älä ole tyytymätön, älä loukkaannu, älä näytä kiukkua, älä itke, älä ole vaivaksi, ole hyvä lapsi eli ole näkymätön lapsi. Äläkä reagoi, vaikka sinulle tehtäisi mitä.
Minunkin piti olla kiltti, alistuva, miellyttämishaluinen, en saanut näyttää tunteita, en olla toisten lasten kanssa kuin silloin tällöin, siivota piti jo lapsena koko asunto ja auta armias jos ei jälki miellyttänyt tuli kylään se meidän perheen lisäjäsen, solkipäinen vyö. Piti pärjätä kuin aikuinen pienenä lapsena, mikään ei ollut silti tarpeeksi.

Monesti sanotaan, että kukaan ei ole toisen kimpussa syyttä ja että riitaan tarvitaan kaiksi mutta näin ei ole narsistisuhteissa!! Narsisti rakentaa konfliktin sinne missä sitä ei ole! Näin oli lapsuudessa ja näin on myös meillä työmaalla tuon erään henkilön kanssa. (Nyt töissä on käynyt varsinainen kato työntekijöistä, kun porukka ei jaksa. Mutta ei siitä enempää nyt.)
En kyllä käsitä kuka hyötyy kiltin ihmisen tuhoamisesta?!
Minutkin on monia kertoja miätöity sieluani myöten, mutta niin monesti olen myös koittanut sulkea silmäni. Olen kokenut outoa "masennusta", epätoivoa ja ahdistusta. En ymmärtänyt mistä on kysymys, etsin vikaa itsestäni ja ihmettelin vihantäytteistä ilmapiiriä ja yrittänyt sovittaa omaa käytöstäni välttääkseni läheisten raivonpurkaukset...monesti turhaan ja saanut voimani miinukselle.

Kaiken sen tunnelman kokeminen, se pelon epävarmuuden ja pahoinvoinnin määrittelemätön tila. Ne kaikki lapsena koetut menetykset, pitkät erokokemukset, väkivalta, rakkaudettomuus jne. Ei kai liene ihme, että kokemukset saa sulkemaan kohtaamat ongelmat minuuden ulkopuolelle, Ne jäävät sinne lohkottuina ja koteloituna häiriten mielen tasapainoa. Itsekin olen kantanut haavani aikuisuteen, omiin suhteisiini, lapseeni, työmaalle jne, ja se on vaikuttanut.
Olen tuntenut syyllisyyttä, häpeää, mitättömyyttä...mikä estää toimimasta tasapainoisena ihmisenä. Vaikka ulkopuolelle näyttääkin, että olen tasapainoinen ja rauhallinen, se oikeasti on sitä pakosti opitua kuorta.Mutta oikeasti ei osaa, eikä uskalla. Myös kaikki se ahdistus, uhattuna olon tunne, kiihtymys, levottomuus ja toiminnan pakko sekä mitäänaikaasaamattomuus lulee mukana.

Muistan tosiaan miten joskus pärjäsin kisoissa tai muutoin esimerkiksi koulussa tms. tai sain menestystä muutoin ja halusin niitä tunteita jakaa mutta niihin ei reagoitu, niitä ei pidetty minään ja ne saivat joskus jopa vihamielistä kohtelua ym. ja minä mietin, että olisiko minun pitänyt pärjätä vielä paremmin sekä etsin syytä itsestäni, enkä heti tajunnut, että syynä oli narsistin kateus. Narsisti voi olla kateellinen jopa omille lapsilleen!
Kukaan ei saanut tykätä minusta, ei kehua eikä olla minulle ystävällinen. Jos niin kävi, heti alkoi se, että kuinka kamala ja rasittava lapsi mä olen ja tullut juuri niin isääni. Samaa olen kuullut myös näin aikuisena...viime kesään asti, milloin tein ensimmäisen kunnon irtioton.
Muistan kuinka en saanut lapsena kylässä puhua...ennen kyläreissua, jos minut nyt yleensä mukaan otettiin, valistetiin, että sitten pidät sen turpasi kiinni, etkä syö mitään ja istut paikoillasi! Jos minulle tarjottiin jotain, niin monesti kuulin, ettei se mitään tarvitse ja katseella varoitettiin ottamasta mitään. Mutta joskus vain kävi niin, että kyläpaikkojen tädit tai sedät pistivät minulle kakkua tms. lautaselle ja söin sen vaikka tiesin, että se kostettaisiin. Siitä hyvästä, että uhmasin käskyä, minut piestiin jäleen kerran ja sain olla ilman ruokaa yleensä sen kaksi päivää.

Kaikesta mitä olen tehnyt on löytynyt jotain valittamista. En muista kovinkaan montaa kertaa, kun olisin saanut aitoa positiivista palautetta mistään. Päinvastoin loukkauksia ja satuttamisia on tullut senkin edestä, mutta siitä ei välitetty mitenkään. Ne katsottiin aina oikeutetuksi, jollakin sairaalla selityksellä tai tavalla. Esimerkkejä olisi paljon, mutta niistä eräina vain esimerkiksi se, kun lapseni oli tehohoidossa ja kaipasin tukea, niin minulle vain sanottiin, että eikös tuollaisen lapsen olisi parempi kuolla. Nyt sitten viime kesältä nämä kaikki hautajaispelleilyt. Kun oma isäni teki minulle ne omat temppunsa perinnön ja muun suhteen, tiesi äitini sen loukanneen minua, niin hänpä sitten laittoi poikani kautta terveisiä, ettei halua minua hautajaisiinsa, milloin sitten kuoleekaan, että vain hänen poikansa ovat sinne tervetulleita! No, saa olla varma, etten sinne todellakaan mene!

En muista oikein mitään kivaa mitä olisimme tehneet yhdessä, kaikki muistikuvat ovat jotain suorituspohjaista, jossa yleensä olin laiska tai huono, tai ei ihme, ettet osaa, kun isäsi oli sellainen.
En muista milloin olisin lapsena esimerkiksi istunut äitini sylissä, rakastettuna omana itsenäni. Muistoissani sylissä oleminen tiesi selkäsaunaa tai, kuten minun jo kouluikäisenä piti kiivetä äitini syliin ja alentua imemään äitini rintaa isäpuoleni käskystä, eikä äitini suojellut minua vaan antoi kaiken tapahtua ja sen jälkeen minulle naureskeltiin ivallisesti kuinka vauva olen. Mutta kieltäytyäkään en voinut pelon takia! Että sellaiset sylimuistot!

Kaikki se höpinä rakkaudesta ja toimimisesta minun parhaakseni, ja pah. Juuri se rakkaudettomuus, hyväksymättömyys ja muu kaltoinkohtelu aiheutti minulle niitä pahimpia haavoja. Äidin ja isäpuolen kaikkea valvova katse, iva ja arvostelu, ilkeys ja raakuus on jäänyt mieleen niin syvälle, että omat ratkaisut aikuisenakin olen tajunnut tehneeni "äidin kautta" suojellakseni itseäni.

Selviytyäkseen on vain ollut pakko sulkea kaikki pois tietoisesta minästä vaikkei kokemukset sillä poistukaan. Apua oli turha hakea, pari kertaa sen tein ja siitä seurasi katastrofi. Narsistihan uhraa juuri vaikka oman lapsensa, täysin vailla omaatuntoa, ilman tunteita jos se ajaa hänen tavoitettaan. Yhteisneuvottelut "viranomaisten" kanssa ovat hänenkin näytelmänsä parhaita paikkoja nujertaa vastapuolen eli oman lapsensa uskottavuus; kaikki lumoutuivat hänen näytelmästään, koska pitivät sitä totena, minähän olin vain lapsi, jolla oli vilkas mielikuvitus...ja mustelmat ja arvet vaatteiden alla esimerkiksi vyöllä lyömisestä. Äitinikin on loistava puhuja. Hän varmaan pystyisi muuttamaan maapallon pyörimissuuntaakin puhumalla, js oikein yrittäisi. Lapsena on myös monesti muutoinkin yleensä viimeiseen asti lojaali vanhemmilleen, eikä näin ollen voi keventää väärinkohtelun taakkaa jakamalla sitä.

Nyt ne tiedostamattomaan mieleen jääneet ajatukset ovat nousseet häiritsemään mielenrauhaa ja tasapainoa niin paljon, että oli pakko tehdä jotain. Kaikkea ei voi muistaa kuvina tai kertomuksina, vaan ne vaivaavat juuri niinä outoina ahdistuksen ja levottomuuden tunteina. Näille on vaikea tehdä mitään, ellei täysin ymmärrä alkuperää ja näin tuntemukset on ja pysyvät, kuten minullakin ennenkuin nyt ne ovat lähteneet avautumaan.

Tähän paranemisen aiheuttamaan suruprosessiin kuuluu paljon vihaa, masennusta, ahdistusta ja häpeää. Nämä on kuitenkin uskallettava kohdata, etteivät ne koteloidu uudestaan mieleeni. Lapsuudesta asti mukana kulkenut häpeän tunne ja vihan näyttämisen ehdoton kielto ovat hallinneet minunkin toimintojani ja ajatuksia. Nyt kuitenkin olen alkanut oppimaan, että viha voi olla myös puhdistavaa ja ennenkaikkea, että sen näyttäminen on sallittua. Viha on kuitenkin vain välivaihe! Vihaan ja katkeruuteen ei tarvitse jäädä. Jollain tavalla on kuitenkin tervettä vihdoin tuntea itsensä loukatuksi ja ymmärtää, ettei ole ansainnut kaikkea sitä pahaa mtä osakseen sai. Surukin tulee ja menee, siinä on luopumista menneestä ja jonkinlaista lohdullista kokemusta siitä, että oli asioita joihin ei voinut vaikuttaa. Äiti-lapsi-suhteesta ei tullut mitään vaikka annoin sille koko elämäni!

Miksi näitä nyt kirjoitan? Matkalla eheyteen on hyvä kirjoittaa asioista ja tapahtumista, joihin voi palata, jos josskin vaiheessa alkaa epäilyttää ja syyllisyys nostaa päätään. Jolloin saa taas itselleen muistutuksen, siitä miksi on raskasta matkaa tekemässä. Sillä väkivaltainen tai narsisti tai väkivaltainen narsisti jne. ei muutu! Ei kannata antaa haaskata elämäänsä enempää, itselläni 40 vuotta riittää! Ei kannata antaa rikkoa enempää kaunista sisäistä itseään! On parempi jatkaa matkaa, lähteä pois! Vaikka se on suuri ja raskas päätös, se kannattaa. Näihin palatessa muistan, kuinka minun tunteillani ei ole ollut, eikä ole koskaan mitään väliä heille. Niin paljon kuin se sattuukin, on hyvä ymmärtää, että olen ollut vain esine, kun minulle ei ole enää käyttöä tai menen rikko, olenkin roska!

Kirjoitan tätä "romaania" nyt keväällä 2010. En siis voi hyvin, mutta voin paremmin kuin koskaan aiemmin ja pienin raskain askelin palaan takaisin elämään. Tiedän nyt, että minulla on toivoa parantua tästä oudosta ahdistuksesta ja masennuksen aalloista. "Maaginen" ongelma on selvinnyt. Äiti. Hän on valitettavasti suurin ongelma, johon jouduin ja jonka takia omalta osaltaan olen ajautunut väkivaltaisen miehen avovaimoksi aikoinaan ja "menettänyt" myös lapseni ja itsekunnioitukseni ym. Mutta kaikki ongelmat pystytään ratkaisemaan. Täytyy vain tietää mitä tekee. Ja kun tietää mitä tekee, täytyy olla urhea ja tehdä se, minkä tietää oikeaksi. Minä en pidä enää yhteyttä äitiini! (Eikä hänkään minuun) Ja tuo on todellakin parasta oman ja lapseni mielenterveyden sekä turvallisuuden kannalta!

En tiedä jaksoiko kukaan tätä pitkää tekstiä lukea mutta jos jaksoi ja jos joukossa on ihmisiä, jotka narsistin uhrina ovat, niin lähtekää heti, kun silmänne avautuvat, vaikka menettäisitte kaiken, kuten minulle kävi - menetin aivan kaiken, lapsenikin (etävanhemmuudeksi) mutta olen sentään hengissä ja toivottavasti myös jonain päivänä tämän prosessin jälkeen tunnen myös olevani täysipainoisesti kiinni elämässä!

Naisen kivitys - Stoning of Soraya M.

2010-04-23T02:58:00.004+03:00

Katsoinpa vaihteeksi elokuvan, joka oli näin länsimaalaisena aika hätkähdyttävä ja sai osittain voimaan jopa pahoin. Tietyllä tavalla elokuva nostatti moraalista raivoa! Mutta vaikka elokuva perustuu vuoden 1986 tapahtumiin on vielä jopa 2000-luvulla kivitetty naisia kuoliaaksi, eikä pelkästään Iranissa mutta yleinen mielipide on kääntynyt niitä vastaan.

Naisen kivitys on elokuva, joka nostattaa vihan ja toisaalta myös kiukun, kyyneleet silmiin. Vihan, koska elokuva kertoo julman tarinan naista alistavasta mielivallasta – kiukun, koska karmea tarina ei kaihda vakavalla aiheellaan mässäilyä.

Elokuvan päähenkilö on Soraya (Mozhan Marnò), äiti ja vaimo, jonka aviomies on ihastunut nuorempaan, varakkaan perheen tyttöön. Neljä lasta miehelleen synnyttäneellä Sorayalla ei kuitenkaan ole varaa elättää jälkikasvuaan ilman puolison taloudellista tukea.

Kun nainen tästä syystä kieltäytyy avioerosta, keksii mies syyttää Sorayaa uskottomuudesta. Huhut alkavat kiertää, ja pian naisen päätä vaaditaan vadille. Kylän kenttäoikeus tuomitsee puolustuskyvyttömän Sorayan kuolemaan kivittämällä.

Soraya M:n tarina pohjautuu Freidoune Sahebjamin romaaniin, joka kuvaa Iranissa vuonna 1986 sattunutta todellista tragediaa. Kertoja on uhrin katkera täti (Shohreh Aghdashloo), joka paljastaa veljentyttärensä kohtalon syrjäiseen kylään pysähtyneelle ranskalais-iranilaiselle toimittajalle (James Caviezel).

Naisen kivitys on tärkeä, vavahduttava puheenvuoro naisen sorrosta islamilaisessa fundamentalismissa. Tapa, jolla amerikkalais-iranilainen ohjaaja Cyrus Nowrasteh katsojiaan lähestyy, muuttuu kuitenkin osittaiseksi karhunpalvelukseksi aihetta itseään kohtaan. Sanoma olisi mennyt perille ilman tarpeetonta väkivallalla märehtimistä. Mutta ehkä siinä haettiin juuri sitä ihmisten herättämistä asian todellisuusteen. Sillä...

Totta kai kivityskuolema on järkyttävyydessään hirvittävintä ja tuskallisinta mitä kuvitella saattaa. Katsojana en kuitenkaan olisi halunnut seurata jokaisen verenhimoisen murikan hidastettua osumista avuttoman naisparan kehoon.

Naisen kivitys on emotionaalinen, raastava katsomiskokemus joka nostaa pintaan äärimmäisen voimakkaita tunteita. Se on realistisen ahdistava ja yhtä aikaa musertavaa surua ja puhdasta vihaa selittämättömän alkukantaista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan herättävä elokuva. Uskonnollinen kiihko miehen himojen välikappaleena on hyvin pelottava asia. Ja tämä tarina on tosi - niin vaikea kuin länsimaisen ihmisen sitä on ehkä uskoa.

Tuulahdus maailmalta ja vähän muutakin

2010-04-19T14:10:00.016+03:00

Oih ja voih...posti toi mukanaan paketin USA:sta ja siellä oli niitä leimasimia, joita ystävättäreni sanoi laittavansa mutta yllätys olikin suuri, sillä siellä oli monta leimasinta. Pari enkelileimasinta sekä useampi IHANA House Mouse-sarjan leimasin sekä tuollainen kuvasto, jossa on vielä enemmän tarjolla niitä.

En osaa sanoin kuvata sitä hämmästystä ja riemua , joka valtasi mieleni, kun paketin aukaisin ja tällaiset sieltä löytyi...

Jokainen, joka leimasinaskartelua harrastaa, tietää, että ne ovat varsinkin täällä kotimaassamme todella kalliita, joten siinäkin mielessä paketti on minulle erittäin arvokas. Nyt voi siis askarrella jälleen kortteja mielin määrin.

Lisäksi tuossa jokin aika sitten sain ihanan paketin blogimaailmasta tutulta Kataltakin, jossa oli myös leimasin kaiken muun lisäksi! KIITOS KATA!

Tulipas suttuinen kuva, mutta saa nyt menetellä!

Ainiin, se House Mouse kuvasto...

Oijoi...nuo kun saisi...koko kuvaston, en yhtään vaativa ole, enhän!?!
Miksi täällä on niin kallista? Murinaa...
Mutta oikeasti...olen niin iloinen noista saamistani uusista leimasimista!

Kiitos vielä DD ja Kata!

Maailman vahvin tyttö

2010-04-11T23:36:00.003+03:00

Jälleen on aika pienen kirjaesittelyn ja -vinkin eli vuorossa on:

TUIJA VÄLIPAKKA Maailman vahvin tyttö Gummerus 2007, 278 s.

"Auralla ei ole isää. Hän ei ole koskaan nähnyt sitä eikä tiedä siitä mitään. Äiti ei ole kertonut. Reetankaan isää ei ole näkynyt pitkään aikaan, se ei kai enää asu heillä. Jos Kilu olisi jäänyt, olisi ostettu uusi koira Lurpan tilalle ja perustettu perhe ja muutettu Jyväskylään. Kalervo lupasi hakea Auran joka päivä esikoulusta kermanvärisellä Toyota Camryllaan, mutta kun äiti vietiin Niemeen, Kalervokin häipyi. Joskus Aura pelkää äitiä. Jos kulmakarvat ovat koholla, ääni on korkea ja silmät kieppuvat, silloin pitää olla varuillaan. Mutta vielä enemmän hän pelkää huostaanottoa. Reetta kieltää kertomasta kenellekään, että äiti on Niemessä, muuten saapuu sossuntäti ja silloin tulee lähtö. Reetta tietää omasta kokemuksestaan mitä huostaanotto merkitsee. Eräänä päivänä Aura häipyy esikoulusta ja päättää matkustaa yksin Jyväskylään. Reetta lähtee perään. Hänen on löydettävä Aura, ennen kuin pikkusiskolle tapahtuu jotain pahaa ja ennen kuin viranomaiset löytävät sen."

Välipakan kirjan tapahtumapaikkana on Tampere. Veera on nainen, jonka elämän Bermudan kolmio on olut, baareista mukaan tarttuvat miehet ja skitsofrenia, jonka takia hän on aika ajoin hoidossa. Aura on Veeran esikouluikäinen tytär, jota Veera pitää pahan Jumalan lähettämänä kiusana. Perheeseen kuuluu myös murrosikäinen Reetta. Reetta on jäänyt kuvioihin, vaikka Reetan isä oli vain yksi Veeran mieskokeiluista.

Veeran miesten joukossa vilahti myös joku, joka oli oikeasti kiltti Auralle. Aura päättelee kiltteyden johtuneen siitä, että Kilu oli Jyväskylän miehiä. Eräänä päivänä Aura "lähtee meneen" päiväkoti Onnenpäivästä. Täytyyhän jossain olla bussipysäkki, mistä auto vie Jyväskylään. Kirja rakentuu Auran harhailulle ja Reetan etsintäretkelle.

Maailman vahvin tyttö on koskettava, raastavan hellä romaani liian pienenä pärjäämään joutuneesta Aurasta ja hänen teini-ikäisestä isosiskopuolestaan Reetasta. Tuija Välipakan lumoava kerronta ja kaunis kieli tervehdyttävät kipeitä tuntemuksia.
Monissa perheissä vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat jyräävät lasten elämän.

Happy Easter!

2010-04-01T19:59:00.004+03:00

Again the Easter season's here
Bringing with it too
Happy thoughts of those who mean
So much the whole year through.
And this comes to wish you all the joy
That Easter ever brought
And then to let you know again
You're very close in thought.

Minulla tämä pääsiäinen menee jälleen töissä, arkisesti tehden joka päivä yli 12 tunnin vuoroja mutta siitä ne päivät varmasti kuluu, kunhan alkuun lähtevät. Keskiviikkona on sitten seuraava vapaa!

Nyt lähden antamaan kisuille ruokaa (pari postausta sitten esittelin uudet perheenjäsenemme) ja katson hieman telkkaria, ennen kuin nukkumatti kutsuu!

Näiden pääsiäiskynttilöiden myötä toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista pääisiäisen aikaa!

I spending whole Easter seasons at work and spending there every day over 12 hours but I'm sure they will go day at time as usually. Next wednesday I have next day off.

But with these Easter candles I wish you good and calm Easter! Take care!

Kontrolloitu hulluus

2010-03-31T22:24:00.004+03:00

Minulla on jälleen tällainen lukukausi menossa ja uusia kirjoja on tullut hankittua omaan hyllyyn kiitettävästi, sekä myös normaalista ns. lempigenrestä poikkeavaakin kirjallisuutta. Ja jälleen kerran haluan jakaa yhden lukemisen arvoisen kirjan kanssanne eli Paulo Coelhon "Veronika päättää kuolla".

Veronika päättää kuolla on tarina slovenialaisesta nuoresta tytöstä, jolta ei näytä puuttuvan mitään; hän on kaunis ja hänellä on turvallinen työpaikka sekä rakastavat vanhemmat. Veronika ei näe kuitenkaan syytä jatkaa elämäänsä, koska se tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta. Päivät toistuvat rutiininomaisesti täsmälleen toistensa kaltaisina. Veronika ymmärtää kykenemättömyytensä vaikuttaa maailmassa tapahtuviin vääryyksiin ja tuntee siksi täydellistä yksinäisyyttä. Hän ottaa välinpitämättömän tyynesti yliannoksen lääkkeitä ja nauttii jo etukäteen siitä, että saisi pian tietää, onko Jumalaa olemassa. Hän herääkin Vileten mielisairaalassa. Lääkäri kertoo, että hänen aivonsa ovat vaurioituneet pahasti ja että elinaikaa on jäljellä korkeintaan viikko.

Kuoleman odottaminen ja ennen kokematon sairaalaympäristö saavat Veronikan miettimään ja ymmärtämään asioita uudella tavalla. Hän pohtii filosofisesti normeja ja malleja sekä rohkeutta poiketa niistä, erilaisuutta, välinpitämättömyyttä elämää kohtaan ja ennen kaikkea hulluutta. Onko kukaan hullu vai olemmeko kaikki hulluja? Onko hulluus vain rutiineista poikkeamista? ”Jos voisin päästä pois täältä jonain päivänä, antaisin itselleni luvan olla hullu, sillä kaikki ovat hulluja, ja pahimpia ovat ne, jotka eivät tiedä olevansa sellaisia, vaan toistavat vain kaiken sen mitä toiset käskevät”, hän miettii, kun elämänhalu alkaakin yhtäkkiä palata. Huomatessaan, että on Viletessä vietettyjen päivien aikana kokenut vihaa, rakkautta, elämänhalua, pelkoa, intohimoa ja uteliaisuutta vahvemmin kuin koskaan ennen Veronika katuu päätöstään kuolla. Sairaalapäivinään hän tutustuu itseensä ja löytää itsestään paljon uusia veronikoja, joita ei olisi halunnutkaan tappaa.

Coelho myös paneutuu elämisen merkitykseen ja sen arvoihin. Veronika halusi toki kuolla, mutta herättääkö lähestyvä kuolema elämänhalun? Coelho ei kuitenkaan anna suoraa vastausta kysymyksiin, vaan jättää lukijan kysymysten äärelle ja antaa hänen itsensä päättää, mikä on oikea vastaus vai onko edes sellaista.

Paulo Coelho antaa suunvuoron myös kolmelle muulle potilaalle, joilta Veronika oppii paljon. Joskus on helpompi tekeytyä hulluksi ja paeta elämän asettamia vaatimuksia paikkaan, jossa voi olla keskeyttämättä mielipuuhaansa kenenkään käskystä. Hullunhan ei odotetakaan toimivan sääntöjen mukaan. Sairaalan ulkopuolisen elämän vaikeus ei johtunut kaaoksesta tai anarkiasta vaan liiasta järjestyksestä. Merkittävä luku romaanissa on kuvaus Veronikan lopulta saavuttamasta vapaudesta ja onnellisuudesta, jota hän tuntee riisuutuessaan miespotilaan edessä ja huomatessaan, että kiihottavinta teossa on rajattomuus, ei miehen kosketus.

Coelhon teksti on kaunista ja tapa kertoa asioista lämminhenkinen. Kuten muutkin Coelhon kirjat, Veronika päättää kuolla oli vaikuttava teos. Kirja suoraan sanottuna muuttaa hetkeksi tapaa ajatella, kaikkine sen hienoine vertauskuvineen ja syvällisine esimerkkeineen. Kirjassa ei ole oleellista juoni, joka onkin hyvin yksinkertainen, vaan tarinaan sisälletyt ajatukset. Coelhon kyky tuoda pohdintojaan lukijan silmien eteen on ilmiömäinen, hän luo taidokkaita esimerkkejä ja vertauksia, jotka saavat kirjaa lukevan ymmärtämään tarinaa aivan uudesta näkökulmasta. Coelho saa myös lukijan ajatukset virtaamaan ja muodostamaan ajatuksia aiheista, joita on ennen pitänyt itsestäänselvyyksinä tai joita ei ole edes tullut ajatelleeksi. Coelhon kirjojen filosofisuus onkin se pointti, miksi niitä luetaan.

Kirjasta on tehty myös samanniminen elokuva:

Voi kissanviikset!

2010-03-31T20:26:00.005+03:00

Wili osaa ottaa rennosti...

Hei, tule nyt Iina leikkimään...

No, en mä nyt malttaisi, tule Wili katsomaan mikä täällä on...

Katsoa saa, muttei koskea...

No, saihan Iina kuitenkin hiiren...

Löysit mut sitten...

Kukkuu...täällä läppärin takanahan minä...

Mistä mies haaveilee...

Puhtaus ennen kaikkea...

Saanko esitellä Wilhelmiinan ja Wilpertin, meidän uudet asukkaat!
Wilhelmiina eli Iina on tuo pienempi...oletettavasti =0) ja isompi rontti on sitten Wilpertti eli Wili.

Kyseessä on huhti-toukokuussa kolme vuotta täyttävät kissasisarukset, jotka nyt meille muuttivat jokin aika sitten. Täällä on nyt sitten totuteltu karvaan ja kissamaiseen menoon. Matot on rullalla harva se hetki, ja varpaat saa kyytiä peiton alla...ja kaikkea mitä vain kuvitella voi.

Poikani oli niin kovin huolissaan, että jään aina hänen lähdettyään yksin ja uhrasi oman pelinsä, että saadaan meille uusi lemmikki. Joten minä en voinut muuta kuin enää suostua ja siinä ne menee kaksi kissaa missä yksikin...nyt heillä on myös seuraa toisistaan. Nyt, kun näen miten kissat touhuavat keskenään ja milloin putsaavat toisiaan jne. ymmärrän kahden kissa kaverin merkityksen myös toiselle kissalle. Joten vaikka matot ovat rullalla ja meno kissamaista, on ihan kiva että on taas elämää talossa.

Viime viikonloppuna poikani näki kissat livenä ensimmäistä kertaa ja silloin katosi viimeisetkin omat epäilykset kissojen meille muutosta. Olisittepa nähnyt sen ilon ja riemun ja sunnuntaina, kun tulin kotiin oli pöydällä kalenterissani odottamassa viesti "Äiti, kissat on hyviä! Kiitos! Olet rakas!" Ja Tampereella, kun sanoimme hei heit, hän silloinkin sanoi, että on nyt onnellinen kissoista ja hänen on helpompi lähteä, kun tietää, että kotona on kissat äidin kanssa ja odottavat häntäkin.
Elvis on ja pysyy erittäin rakkaana ja hänen paikkaansa ei kukaan vie mutta eläinrakkaana minulle löytyy kyllä välitystä näillekin karvajaloille. Jokainen lemmikki on kuitenkin oma tapauksensa!

Eli tällaiset terveiset täältä karvan seasta...

Uupunut nainen

2010-03-22T17:56:00.005+02:00

Tästä kirjasta sain vinkin Nan:lta ja tämä vaikutti mielenkiintoiselta asiakirjalta, joten halusin ehdottomasti tähän tutustua lähemmin ja tämä kosketti kieltämättä.

Oma elämäni ei ole aivan samankaltainen kirjan päähenkilön; terapiassa käyvän Elisan kanssa mutta yhtäläisyyksiä löytyy paljon. Joten siksikin tämä veti puoleensa ja lisäksi tuntemukset sekä väsymys kuulostavat tutuilta.
Olen itsekin tässä viimeisen vuoden aikana käynyt monenlaisia asioita läpi, ja sehän on rankkaa ja vaikeaakin käydä psykologisia asioita läpi ilman psykologin ammattitaitoa, vaikka olen aina psykologiasta ollut kiinnostunutkin.

Mutta minäkään en voi kuin suositella tätä kirjaa, aiheesta kiinnostuneille.
Eli kyseessä on psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattilan: UUPUNUT NAINEN.

Eräänä päivänä psykiatri saa potilaakseen lamaannuttavasta väsymyksestä kärsivän naisen. Nainen on joutunut mm. pettymään rakkaudessa ja kantaa yksin vastuuta sairaasta pojastaan. Menestyksekäs ura on uuvuttanut naisen entistä pahemmin. Nainen vaikuttaa elävän elämäänsä ulkopuolelta, hän on tunteensa jäädyttänyt havainnoitsija, joka puhuu itsestään viileän passiivisesti.

Elisakin on kokenut menetyksiä ja järkytyksiä yksi toisensa jälkeen: raskaita elämänkokemuksia, joiden vastaanottamiseen ja läpikäymiseen eivät voimat, taidot eivätkä muilta saatava tuki ole riittäneet. Elämä on muuttunut selviytymiseksi jo kauan sitten, ja lopulta on tullut eteen se kohta, josta ei enää pääse eteenpäin. Edessä on luhistuminen tai muutos.

Lääkehoidot ja kuntoutukset eivät ole tuoneet toivottua apua. Viimeisenä mahdollisuutenaan hän aloittaa psykoterapian.

Kirjassa kuvataan yhden ihmisen kautta nykyihmisen henkistä yksinäisyyttä: pintakontaktit sujuvat, mutta syvempää yhteyttä ei synny. Kirjan päähenkilö, Elisa, oli kasvatettu ujoksi ja kiltiksi, selviämään omillaan ilman muiden apua. Hän ei osannut eikä uskaltanut ilmaista tunteitaan. Hän ei pyytänyt mitään itselleen, vaan oli muiden palvelija. Hänen sisimpänsä pysyi hoidossakin pitkään autistisena saarekkeena, mutta helpotus tuli, kun aidot vuorovaikutussuhteet alkoivat vihdoin toimia.

Myös kirjan kansikuva on pysäyttävä: uupunut nainen katsoo tyhjin silmin ja näyttää sielullisesti kuolleelta.

Tarkoitus on ehkä viitata siihen, että uupumus ei ole pikkujuttu. Siinä on usein kyse tunteiden sammumisesta ja uupumisesta koko elämään.

Kirjan terapeutti pyrkii saamaan henkilökohtaisen kontaktin oireiden takana olevaan ihmiseen. Tämä lähestymistapa on täydellinen vastakohta vallalla olevalle käytännölle, jossa hoidetaan vain sairauksia tai tutkitaan aivojen toimintaa ja välittäjäaineita.

Matka ei ole helppo, se on tuskainen, ahdistava ja jopa suututtava mutta pikkuhiljaa aletaan saamaan vaikutusta ja lopulta naisen herääminen eloon heijastuu hänen ympäristöönsä, jopa hänen vaikeasti sairaaseen poikaansa.

If tomorrow starts without me...

2010-03-19T14:29:00.006+02:00

Kuvasta voi siis päätellä, että Elvis on palannut kotiin.
Kuten edellisessä postauksessa mainitsinkin jo, hain hänen uurnansa eilen ja nyt se on omalla paikallaan.

Elvis tuhkattiin Lempäälässä Vernassa, joka on suomen vanhin lemmikkieläintuhkaamo. Palvelu oli kaikin puolin erittäin hyvää ja lohdullista ja heille siitä suuri kiitos!
Muistokirjoituksen sai valita laitettavaksi Taivaaseen, Metsään tai Mereen. Ja Elvikselle laitoimme siis taivaaseen.

Moni saattaakin ajatella, että miksi moinen show eläimen takia tms. Mutta Elvis ei minulle ollut mikään pelkkä eläin, vaan perheenjäsen. Elvis oli minulle se ns. puuttuva perhe, jolle kerroin asioita ja joka jo pelkällä olemassaolollaan minua lohdutti ja auttoi eteenpäin.
Ja eläinrakkaana ihmisenä, en omalle lemmikilleni soisi yhtään vähempää. He ansaitsevat arvoisensa kunnioituksen myös elämän päätyttyä.
Olen itsekin papereihini ilmoittanut, että sitten joskus, kun aika minusta jättää, haluan itsellenikin tuhkauksen, koska en vain halua ajatella matojen ja toukkien järsivän tms. joten en halunnut sitä lemmikillekään. En, vaikka se kuinka olisi luonnon kiertokulkua!
Lisäksi Elvis on ollut se, joka on ollut läsnä, kun viimeisen reilun vuoden aikana olen käynyt monenlaisia rankkoja asioita läpi, joten hän on saanut erityisen paikan sydämessäni!

Eläimiä tulee jatkossakin olemaan elämässäni mutta Elviksellä on oma paikkansa, jota kukaan ei vie!

Tuonne Vernan henkilökunnalle tein tällaisen kiitos-kortin, hyvästä, ystävällisestä ja lohduttavasta palvelusta!

Ja lopuksi, oli syynija tekoni Elviksen viimeiseen matkaan liittyen mitkä tahansa, ei minun niitä tarvitse selitellä loppujen lopuksi kenellekään, sillä asian joko ymmärtää tai ei!

Nyt se tuhlailu loppui!

2010-03-18T18:42:00.009+02:00

Sillä kaikki sellaiset ns. ylimääräiset käyttörahat ovat kulutettu vähäksi aikaa. Mutta nyt ehkä olen antanut itseni sitä tehdä hieman normaalia enempi, vaan nyt se on kertakaikkisen loppu ja alkaa uusi säästäminen.

Täysin hurahtanut olen noihin leimasimiin, kuten varmasti on havaittu mutta niitä minun tulee käytettyä ja niitähän minä ostin vielä muutamia lisääkin...

Nämä Skräpteekistä...yllätys yllätys...Kiitos vain Miia toiveen toteutuksesta! Toivoin enkeli-aiheisia leimasimia.

Ja tällaisen leimasin-setin löysin Suomalaisesta Kirjakaupasta hintaa 9.95

Lisäksi siihen pakettiin kuului se akryylipala. No, noista leimavärien laadusta en mene takuuseen, en ole niitä vielä koittanut mutta päätavoite oli noissa leimasimissa, mitä en voinut vastustaa, kun halvalla sai =0)
Usa:sta on vielä tulossa muutamia leimasimia amerikkalaisen ystäväni kautta, ja niitä jännityksellä odotan. USA on sellainen askartelijan paratiisi, kun on huomattavasti halvempi ja laajempi valikoimakin.

No, sitten lankesin ostamaan puhelimen...sellaisen mistä olen jo jonkin aikaa haaveillut. Ja siinä se nyt on aatteen mukaisesti hieman pinkkinä...tukeakseni Roosa-nauhaa.

Mutta joskus meidän naisten vain täytyy langeta hemmottelemaan itseämme, jotta jaksamme arkea pyörittää. Olihan se pätevä syy...olihan...?
Askartelu ja kirjoittelu ovat kuitenkin niitä minun harrastuksiani, joihin kulutan rahani mieluummin, kuin johonkin ravintolaan missä en viihdy ja josta en saa mitään.

Kaiken huippuna ennen Elviksen uurnan hakemista kotiin, kävin kampaajalla. Hiukset lyheni oikein kunnolla ja sain niihin hieman lisäpirteyttä raidoilla. Meinasin kesää kohden hieman vaalentaa yleisilmettäni. On se vain niin ihana hetkeksi istahtaa siihen kampaajan tuolille ja nauttia hemmottelusta.

Tämä nyt oli tällainen turhamaisuuden perikuvan postaus tällä kertaa, vaan joskus näinkin. Antakee anteeksi!

No niin...

2010-03-11T18:09:00.008+02:00

kaikkea ei voi osata, mutta ellei harjoittele, ei opikaan.

Tässä ollessani suruni kanssa kahden ja poissa töistä...sain siis alkuviikosta sairaslomaa, olen vain koittanut puuhata jotain. Lisäksi sairastuin jälleen kerran flunssaan! Niinpä tuossa toissa yönä päätin kokeilla tehdä elämäni ensimmäiset skräppitaulut. Tein ne meistä, omasta porukasta...
ja tällaisia niistä tuli...tai no, poikani identiteettisuojan vuoksi, en laita hänestä tekemääni "taulua" tänne esille. Ja tällaisia niistä sitten tuli:

Kävin tänään Skräpteekistä ostamassa muutaman leimasimen...soimaten samalla itseäni rahankulutuksesta, mutta koska en esimerkiksi polta, enkä juo tms. ajattelin, että voin nuo vielä ostaa. Ja tällaiset leimasimet lähti mukaani tällä kertaa.

Kiitos vain Miia jälleen hyvästä palvelusta!

Minä tykkään kovasti näistä erilaisista leimasimista, enkä tosiaankaan pysty ostamaan kaikkia mitä haluaisin ja siksi olen aina myös erittäin iloinen, kun joku minulle laittaa hyvälle leimailuun tarkoitetulle paperille erilaisia kuvia. Ystävälleni Heidille varsinkin kuuluu tästä kiitos!

Mutta nyt ei ajatus luista tänne sen enempää tällä hetkellä, joten taidanpa lähteä värittämään noita kuvia...

Pitäkää itsestänne huolta! Enkeleitä!

SUURI SURU

2010-03-07T12:58:00.008+02:00

ELVIS The Man

* 15.10.2008
nukkui pois 07.03.2010

Elvis, me täällä vilkutamme, kun tähden ikkunasta katselet meitä!

Rakas Elvis on poistunut luotamme!
En voi sanoin kuvata tätä surua! Valvoin koko yön Elviksen kanssa ja lopulta hän tänä aamuna kahdeksan aikaan nukkui pois! Hänestä tuli hamsteri-enkeli!
Suru ja ahdistus ovat niin suurta, että minun on vaikea hengittää! Minä vapisen!

Sieluni silmin näen edelleen kuinka Elvis kävi viimeisillä voimillaan pesässään kaikki paikat läpi, vaikka hengitys narisi kuuluvasti ja häntä sattui.
Kuinka hän jopa kävi kokeilemassa juoksupyörässään juoksemista....muutamilla askelilla....kuin sanoen: " Älä sure, muista minut iloisena!"

Kuinka hän tuli pesänsä luukulle ja nosti päänsä minun kädelle luoden katseensa minuun, kuin kertoen että hän on valmis poistumaan.
Hän halusi itse tulle kädelleni ja niin hänet nostin rinnalleni kenguruhoitoon ja juttelin hänelle rauhoittavasti.

Mutta on niin sanoin kuvaamattoman raastavaa, kun näkee toisella olevan kipuja ja kun ei saa eläinlääkäriä kiinni, joka olisi voinut tehdä lähdöstä lempeämmän kuin mitä minä pystyin. Syytän siitä kovasti itseäni! En voi antaa itselleni anteeksi!
Toivottavasti Elvis voit antaa minulle anteeksi!

Lopulta taistelun jälkeen Elvis viimeisillä voimillaan vielä koitti haukata happea mutta sitten...hän oli mennyt! Tiedän, että nyt Elvis on ilman kipuja mutta silti tämä menetys sattuu lujaa!

Kiitos Elvis, kun olit luonamme ja ilonamme! Olet ikuisesti muistoissamme!
Olet rakas!

Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajalla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden
olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa,
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

-------------------------------------------------------------------------------------

PS: Tiedän, että en nyt saisi omia fiiliksiä ja tunteita ja kaipuuta miettiä, koska nyt Elvis on kivuton ja jatkaa oloaan hamsterienkelinä mutta suru on suuri.
Lisää tuskaa tästä tekee se, että tämä tapahtui tänään, poikani ja minun viimeisenä lomapäivänä.
Tunnin päästä lähden saattamaan poikaani Tampereelle asti jatkamaan siitä matkaansa Keski-Suomeen ja voitte kuvitella miltä pojastani tuntuu, ja kuinka minun tunteet nousee pintaan nähdessäni hänen surunsa.
En tiedä miten pidän itseni kasassa, kun hänet saatan toiseen autoon ja jään yksin ja palaan yksin aivan tyhjään kotiin...

Oli aika raskaiden päätösten,
saattaa sut huomaan enkelten.
Nyt saat juosta seuraten heitä,
ei kipu enää elämääsi peitä.
Suru on suuri ja lohduton,
mut tiedän - sun hyvä olla nyt on..

SKRÄPTEEKKI ja POSTCARD GARDEN

2010-03-02T20:30:00.012+02:00

Olen jo aiemminkin maininnut, että täällä meillä on aivan ihana pieni mutta monipuolinen askarteluliike SKRÄPTEEKKI. Nyt myös muilla on mahdollisuus päästä ostoksille sinne, koska ovat avanneet tänään uuden verkkokaupan. Joten poikkea ihmeessä ostoksille TÄÄLTÄ tai tutustu muutoin vain mutta varsinkin, kun tuolla kaupassa katselee, ei tosiaan voi vastustaa kiusausta askartelutarvikkeiden täydennykseen.

Olen nyt viimeaikoina ostellut mm.

Tagi-papereita

Kuviollisia ja muita papereita

Kukkia, nappeja, nauhoja ym. koristeluun tarvittavia asioita

(tosin nauhat näyttää puuttuvan kuvasta).

Leimasinkuvien väritykseen soveltuvia kyniä, aiemmin ostin myös akvarellikyniä mahtavan laajasta värivalokoimasta.

Leimasimia...lisää leimasimia =0)

Kirjaimia, tageja, raaputuskuvia/tekstejä ym.

Noita tuollaisia pahvin värisiä kirjaimia aion ns. värittää servetti-ja liimalakkatekniikalla. Uskon, että niistä tulee upeita.

Tässä nyt oli vain osa hankinnoista, mutta tutustu itse lisää...ihme on, ellei sisäinen askartelija herää, kun noita valikoimia katsoo.

Eli TERVEMENOA SKRÄPTEEKKIIN

Lisäksi tuossa jokin aika sitten löysin nettimaailmasta POSTCARD GARDENIN josta löytää kirjepapereita, kortteja, tarroja jne.

Itse nyt viimeksi sieltä ostin A4-kokoisia kirjepapereita. Kannattaa käydä siis sielläkin!

Pientä korttinäpertelyä

2010-02-21T23:53:00.008+02:00

Tänään oli hieman sellaista aikaa, jolloin sain tehtyä muutamia kortteja valmiiksi.
En tosiaanlaan ole mikään ammattilainen, vaan teen ihan omaksi iloksi noita milloin minkäkinlaisia tekeleitä.
Mutta oli miten oli...tällaisia tuli tällä kertaa...

Täällä meillä on aivan ihana uudehko askarteluliike SKRÄPTEEKKI...Kauppa on pieni, mutta todellinen apu skräppäyksen tai kortteilun tuskasta kärsiville, sanoohan sen jo nimikin Skräpteekki eli vähän kuin apteekki. Ei voi muuta sanoa, kuin oih ja voih, kun sisälle menee. Aivan ihana paikka täydentää askartelutarvikkeita! Eikä mikään kovin kalliskaan, mitä voisi luulla, kun kuitenkin alan erikoisliikkeestä on kyse.
Minua tulee tuolla aivan varmasti näkymään enempikin...vaikken mikään ammattilainen todella olekaan mutta väliäkö sillä...voisihan sitä huonompiakin harrastuksia olla!

Milloin elämä on parasta?

2010-02-17T19:41:00.006+02:00

Milloin elämä on eniten elämisen arvoista?

Intohimon ja todellisen läheisyyden hetkinä?
Ratkaisevina elämän totuuttta ja valhetta valaisevina hetkinä?
Voitonriemussa, kun on päässyt maaliin?
Kun on uskaltautunut tekemään sen mitä kuvitteli mahdottomaksi, eikä maailma sortunutkaan?
Kun pitää pieniä vauvan jalkoja poskeaan vasten?
Lämmin inspiroiva ilta ystävien kesken, kun on niin innostunut jostain asiasta, että voisi vaikka "kuolla" sen puolesta?
Todellisen hyvityksen hetkinä, kun oikeudenmukaisus on voittanut?
Hiljaisena hetkenä kivellä meren rannalla, kun kaikki saa merkityksensä ja kokonaisuudessa tuntuu syvä henkinen ulottuvuus?
Tai lyhyenä hetkisenä, kun joku juoksee niityn poikki kädet levällään - huikaiseva hetki ennen kuin ehtii rakastettunsa syliin?

Ja kaikki muut päivät, arkipäivät, minkä arvoisia ne ovat?
Ehkä todella suuret hetket ovatkin niitä arkipäivän tuokioita, kun kuulee lapsen suurenmoista naurua, istuu samassa pöydässä rakastettunsa kanssa ja tuntee olevansa kaunis vain siksi, että on rakastettu? Silloin kun lukee satua lapselle tai kuulee hänen laulavan ja tuntee ettei haluaisi olla missään muualla?

Mistä sinä haaveilet?

(Jos kuuntelet tämän - suosittelen - niin muista sammuttaa tuo musiikkisoitin!!)

Elämän satuttamana en uskalla olla kuin arasti olemassa.

2010-02-15T02:27:00.006+02:00

Oivallus tuli yöllä, kuin hiljainen kuiskaus tai keijun siipien sipaisu kasvoille.
Paluuta ei ole, on vain ovi tuntemattomaan tulevaisuuteen. Niinpä...

"Jossakin toivon olevan sen
oikean enkelin,
joka näkee minut kokonaan ja
saa minut vapautumaan pelkäämisestä.
Ja joka on turvanani, jotta lakkaan
olenasta yksin,
jotta uskaltaisin uskoa
minustakin välitettävän virheistäni huolimatta.
Jotta tunteet ja kokemukset
lakkaisivat pelottamasta.
Enkelini,
haluaisin niin antautua rakastettavaksi,
ja toivoa herääväni elämästä
joka on tunteetonta!"

Joskus olen vain niin väsynyt, tuntuu kuin viimeiset voimavarat hupenevat, saa tuskin laahattua jalkojaan kivetysten yli.
Tämä elämäntilanne, sekä menneestä selviäminen, on tuli, jonka läpi kävelen tullakseni vahvaksi. Minun on tämä kaikki käytävä läpi, se ei ole helppoa. Pitkät päivät, henkinen ja emotionaalinen kidutus, jatkuva kiire eteenpäin, kun palaset elämästäni lipsahtelevat sivuun.

Olen ollut uupunut mutta jatkuvasti kalvava huoli saa minut myös levottomaksi. Pitäisi tehdä niin paljon, pitäisi puhuakin mutta puhuminen ei enää tässä vaiheessa todellakaan korjaa menetettyä luottamusta yhtään sen enempää, kuin murtuneita luitakaan. Lamaannuttava vastenmielisyys valtaa minut, heti kun vain ajattelenkin moista. Se on toisaalta suorastaan häpeällistä, pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ainakin kuunnella ja myös jakaa ne tunteet, jotka heilahtelevat syvimmän epätoivon ja kouristuksenomaisen toivon välillä.

Suuri uupumus, sekä henkinen ja ruumiillinen, on jo pitkään verottanut voimiani, mutta on muutakin.
Epäilyksen siemen on alkanut versota kuluneiden kuukausien aikana ja kasvanut vaikeasti hallittaviin mittasuhteisiin. Sellainen vie voimia. Kun on saanut kuvan mieleensä, kaikki palapelin palaset tuntuvat loksahtavan paikoilleen. Tiedän kyllä, että on vaarana tulkita kaikki saamani kokonaiskuvan kautta ja unohtaa helposti yksityiskohdat, jotka eivät sovi kuvaan. Ja kuitenkin ajatus on mielessä, kalvavana ja rumana...

Mutta ehkä kaikesta rankkuudesta ja rumuudesta huolimatta kyseessä on yksinkertainen puhdistautumisprosessi, armoton ja välttämätön, pakollinen matka kivun silmään, jotta pystyn eheytymään.

Eläinten hurmassa

2010-02-13T23:10:00.013+02:00

Lupasin työkamulleni, että heidän lemmikkipupunsa voi tulla meille hoitoon, kun lähtevät vaimonsa kanssa reissuun ja nyt täällä kovasti koitetaan Veijon kanssa tutustua. Hieman on vielä oudot paikat ja tuoksut mutta ollaan jo sen verran edistytty, että Veijo on käynyt puskemassa jalkaani ja antanut silittää.
Tänään tuossa illalla tuli joten pikkuhiljaa eteenpäin.

Tässä Veijosta muutama kuva...

aika muhkea mötkäle mutta niin suloinen!

Ja koska Elvis-hamsteri on oman perheen jäsen, ei häntäkään sovi unohtaa. Elvis on muutaman päivän päästä 1.4 vuotias.
Tässä siis Elvis...

Tuossapa vasta eri hyvä herkku...tuumaa Elvis!

Kylläpä mä olen komea mies...

Hei, viittisitkö viedä sen kameran pois, kun mä syön! Tulenko mäkään sun murojas kuvaamaan?

Kyllä mä osaan olla söpö...

Pieni pätkä Elviksen touhuja...hieman on tumma ja väärässä asennossa mutta laitanpa silti.

Kyllä eläimet on ihania ja terapeuttisia!

Haloo maailmankaikkeus!

2010-02-12T23:58:00.018+02:00

Haloo te siellä maailmakaikkeudessa!
Löytyykö joku, joka voisi rakastaa tätä naista? Sosiaalinen erakko, vähän käytetty yhden teinin etä-äiti, jolla jo muutama orastava ryppy ja raskausarpia mutta kohtuullisen hyvät korvat. Vähänollaisen pankkitilin ja työntäytteisen elämän omistava.

Ei, vaan...jos vakavasti puhuu. Jos elämä olisi ollut toisenlaista, olisiko helpompi uskaltautua suhteeseen, vaikka sosiaalinen paatos ja spartalainen elämäntapa vaativatkin paljon.
Ehkä joku jossain kuitenkin rakastaisi juuri minun avoimuuttani ja rohkeuttani kantaa näkemäni todellisuuden seuraukset.

Mutta nyt minulla ei ehkä silti riitä voimaa. Rakkaussuhde vaatii aikaa ja tuo sitoutumisen, vähentää itsemääräämismahdollisuuksia...ja se voi olla uutta ja outoa monta vuotta yksin olleena. Mutta silti...

Jos koko ajan odottaa oikeaa tilaisuutta ja vaatii oikeuksiaan, ehkä jonain päivänä huomaa, että aarre, jota on vartioinut, ei olekaan minkään arvoinen.
Elämä on valunut käsistä, eikä enää ole mitään annettavaa, ei edes aikaa. Vai joko olen siinä tilanteessa?

Olisi niin suloista saada ryömiä syliin ja kohdata suurta ymmärrystä. Olisi joku, jonka kanssa jakaisi kaiken kauheuden. Mutta saadakseen ymmärtämystä on uskallettava päästää joku lähelle, on paljastettava kaikki mikä on arkaa ja haurasta, eikä ole minkäänlaisia takuita siitä, miten luottamusta tulkitaan.
On avattava ovi sille häpeälliselle, mikä on pitkään ollut kätkettynä. Häpeälle, joka johtuu siitä, että ne joiden olisi pitänyt rakastaa, eivät nähneet mitään rakastamisen arvoista.
Kun olisi pitänyt saada lämpöä, sai vain lyöntejä, mitätöintiä, haukkumista.
Syntyy jäätävä tyhjyys, kun kohtaa välinpitämättömyyttä sen sijaan, että saisi kannustusta ja hyväksyntää.

Aikuisena pystyn järjellä käsittelemään lapsuuden ja osan aikuisuuden helvetistäkin sellaisena, kun se todella oli ollut. Kykenen jopa pukemaan sanoiksi sen, että lapsi joka kerran olin, ei ollut syypää mihinkään.
Mutta tunteiden maailmassa, olen edelleen vanki. Ainoastaan kontrollin, teräksenlujan kontrollin avulla saatan estää helvettiä nielemästä minua kokonaan.
Mitä vaihtoehtoja on kamppailun sijaan? Luopua kaikesta mikä on tärkeää ja merkityksellistä, mennä virran mukana ja sitten hukkua syyllisyyteen?
Syyllisyyteen, jota ei milloinkaan voisi sovittaa?

Miksi ei voi päättää mitä tuntee, vaikka voi hallita miltei kaikkea muutakin?

Toive

2010-02-08T13:55:00.003+02:00

Miten mä saisin tän heikkouden pois?
Miten mä saisin tän väsymyksen pois?
Enkeli, suojaa mua!
Halaa mua!

Taistelu

2010-01-31T19:09:00.004+02:00

Kaipaus kietoo kätensä ympärille,
kuristaa.
Kalpea kuu katsoo lohduttomana,
kun pieni taistelee,
pelkää ettei hän jaksa.
Mutta hän on vahva,
hän ei tahdo jäädä enää jalkoihin.
Hän tietää, että tuska tulee taas
ja koittaa valmistaa itsensä tuskan alttarille.
Mutta hän tietää myös, että
aamulla aurinko nousee.

Sydänmätä

2010-01-29T10:38:00.006+02:00

Sellainen mulla taitaa olla...ai mikä se on? No, se on niinkuin sellainen näkymätön syöpä. Se iskee sydämeen, sen tuntee. Se kalvaa sisältä ontoksi. Sen saa silloin, kun kukaan ei oikeasti kaipaa, eikä kukaan sinua näe eikä kuule, silloin kun on vain ilmaa. Sydämellä ei ole silloin mitään käyttöä. Ja sitten TSÄP sairastuu sydänmätään ja sydän mätänee pois. Joskus se mätänee kauan ennen muuta ruumista mutta sillä ei ole väliä, sillä silloin kun sydän kuolee, niin on kuollut muutoinkin.

Nyt ei taas oikein tiedä oksentaisiko vai mitä tehdä. Niin paljon kaikenlaista pyörii mielessä mutta onneksi tänään tapaan kaikesta huolimatta poikani....se on tärkeintä ja siitä ammennan voimani tähänkin harmaaseen päivään.

Tänään piti olla eräs ratkaiseva palaverikin mutta vastapuoli jälleen kerran heitti kapuloita rattaisiin ja niinpä sitä ei sitten olekaan...ja asiat jäävät edelleen pimentoon ja roikkumaan avoimina. En tiedä milloin sitten olisi uusi yritys! On vain niin äärettömän rankkaa ja surullista, että ihmiselle voidaan sanoa ja käyttäytyä melkein miten vain ja siitä saadaan nautintoa. Itse täytyy koittaa vain näyttää urheaa vaikka sisin itkee ja on jo traumatisoitunut. Ja on niin hölmöä, että minun täytyy olla valmiina kaikkeen mahdolliseen "hyökkäykseen" sanallisessa ja henkisessä muodossa, etten missään vaiheessa voi hengittää vapaasti...ja koska en pysty olemaan ikinä varmana siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, on parempi ryhtyä varatoimenpiteisiin kuin piilottaa päänsä pensaaseen. Ja tämä rasittaa ylettömästi liikaa!
Fyysisesti minun kimppuuni käyminen olisikin helpompi hoitaa ja kestää... mutta sitä ei tehdä, ja sen tietää varmasti moni muukin, että fyysisesti ei kannata kimpuunni tullakaan, meinaan siitä ei seuraa hyvää vaikka ensisilmäyksellä voisi minun luullakin olevan helppo vastustaja. Mutta mieluummin voisin ottaa sen fyysisen kivun kuin tämän sisintä jäytävän tuskan.

Tosin on näistä vaikeista ajoista ollut se hyvä puoli, että on nähnyt ketkä ovat aitoja ystäviä ja ketkä vain käyttävät sanahelinää. Ja ketkä ovat juuri niitä, ketkä eivät todellakaan toimi lähimmäisenrakkaudesta, vaan ovat niitä saatanallisia käärmeitä, kaksihaaraisilla kielillä ja petollisilla sydämillä. Ihmisiä joiden nahkan revettyä (olipas psykopaatinen ajatus) auki, näkee mitä sisältä pursuaa...pelkkää mustaa tahmeaa häijyyttä. Tuollaiseksi voisin kuvailla myös vastapuolta, kenen kanssa taistelen. Ihmiset, minunkin tuomitsijani ja arvostelijat voisivat keskittyä oikomaan omia kuprujaan, ennenkuin ottavat asiakseen käydä minun kimppuuni.

Jollakin tapaa mä aavistan, että kaikki on turhaa, vaikka näin ei saisi sanoa mutta olen ennenkin asioita aavistellut oikein. Ehkä mun vaan pitäisi antaa periksi ja antaa virran viedä mukanaan. En ole koskaan oikein pelännyt mitään piinallista tai epämukavaa, sellaiseksi tulee, kun on kokenut lähes kaiken ja selvinyt hengissä mutta rajansa kaikella. Ehkä se, että taistelusta huolimatta on koko ajan lisää surua ja harmia, onkin merkki, että taistelu on turhaa. Ehkä minun vain pitäisi osata lopettaa ja antaa periksi ja antaa riistää minulta sen viimeisen tärkeän ihmisen. Ehkä minun vain pitäisi paeta, kääntää selkäni itkusta ja tuskasta huolimatta ja kävellä pois...unohtaa tunteet. Ottaa se reppu selkään ja lähteä sinne Afrikkaan ruokkimaan niitä virtahepoja!

No, oli miten oli mutta näin oli ja huomenna voi olla toisin. Nyt tosiaan aioin nauttia näistä lyhyistä hetkistä lapseni kanssa tänä viikonloppuna ja mietin fiiliksiäni uudelleen jonain toisena päivänä...ehkä mäkin jaksan vielä hymyillä...60 vuoden kuluttua tiistaina.

Tähän vielä loppuun Apulannan paljon kertova kappale, heillä on paljonkin kappaleita jossa on puhuttelevat sanat. Mutta nyt tämä...

Koneeseen kadonnutta
ei voi takaisin saada
Kulutettu käytetty
ruokkimaan ympyrää

Luotettu ehkä liikaa
siihen että aika korjaa
se minkä vuoksi nähtiin
niin kovin paljon vaivaa

Että hajalle saatiin
Se mikä kauniiksi tarkoitettiin

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Maailman pisimmät tunnit
niiden otteeseen jää kiinni
Niitä kantaa loppuun asti
vaikka itse ei aina huomaa

Millainen on se taivas
jota ei löydetty koskaan
Olen kuullut paljon siitä
osan jopa omasta suustani

Voi niin pitkälle jaksaa
kun itsellensä vakuuttaa

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Joku meistä on onneton
palanut mutta tunnoton
katuva mutta uskoton
enemmän kuin rauhaton

Periaate on ehdoton
perustelu on aukoton
yhtälö ehkä mahdoton
Miten niin muka armoton?

Kipu kuolee huutamalla
alastomana lattialla
Miten kauan sitä kestää
ei, sitä ei voi tietää

Kehen sattuu ja kuinka paljon
siitä kysymys enää tässä kai on
Kun on saavuttu siihen pisteeseen
ettei mikään ole varmaa

Kaipuu maailmalle - Missing to travel

2010-01-22T14:17:00.034+02:00

Somewhere over the rainbow...

Rakastan matkustelua ja minulla onkin krooninen matkakuume. Nyt se taas roihahti täyteen roihuunsa mutta valitettavasti en pysty matkustamaan niin paljoa kuin haluaisin mutta toisaalta sitten kun matkalle pääsen, niin se on aivan mahtavaa ja nautin siitä suuresti. Fiilis nousee potenssiin kymmenen heti kun on nenä kohti lentokenttää.

I love traveling and I have fever to traveling all the time...but I can't travel as much as I want. But when I can, I can't tell you how happy my mood is.

Nyt lupasin pojalleni, joka haluaa käydä Turkissa, että mikäli into pysyy entisenlaisena ja hän tekee ahkearsti kotihommia, silloin kun kotona on ja hoitaa koulunsa asiallisesti (niin silloin kuin hän on kanssani kotona on arkemme ihan normaalia ja hänelle kuuluu myös pieniä kotihommia mutten silti ole mikään diktaattori), niin matkustamme kesällä sitten Turkkiin ja näillä näkymin Istanbuliin.
Onko jollakin kokemuksia ja vinkkejä sinne suunnalle?

Now I promise to my son, that if everything goes well, we make a trip to Istanbul; Turkey now in summer. Do you have any tips?

Mutta siihenhän on aikaa, joten tässä välissä nyt sitten vain muistelen joitakin vanhoja reissuja ihan vain valokuvien kera...

But summer is still so far away, so at the moment I remembering some old trip with pics...

Landing to Frankfurt am Main; Germany

Ja kuten osa tietääkin, vaarallisuudestaan huolimatta tykkään virtahevoista. Kaikkea virtahepoaiheista myös keräilenkin. Ja aina kun mahdollista käyn eläintarhassa niitä moikkaamassa. Muutoinkin minä tykkään matkustellessani vierailla eri maiden ja kaupunkien eläintarhoissa ja tuolla Frankfurtissa olen käynyt jo useamman kerran ja aina sielläkin käyn hipposia morjenstamassa...enkä ennen ole näin lähellä virtahepoja ollutkaan joten voitte kuvitella millainen hetki oli virtahepo-fanille nähdä niitä ensimmäisen kerran ja varsinkin näin läheltä. Eli nyt seuraa pari kuvaa hippo-kamuistani...

Maybe some of you know, that I love and collect all kind of hippo-stuff. And yes, I know they are dangerous animals but anyway I like them and they make me smile...they look so hilarious. Always when it's possible I try to visit all over the world new zoo but here in Frankfurt I have been several times and everytime go to see my hippo-pals.

Ja varsinkin tämä seuraava kuva saa minut hymyilemään kerta toisensa jälkeen.
And this pic makes me smile every time I see it.

Ja vielä pari kissakuvaa samasta Frankfurtin eläintarhasta.

And some cat-pics too from Frankfurt Zoo.

And again somewhere over the sky and landing to Atlanta; Georgia; USA.
Besides Atlanta I spending time in Marietta, Woodstock and also in Savannah!

Church in Woodstock

My friends grave in Woodstock. I love you Christi!

Breakfast somewhere between Atlanta and Savannah.

A little house in Typee Island

Typee Island beach in Savannah

Victoria's Secret, one of my favourite store

And last pic...silly pic of me with school bus.

Besides Germany and Usa I have been in Estonia, Russia, Italy, France, Denmark, Sweden and Spain.

Tykkäätkö sinä matkustella? Mikä on mieleenjäävin paikkasi? Kerro...
Do you like travelling? What is your favourite place? All tips are very welcome!

Kiitoksia voitosta ja lahjoista

2010-01-22T13:48:00.006+02:00

Haluan tässä nyt taasen kiittää saamistani piristyspaketeista!

Ensinnäkin, ihmeiden aika ei ole ohi, sillä voitin Kahvikissan blogissa olleen arvonnan ja tänään posti toi ihanassa Marimekon boxissa voiton kotiini.

tuosta kyllä nyt puuttuu se ihana kynä...

Kiitos Kahvikissa! Ja käykäähän katsomassa kyseisessä blogissa hienoja valokuvia!

Sitten haluan kiittää jälleen Kirsiä lapasista ja Mariinaa lämpöisistä villasukista!

Kirsin blogin Käsitöitä ja muuta mukavaa löydät ihanine käsitöineen tuosta linkistä. Mariinalla ei blogia olekaan mutta siltikin häntä täällä kiitän!

Ja sitten viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä haluan kiittää myös Pipsaa paketista!

Pipsan blogin Because I'm MARVELLOUS ajatuksia löydät tuolta! Kiitos Pipsa kivoista papereista ja tarroista!

Menneisyyden kirous(ko)?

2010-01-21T11:17:00.008+02:00

Ehkä menneisyyttä ei saisi pitää kirouksena, niin kauan kun se pysyy poissa tulevaisuuden jaloista. Jos ei ole kohdannut kipua, ei voi tietää miltä tuska tuntuu. Ja moni kaunis asia syntyy voitetuista haaveista. Timantitkin syntyvät paineen alla. Ehkä menneisyyden kirous onkin tulevaisuuden pelkoa. Mutta voitettu pelko on voimavara ja uuden alku.

Mutta juuri nyt tuntuu kuin kävelisin lasinsirpaleiden päällä. Jokainen askel repii ihoa rikki, mutta silti tähänkään en voi jäädä. Pahat aikomukset kulkevat ympärilläni kauniit naamiot kasvoillaan. Niiden ääriviivoja on vaikea erottaa. Silmät ovat sieluni peili ja siksi ne ovat jo väsyneet. Hakkaan tunteitani irti kuin viallisia ruumiinjäseniä. Se on yöllinen savotta.

Ehkä, ellei minulla olisi sisimmässäni tätä mustaa aukkoa, tyhjyyttä ja kyvyttömyyttä "antautua", minulla olisi helpompaa. Mutta miten sellaisen voi kätkeä, kun kuitenkin rinnassa sykkii elävä sydän, aivoissa syntyvät monenkirjavat tunteet, muistot, pelot...
Tajusin taas, etten ole oikeastaan uskaltanut edes rakastaa muuta kuin poikaani, en ole koskaan pystynyt oikein luottamaan siihen, että saisin osakseni rakkautta, ainakaan ehdotonta rakkautta. Sellaista en ole koskaan kokenut!
Rakkaus ansaitaan? Kun siihen ei pysty, on oltava varauloskäynti, keino päästä liikavaatimuksista. On oltava mahdollisuus lopettaa ja sulkeutua, kun oma hengissä pysyminen riippuu siitä.

Sitä toivoo edelleen, että heräisi pahasta unesta ja luokseni tulisi ihminen, koskettaisi minua kevyesti olkapäähän, katsoisi silmiin ja sanoisi: " Hei, kaikki on hyvin, en tahdo sinulle pahaa, tahdon olla ystäväsi, kyllä kaikki järjestyy. Lähden kanssasi matkalle mukaan!" Vaikka itse kivun silmään minun on tehtävä matkani yksin.

Eihän tässä taasen ollut päätä eikä häntää...huokaus....tänään tuntuu olevan jälleen sellainen päivä, ettei saa puettua tunteitaan sanojen hauraaseen kaapuun.
Mielessä pyörii monenlaiset asiat, väsymys...olin viime yönkin töissä ja nyt olisi jälleen valvottava tuonne iltaan asti, että voisi mennä nukkumaan. Aloitan JÄLLEEN aamuvuorot. Aamuvuorojen väliin minulle oli laitettu kaksi yövuoroa, joten nyt on taasen viikon sisään vaihdettava kolmannen kerran unirytmiä.
Voin sanoa, että tämän kilpirauhasoireilun ohessa unirytminvaihdokset eivät todellakaan ole mitään helppoja, kun sitä muutakin stressiä on. Joten ei mikään ihme, että ajatukset alkavat harhailemaan ja karkaavat käsistä, eikä niistä saa täysin selvää...mutta periksi ei anneta, ennenkuin sydänkäyrä on suoraa...

Enkelituuli

2010-01-17T23:42:00.004+02:00

Tähtien tanssi hyisellä niityllä,
jäärinteen hopeinen
kimallus.
Tuulessa soi tuhannet tiu'ut.
Tule, tule luokseni
enkelituuli
ja kosketa syvälle sydämeen.
Puhalla pois paha mieli,
tuuleta tuoeeksi ajatukseni,
äläkä jätä minua koskaan.
Olet sieluni virvoittava vesi,
tunteideni viilentäjä.
Sinua kohden kurkotan
käteni ja annan ajatusteni lentää
pois
pois
pois.
Huutoni kaiun annan vaimeta
mieleni mustiin metsiin
- Enkelituuli, missä olet?

Tällainen vanha runoni tällä kertaa...

Erilainen kuin sinä, erilainen kuin minä!

2010-01-17T21:50:00.006+02:00

Yle kertoi jossain vaiheessa, että noin 120 000 työssäkäyvää kokee olevansa työpaikkakiusattu.

Ja koska näkökykyni on tallella, en ole välttynyt huomaamasta, että totta se on meilläkin. Enkä ole toki minäkään tuolta säästynyt...tosin luulen, että meillä on työyhteisö jo niin sairas, ettei kukaan säästy jonkin asteiselta kiusaamiselta, eikä varsinkaan huonon työilmapiirin vaikutukselta.
Selän takana solvaamista, ei minkäänlaista kunnioitusta toisia tai toisen tekemisiä kohtaan. Laiskottelua ja huonoa asiakaspalvelua. Oman egon pönkittämistä. Aikuisten ihmisten työpaikka?
Välillä tuntuu että osa tuostakin porukasta oli muualla kun apina kehittyi ihmiseksi, ja ovat nyt palanneet valloittamaan maailmaa.

Nyt taas varsinkin viime kuukausina tilanne on pahentunut, tosin meillä sitä on ilmassa koko ajan mutta nyt se on taas ryöpsähtänyt ja valitettavasti ollaan siinä tilanteessa, että jälleen on asiallista ja hyvin työnsä tehnyttä porukkaa sanonut itsensä irti, kun eivät enää jaksa. Osa on pitkällä sairaslomalla ja huomaavat palattuaan, ettei mikään ole muuttunut, ainoastaan siirtynyt. Itsekin pidän silmät auki avoimien työpaikkojen suhteen, sillä vaikka asiakkaat on maailman mahtavimpia ja edelleen nautin työstäni, alkaa yleinen ilmapiiri käymään todella raskaaksi.

Ja jos vuosien varrella suht pienessä firmassa vaihtuvuus on vuodessa 5-6 henkilöä, niin kyllä se mielestäni kertoo jostain ihan muusta kun työntekijöiden heikkoudesta.
Eihän kenenkään ole pakko tulla nöyryytetyksi alituiseen työpaikallaan ja varsinkaan kuulla maailmalta paskapuheita omasta sairaudestaan tai tulla syytellyksi asioista joihin ei ole osaa eikä arpaa.

Koska olen sitä mieltä, että oma vaikutuksensa työpaikkakiusaamiseen ja huonoon työhteisöön on myös niillä pomoilla, ja myös sillä ylimmällä johdolla. Että kyllä se johtajakin on samanlainen ihminen kun työntekijäkin, toisinaan on vain niin mukavaa koittaa päteä tittelillään. Mielestäni johdon rooli työilmapiirissä on erittäin merkittävä. Johto joko määrittää tai toteuttaa yrityksen arvoja, joissa yleensä on myös mainittu henkilökunta. Se, kuinka arvoja lähdetään yrityksessä toteuttamaan, on johdon käsissä.
Mutta mitä tehdä, jos lähimmät esimiehet eivät välitä, eivätkä ota asioita tosissaan? Kuitenkin käytäntö on se, että ensin asioista puhutaan lähimmille esimiehille. Mutta elleivät he asioita ota tosissaan ja esimerkiksi naureskelevat henkilölle selän takana, mitä muuta voit tehdä, kuin mennä puhumaan sille isolle pomolle... ja siinä on taas lisää soppaa hämmennettäväksi.

Johdolla on tietenkin keinoja vaikuttaa koko työympäristön motivaatioon tai ilmapiiriin, aina vaikean tai epämotivoituneen henkilön tehtävämuutoksesta potkuihin, tai viherkasvien hankinnasta yhteiseen ilmapiiripalaveriin ja ulkopuolisen puhujan tai julkkispsykologin vetämään iltapäivään. Mutta auttavatko nämä todella? Tänä päivänä hyvä johtaja ottaa työntekijänsä tasa-vertaisena ihmisenä huomioon, eikä tee itsestään ylitärkeää idioottia. Hyvä johtaja myös seisoo sanojensa takana, eikä koita tehdä muista syyllisiä ilman oikeita perusteita. Hyvä johtaja on myös työntekijöistään huolehtiva ja ottaa kritiikin huomioon ja puntaroi kentältä tulevaa palautetta, sillä huonovointinen työyhteisö ei ole yrityksenkään kannalta hyvää mainosta.

Asiakkaat kyllä vaistoavat jos työpaikalla on erimielisyyksiä tai hommat kusee. Asiakkaita on turha pitää tyhminä, kyllä ne haistaa huonon työilmapiirin ja aika pian jo puskaradio tiedottaa ettei kyseiseen paikkaan kannata asiakassuhteita luoda kun sielä on niin jännittynyt ilmapiiri, mikä vaikuttaa jo työtehtävien suorittamiseen.

Työuupumus ja turhat poissaolot lisääntyvät jatkuvasti. Töissä ei jakseta olla eikä työtovereita haluta kohdata. On helpompi jäädä kotiin “sairastamaan”. Lisäksi tuo aiheuttaa masennusta ja mielialalääkkeiden käytön rajua lisääntymistä.
Työpaikkakiusaaminen aiheuttaa henkiselle vereslihalle hiertymistä, työssäuupumista ja kertakaikkista katkeamista. Mikä harmi, sillä osaamista, kokemusta ja omaan työhön motivoituneisuutta heitetään tällä tavoin hukkaan. Tämähän nimittäin juuri on sitä todellista herkkua: tieto, taito, osaaminen. Sen tuhoaa kiusaaminen.

Kuinka kiusaaminen saataisiin loppumaan. Tärkeä ja akuutti kysymys se todellakin on ja siihen kaivataan myös nopeita käytännön ratkaisuja. Kysymyksen toinen ydin kuitenkin kuuluu: miksi kiusaaja haluaa kiusata? Millainen pahan kokemus saa kiusaajan tuottamaan lisää pahaa? Minne saakka pitäisi toimenpiteiden ulottua, jotta päästäisiin nykyisen tuskan juurille ja jotta vastaavien juurien kasvu voitaisiin estää myös tulevaisuudessa?

On noustava vääryyttä vastaan, kouluissa ja työpaikoilla, muuten ei mikään muutu. Puolustettava oikeudenmukaisuutta. Vastustettava pahuutta. Oltava sillä puolella, jossa kehtaa katsoa itseään peilistä. Voi olla, että ympäristön mielestä puoli on väärä ja kovin epäelegantti, mutta sielun peili on ihmisessä armoton. Se paljastaa valheen, mutta myös totuuden, jos vain ihmisellä on riittävästi rohkeutta siihen katsoa.
Työpaikkakiusaaminen on vaiettu, mutta todellinen ongelma monissa työyhteisöissä. Aina on heitä, jotka osaavat, pystyvät ja ymmärtävät paremmin kuin muut.

Mitä tapahtui toveruudelle - työtoveruudelle? Se hukkui kovapäisyyden ja oletusarvojen viidakkoon. Erilaisuus ei ole hajottava voima, se on rikkaus, joka saa työyhteisön toimimaan monimuotoisemmin. Jos ei ole erilaisuutta, ei voi olla synergiaa.

On olemassa erilaisia ihmisiä ja erilaisia työntekijöitä. Myös työtehtävät ja työntekotavat vaihtelevat suuresti jopa saman organisaation sisällä . Kaikkien ei tule toimia saman kaavan mukaan vaan tärkeintä olisi, että kukin hoitaisi omat tehtävänsä kunniallisesti jättäen samalla tilaa ympärilleen, että myös muut työtoverit saisivat tehdä omat tehtävänsä. Olisi annettava työrauha.

Kiusaaja, katso ympärillesi! Ja kiusattu, uskalla näyttää yksilöllisyytesi! Olemme kaikki erilaisia.

Ja rakas esimieheni...jos luet tätä, voimme hyvin jatkaa aiheen käsittelyä kehityskeskustelussa!

Winter is here

2010-01-15T17:34:00.005+02:00

Winter is here,
so be happy!
Winter is here,
the white wonderland!

Winter is here,
it's snowing all the time!
Winter is here,
snowmen fill gardens!
Winter is here,
the frosty mornings!

Winter is here,
bears are asleep!
Winter is here,
so let's go skating!

Winter is here,
birds flown away!
Winter is here,
every snowflake's different!

Winter is here,
take out your blankets!
Winter is here,
it's time for warm drinks!

Winter is here,
enjoy its beauty!

Poem by Wippii and pics from my walk today.

Pientä hemmottelua

2010-01-15T09:58:00.009+02:00

Niin, kuten eilen kerroin olen nyt täyttänyt niitä pyöreitä vuosia ja kun en ravintoloissa käy niin palkitsin itseni hieman kattamalla harrastustoimintaani...eli lisää kirjoja ja kirjepapereita ja kosmetiikkaa.

Aloitetaan kirjavinkeistä;

ANNA JANSSON: Pääkallovaras (jiihaa...lisää Annan kirjoja omaan hyllyyn!!!)

Andreas Nilsoon on 9-vuotias gotlantilaispoika, jolla on vilkas mielikuvitus ja ylisuojeleva äiti. Eräänä kauniina kesäpäivänä Andreas livahtaa kylän hautausmaalle, varastaa vanhan pääkallon haudankaivajan nenän edestä - ja katoaa samana iltana kuin tuhka tuuleen. Pojan etsintöjä ryhtyy vetämään rikostarkastaja Maria Wern, joka on palannut kesäksi Gotlantiin toipuakseen avioerostaan.
Pienen pääkallovarkaan jäljet johtavat Herrvikin kalastajakylään ja sieltä läheiseen luolastoon. Pian myös Andreaksen äiti Charlotta joutuu tutkimusten valokeilaan. Miksi Andreasta on viety tämän tästä lääkäriin outojen mustelmien ja kuumeen vuoksi? Entä mitä tekemistä Maria Wernon luolastosta löytämällä vanhalla kaiverruksella on kadonneen pojan tapauksen kanssa?

DAN BROWN: Kadonnut symboli

Professori Robert Langdon saa tavallisena sunnuntaina yllättävän kutsun Washingtoniin vanhalta ystävältään ja oppi-isältään Peter Salomonilta. Langdon halutaan pikaisesti juhlapuhujaksi pääkaupungissa pidettävään tilaisuuteen.
Langdon suostuu äveriään historijoitsian pyyntöön ilomielin, mutta perille päästyään hän huomaa astuneensa keskelle järkyttävää painajaista. Tuntematon taho todistaa mahdollisimman raa'alla tavalla kaapanneensa Peter Salomonin.
Salomonin vapauden hintana kaappaaja vaatii Langdonia auttajakseen ikiaikaisen salaisuuden selvittämisessä. Kukaan muu ei hänen mukaansa pysty ratkaisemaan arvoitusta, joka johtaa Salomonin etsijät kohti kaappaajan tavoittelemaa päämäärää.
Ikivanhaan symboliikkaan ja vapaamuurareiden ajatusmaailmaan syvällisesti perehtynyt Langdon on valmis pelastamaan ystävänsä oman henkensä uhalla. Pian salaperäiset esineet, maailman tunnetuimmat rakennukset ja maamerkit paljastavat Yhdysvaltojen pääkaupungin kätketyn puolen. Lopulta ne tuovat näkyviin ikuisen totuuden. Matka sen äärelle on vaaroja täynnä.

Tämä kirjahan on odotetusti jatkoa Enkelit ja demonit, sekä Da Vincin koodi-kirjoille.

MARI JUNGSTEDT: Saaren varjoissa

Karmiva rituaalimurha rikkoo helteisen lomasaaren rauhan. Voiko Gotlannin kesäidylli olla tämän jälkeen enää entisensä?

Tämä kirjailija on minulle täysin uusi tuttavuus mutta hänenkin kirjojaan on julkaistu jo 9 eri maassa ja myös elokuvaoikeudet koko tuotannosta on ostettu Saksaan.

YRSA SIGURDARDOTTIR: Kolmas merkki

Keskiaikaisen inkvisition käsikirjan opit ovat heränneet eloon Reykjavikin opiskelijapiireissä. Kun ulkomaalainen nuorukainen löydetään kammottavalla tavalla murhattuna, lakinainen Thora Gudmundsdottir joutuu sukeltamaan mustaam maailmaan, jollaista ei pitänyt olla enää olemassakaan.
Yrsa Sigurdardottirin huikea nykytrilleri ja kansainvälinen bestseller vi muinaisten saagojen, noitavainojen ja mahtavan luonnon Islantiin.

Tämäkin on minulle täysin uusi kirjailijatuttavuus. Mutta toisinaan on hyvä laajentaa lukujaan uusiin tuttavuuksiinkin.

PATRICIA CORNWELL: Silminnäkijä

Kaunis, älykäs ja itsevarma piirisyyttäjä Monique Lamont aikoo selvittää ratkaisettomaksi leimatun rikoksen. Apurikseen hän vakjastaa jumalaisen komean poliisin Winston Garanon.
Lamont uskoo, että vuonna 1962 tapahtuneen sokean brittinaisen murhan takana on sarjamurhaaja nimeltä Bostonin kuristaja. Myös Scotland Yard haluaa osallistua tutkimuksiin. Median kiinnostus on taattu.
Mikä olisikaan parempi kimmoke Lamontin janoamalle poliittiselle menestykselle kuin kansainvälinen, suuren luokan juttu?

Siinäpä taasen muutama kirja odottamaan lukemista.

Kuulun SUUREEN SUOMALAISEEN KIRJAKERHOON ja sieltä monesti tilailen tarjouskirjoja sen lisäksi, että haalin kirjoja divarista ja kirppiksiltäkin.

Ja ehdotelkaa ihmeessä myös minulle hyviä kirjoja???!!! Lukuvinkit ovat aina tervetulleita!

Toinen rakas harrastukseni on tuo montavuotta kestänyt kirjeenkirjoittelu. Nyt muistin taas ottaa ostoksia talteenkin, ennen kuin niitä kaikkia kerkeän käyttämään. Olen oikeastaan jo miltei kirjepapereiden suurkuluttaja mutta voisihan sitä huonompiakin harrastuksia olla...ja onhan se mukava saada postin mukana muutakin kuin laskuja ja mainoksia.

Ei kukaan kaipaisi kirjekamua? Heh...

Minähän edelleenkin ostan suurimman osan kirjepapereistani KIRJEPAPERITAIVAASTA. Voin lämpimästi suositella! Kohtuuhintaisia, nopea toimitus ja ystävällinen palvelu! Itse olen myyjän kanssa asioinut jo jonkun vuoden, enkä moitittavaa löydä! Kuitenkin näinä päivinä, kun netissäkin liikkuu jos jonkinlaista myyjää. Mutta jos paperille on tarvetta, niin kirjapaperitaivasta voin suositella.

Oho...tuossa kuvassa näyttää olevan myös minun uusin päiväkirjani, jonka tilasin noiden kirjojen ohella kirjakerhosta. Kirjoitan myös ajatuksiani ja mietteitäni ja muita muistoja päiväkirjaan.

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä hain postista paketin, jossa on lisää kosmetiikkaa...

Hiustenhoitotuotteita, suihkusaippuaa ja uutta suosikkiani shea butter-voiteita.

Että tällainen mainospläjäys tällä kertaa...

Vanhenemisen kauneus - ikääntymisen ihanuus

2010-01-14T01:09:00.010+02:00

Minulla on tänään syntymäpäivä, virallisesti aamulla 05.29.
Ikäkriisiä - ei, sitä minulla ei ole! En ole koskaan kärsinyt sellaisesta, enkä oikein tajua miten niiiiiiin monelle vanheneminen voi olla niin hurjan vaikeaa.

Sanotaan, että ikä on vain luku ja niinhän se kliinisesti tulkiten onkin; 1.2.3….70.

Vanheneminen sitten taas on asia erikseen. Ihminen vanhenee vuosi vuodelta ja se on täysin luonnollista, muutenhan me kaikki olisimme pikkulapsia edelleen.

Olisitko sinä halunnut jäädä parkuvaksi, pieneksi kääröksi?

Lähes kaikki ihastelevat söpöjä, suloisia ja pikkuruisia kissanpentuja, ja moni tahtoisikin, että se kissa pysyisi aina vaan sellaisena pikku-kissana. Mutta kuten me ihmiset, kissatkin kasvavat isoiksi, aikuisiksi ja vanhenevat.
Meillä jokaisella elävällä olennolla on oma elinkaaremme. Se taas miten kukin ottaa ikänsä - vanhenemisensa vastaan, on aivan toinen juttu!

Iloisella ja pirteällä suhtautumisella voi vaikuttaa
moneen asiaan.

Vuosien saatossa ulkonäkömme muuttuu, olemme saaneet viisautta elämämme aikana saaduista kokemuksista ja vastoinkäymisistä (ainakin jotkut ovat), mutta se oma sisin pysyy aina samana se oma sisin, mikä määrittelee persoonamme, sen kuka me olemme.

Joten miksemme voisi ajatella, että säilyttämällä tämän oman sisimpämme mahdollisimman vahvana ja nuorekkaana,voimme mieleltämme olla elämämme loppuun saakka
ns. iki-nuoria.

Tässä vaiheessa tekstiä on hyvä heittää kehiin vanha sanonta: ” Olemme juuri niin vanhoja, kuin tunnemme itsemme olevan.”

Joten miksi kangistua kaiken maailman (muiden) ihmisten luomiin kaavoihin - siitä,
mitä meidän pitäisi olla, miltä meidän tulisi näyttää tietyn ikäisinä ja miten meidän tulisi käyttäytyä tietyn ikäisenä, iällemme arvokkaalla tavalla.

Ole vain oma iloinen itsesi ja löydä se sisäinen nuoruuden elämänilosi jälleen!
Kun ihminen voi vapautuneesti olla oma itsensä, hän myös säteilee tuota positiivista energiaansa ympäristöönsä. Iloinen ja positiivinen katsontakanta elämässä,
auttaa monen iän tuoman stressin tai jopa sairaudenkin läpi.

Hymy pelastaa monen ihmisen päivän ja pitää meidät säteilevän nuorekkaina, sillä kulmat kurtussa kulkiessa tulee takuulla enemmän ryppyjä kasvoihimme, kuin hymyilemällä.

Pidä oma sisimpäsi nuorekkaana ja vaali sitä, niin sisältäsi kumpuaa ulospäin ikuinen sisäisen nuoruuden lähde. Uskalla olla oma itsesi jälleen.

Monet ovat vuosien saatossa kadottaneet sen alkuperäisen minuutensa ja opetelleet uuden käyttäytymismallin, eräänlaisen naamion, joka vaihtuu eri tilanteissa.

Toki jo pelkästään yhteiskunta velvoittaa meitä käyttämään näitä alati muuttuvia naamioita, mutta yritä olla hukkaamatta tässä muiden ihmisten luomassa naamioiden maailmassa, sitä omaa itseäsi, omaa hersyvää, nauravaa ja iloista sisintäsi, sitä joka olit silloin joskus kauan sitten, kun sinulla ei ollut harteillasi kaikkia näitä yhteiskunnan ja muiden ihmisten iän mukana tuomia velvoitteita ja taakkoja.

Näin vanheneminen on paljon helpompaa. Kuten alussa sanoin, itselläni ei ikinä ole ollut ikäkriisejä, koska en pahemmin ajattele ikääni. Unelmia voi toteuttaa läpi elämänsä, pikkuhiljaa! Ja välillä pääsee toteamaan, ettei ole saanut ihan kaikkea haluamaansa - mutta sen sijaan jotain ihan muuta, mitä itseasiassa olisi halunnut alunperinkin, jos vain olisi silloin ollut viisampi!

Joten siskot, sillä naiset kärsivät ikäkriiseistä miehia enemmän, älkäämme murehtiko ikääntymistä. Ne on munat, jotka pilaantuu, ei kanat. Kantakaamme ikämme arvokkaasti ja astukaa ikäkriisittömään vapauteen...

EDIT: Klo 12.48: Nyt olen sitten virallisesti sen 40 vuotta NUORI...joten voin toivottaa itselleni

Sovitus?

2010-01-12T01:04:00.004+02:00

Elämä ei muodostu aina sellaiseksi, kuin on kuvitellut, ei tosiaankaan. Ja kun se muodostuu kuvitelmia pahemmaksi, voi yhtä hyvin työntää itsesyytökset syrjään. Juu, yiedän, olen itsekin niitä viljellyt mutta mitäpä se on auttanut, ei niin yhtään mitään. On vain parasta hieroa...tai ainakin yrittää, se rikki nyrkissään ja puhaltaa tomun ikkunasta ulos. Sillä syytökset eivät tosiaankaan johda mihinkään, tekevät vain entistä surullisemmaksi.

Täytyy vain koittaa sovittaa kaikki itsensä kanssa. Sovitus! Se merkitsee rauhan solmimista tapahtuneen kanssa. Tapahtunutta ei unohda, eikä pyri pyyhkimään mielestään, vaan muistelee sitä ilman tuskan tunnetta. Tyytyy siihen, etteivät menneet asiat menneet niin kuin oli sydämessään ajatellut ja toivonut. Päätyy siihen, että voi elää sovussa kohtalonsa kanssa.

Itselläni on vielä joissakin asioissa tekemistä päästäkseni sovituksen kanssa tasapainoon mutta joissakin asioissa olen jo onnellisesti kokenut tuon sovituksen mukanaan tuoman rauhan.
Edelleen joissakin asioissa näytän urheaa, vaikka sisin on traumatisoitunut mutta tottahan se on sekin, että vaikeisiin kysymyksiin on harvoin yksinkertaisia ratkaisuja!

Vuoden 2009 luetut kirjat sekä 2010 avattu kirjasaldo

2010-01-12T00:19:00.005+02:00

Vuoden 2010 kirjasaldo on avattu! Näistä kirjoista olen kaksi alimmaista juuri lukenut ja ylintä aloitan, kunhan kömmin tuonne vuoteeseen.

Täytyy kyllä sanoa, että tuon Anna Janssonin kirjoihin olen tykästynyt kovasti ja hänen kirjojensa myötä haluan jossakin vaiheessa lähteä käymään Gotlannissa, johon hänen kirjansa sijoittuvat.

Mutta nyt pientä mainosta noista kirjoista:

Anna Jansson: Haudankaivaja

Rikoskomisario Maria Wern hälytetään tukimuksiin Gotlannin pieneen Roma-kylään. Vanhuudenhöperön Frida Norrbyn talo on poltettu, eikä naista löydy mistään. Poliisi epäilee, että kyseessä on murhapoltto.
Pian poliisilla on tutkittavanaan samassa kylässä myös murha ja toinen katoamistapaus. Tutkinnassa nousevat esiin Fridan salaperäiset öiset kaivaukset, rakastavaisten erimielisyydet ja kyläläisten salaisuudet. Poliisilta ovat kuitenkin kadoksissa sekä motiivit, että rikosten väliset kytkökset.
Paikallaan polkeva poliisitutkinta ja sekava yksityiselämä tuskastuttavat Maria Werniä. Jokaviikkoisella akvarellikurssilla hänelle kuitenkin selviää, että kadonnut terveydenhoitaja Ingrid Borgen oli viimeinen, joka näki Fridan ennen paloa.

Linda Howard: Vapaata riistaa

Daisy Minor, pikkukaupungin kirjastonhoitaja saa 34-vuotispäivänään tarpeekseen tylsästä elämästään, tanttamaisista vaatteistaan ja asumisesta äitinsä kanssa. Hän haluaa olla tanssipaikan kaunein ja halutuin tyttö, iskeä miehen ja perustaa perheen. Muodonmuutos onnistuu yli odotusten: Daisyn ensimmäinen ilta Buffalo Clubilla päättyy tappeluun ja neiti itse joutuu vasten tahtoaan poliisipäällikkö Jack Russon syliin. Pahempaa on tulossa: Daisy on tietämättään nähnyt murhan, joka liittyy kansainväliseen naisten salakuljetukseen. Keinoja kaihtamattomat rikolliset haluavat vaientaa avaintodistajansa. Silmukka kiristyy, murhaajat lähestyvät, Daisyn ja Jackin välillä kipunoi...

Mary Higgins Clark: Kaksoset

Kathy ja Kelly Frawley ovat juuri viettäneet kolmivuotissyntymäpäiviään, kun heidät siepataan yöllä kodistaan. Lunnasvaatimus on kohtuuton tavallisele lapsiperheelle, mutta lunnaat saadaan maksettua Steve-isän työnantajan suosiollisella avustuksella. Mutta kun tyttöjen olinpaikka vihdoin on saatu selville, vain Kelly löytyy autosta. Sieltä löytyy myös viesti, jonka mukaan Kathy on vahigossa tapettu ja ruumis viskattu mereen...

Kelly kuitenkin kertoo äidilleen jatkuvasti kaksoissiskonsa kuulumisia ja toiveita. Pian FBI:kin vakuuttuu siitä, että tyttöjen telepaattinen yhteys voi antaa varmoja johtolankoja ja että Kelly on edelleen elossa. Alkaa kiihkeä kilpajuoksu Pillipiipariksi itseään kutsuvan kidnappaajan ja tämän rikoskumppaneiden kanssa - mutta riittääkö aika?

Viime vuonna tuli luettua jokunen kirja:
2009 LUKEMIANI KIRJOJA

* Anna Jansson: Outoja lintuja
* Rajaa Alsanea: Riadin tytöt
* Patricia Cornwell: Scarpetta
* Ken Follet: Valkeuden vangit
* Åsa Larsson: Musta polku
* Åsa Larsson: Suden taival
* Matti Rönkä: Tappajan näköinen mies
* Matti Rönkä: Ystävät kaukana
* Matti Rönkä: Hyvä veli paha veli
* Liza Marklund: Elinkautinen
* Carlos Ryiz Zafon: Enkelipeli
* Mary Higgins Clark: Ennen jäähyväisiä
* Mary Higgins Clark: Missä olet nyt
* Karin Fossum: Mustat sekunnit
* Anna Jansson: Hylynryöstäjä
* Tess Gerritsen: Voitonmerkki
* Eppu Nuotio: Varjo
* Karin Slaughter: Häpäisty
* Tess Gerritsen: Katoaminen
* Torey Hayden: Aavetyttö
* Julian Symmons: Kun kuolema unohtaa
* Juan Gomez-Jurado: Kuolinkellot
* Juan Gomez-Jurado: Taivaspaikka
* Kate Mosse: Krypta
* Torey Hayden: Häkkipoika
* Tess Gerritsen: Luutarha
* Erica Spindler: Paholaisen soturit
* Alex Kawa: Lamaannuttava silmänräpäys
* Karen Harper: Kivimetsä
* Karin Slaughter: Merkitty
* Laurie Benton: Tappavat valheet
* Elizabeth Adler: Kaikki pelissä
* Jan Coffey: Luota minuun
* Jan Coffey: Viiden sarja

Muistoa kunnioittaen - in memory of 31.12.2009

2010-01-05T06:31:00.004+02:00

On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.

Suruvalittelut Sellon ampumistapauksen uhrien omaisille!

Lehdistötiedote 02.01.2010

In memory of victims in shooting tragedy at Sello shopping mall.

World News in english

Jokainen katse voi olla viimeinen, jokainen hyvästijättö ikuinen.

2010-01-05T05:20:00.004+02:00

Tuon lauseen aidon sisällön toivoisi kaikkien ymmärtävän! Ja itsekin tuon haluan nostaa esiin monestakin syystä, kuten loppuvuoden ampumavälikohtaus ja erään tuttavani vahvat ajatukset kuolemasta ja yleisesti muutoinkin, esimerkiksi tämä etävanhemmuus.

Olen koittanut opettaa omalle pojallenikin, että vaikka joskus kuinka suututtaisi, niin koskaan ei saisi erota vihoissa. Meillä on molemmilla tapana sanoa, että olet rakas puheluiden päätteeksi, halata erotessa ja nähdessä noiden sanojen kera jne. Arvostan tuota kovasti, sillä uskon, ettei se aina välttämättä ole helppoa teini-ikäiselle pojalle.

Tuossa eilen maanantaina hänet saatoin Tampereelle, kun siitä jatkoi taasen matkaansa yksin kohti Keski-Suomea. Olihan se jälleen kerran haikea hetki meille molemmille, vaikka poikanikin yritti urhoollisesti olla reipas kaikin puolin.

Meillä oli ihana viikko yhdessä, vaikka eräänä päivänä sainkin jälleen hieman sellaisia uutisia, jotka saivat minut äärettömän vihaiseksi...tai ehkä paremminkin väsyneeksi. Se valitettavasti näkyi kaikille sinä päivänä lähelläni oleville mutta oli vain parempi päästää höyryt pihalle, kuin hautoa niitä tuonne syövereihin ja koittaa kärvistellä niiden kanssa. Vaan kun sain päästettyä höyryt pihalle, oli jo huomattavasti parempi olla.
Tuota lukuunottamatta viikkomme oli ihana ja koitin siitä imeä itseeni mahdollisimman paljon voimaatuovia muistoja ja ajatuksia itseeni näille yksinäisille päiville.

Tuolla Tampereella tapasin erään kirjeystäväni Rouva Teen. Hän saapui minua vastaan linja-autoasemalle ja näin ollen minulla oli aavistuksen verran helpompaa heiluttaa pojalleni ja katsoa linja-auton takavalojen häviävän näkyvistä. Eilen otin ja tein jotain normaalista poikkeavaa...sillä, kysyin häneltä josko kerkiäisi tapaamaan. Yleensä olen aika huono näin puolierakkona ehdottelemaan mitään tuollaista mutta kerrankos sitä itsensä ylitää. Käytiin kahvilla ja juteltiin, kunnes oli aika lähteä kohti tätä Hämptönlandiaa. Oli mukava tavata nainen kirjeiden takana! Kiitos Rouva Tee, jos tätä luet!

Istuessani taas linja-autoon, iski se ikävä! Lapseni on minulle läsnä, vaikka hän on fyysisesti toisessa paikassa. Ja avatessani kotioven tuli mieleeni Kirkan laulusta pätkä...

Niin paljon se sattuu,
kun nään kodin tyhjäksi jääneen
En estää voi kyyneltäkään,
Yksin itken mä ääneen

ja oli pakko ne itkut päästää. Tehdä "pesä" sohvalle, käperryttää itsensä peiton alle ja olla vain hiljaa. Vaan kyynelten kieli on myös kaunis kieli.

Mutta nyt jälleen eron jälkeen, jokainen eletty päivä ollaan lähempänä uutta tapaamista! Ja mikään, eikä kukaan, vie ainakaan rakkauttani lastani kohtaan! Sitä minulta ei voida riistää!

Olet rakas lapseni!

Yksinäisen keijun tarina

2010-01-05T02:47:00.001+02:00

Siipiinsä keijupölyä hän hieroi aamuisin
että vastatuulessakin lentää jaksaisi
Kovat oli ajat ollu hällä takana
mut kuka uskois et' on olemassa surullisia keijuja?

Pää painuksissa mainitsi hän kerran murheistaan
Fauni hymähti, ei ottanut tosissaan
Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju nukkui pois

On paratiisi meillä täällä näin
vaan ei aina kaikki koe sitä näin
Sillä faunin, peikon, keijunkin
suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia
Peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin:
Miksi se yhden hengen vaati ennen kuin me muistettiin:

Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan

Ois paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan

Ja täällä ollaan taas...

2009-12-29T18:32:00.005+02:00

Ihanaa, joulun työrupeama on ohitse! Siinähän se meni ihan kohtuullisesti, ja jos ei muuten niin lohtua antoi ajatella, että viidestä vuorosta tulee liki 95 tunnin palkka. Mutta eipä se rahakaan autuaaksi tee...ja verottajahan se noihinkin takuuvarmasti näppinsä iskee.

Tosin tuli taasen huomattua, ettei kaikki ihmiset käsitä mitä yövuoro merkitsee. Jos tulee kotiin vaikka aamulla yhdeksältä, nukahtaa PARHAASSA tapauksessa kymmeneltä. Kahdeltatoista on ehtinyt nukkumaan kaksi tuntia. KAKSI TUNTIA! Pistää toisinaan vihaksi, kun joku ihmettelee, että vieläkö sinä silloin nukut? Joo, kyllä nukun/nukuin! Ei kai kukaan soita päivätyötä tekevällekään kahdelta yöllä ja kysy, vieläkö sinä nukut?
Niin, ainahan voi laittaa puhelimen äänettömälle, mutta sekään ei estä voivottelemasta vastaajaani, että vieläkö sinä nukut? Argh!
Kyllä minulle soittaa saa, jos asiaa on mutta yötyön vähättely on jo pelkkää röyhkeyttä!

No, nyt alkoi ihanat pitkät vapaat. Seuraavaksi menen töihin 5. tammikuuta. Tänään tuli poikani kotiin. Tuli ensimmäistä kertaa yksin linja-autolla ja hyvin pääsi perille. Minun piti mennä häntä vastaan asemalle mutta en sinne asti kerennyt, kun poikani seisoi jo oven takana ja ilmoitti, että oven avaus olisi ihan toivottavaa. Auto olikin tullut ilmoitettua aiemmin mutta hienosti poikani saapui kotiin matkalaukkuineen kaikkineen.
Oli tärkeä virstanpylväs tuokin, ensimmäinen linja-automatka yksin. Antaa itsevarmuutta tuokin!
On ihanaa saada viettää aikaa taasen yhdessä hieman pidempään. Yhteinen aika on niin tärkeää meille molemmille, vaikka hän toki ulkona käykin kavereiden kanssa jne. Äidin kanssa vietetty uusi vuosi on ollut jo monia vuosia hänelle se pop-juttu.

Äiti on kuin valkoinen koivun runko, mustine pilkkuineen. Koivu, johon voisi nojautua pahan olon yllättäessä. Hauraskin, kuin perhosen siivet, joita ei haluaisi sanoillaan satuttaa. Koivu, joka haluaisi hoivata ja helliä, olla vahingoittamatta ja kolhimatta.

Vaikka välillä yhdessä vietetyn ajan jälkeen on kuin loppuun palanut patteri, sillä tässä lyhyessä ajassa sitä koittaa rutistaa itsensä niin tyhjiin lapselleen. Yrittäen antaa lapselleen sireenin tuoksuisia tuoksuja, poutapilviä taivaalta, syksyisiä kirjavia lehtiä, äidin slin lämpöä sekä paljon kaikkea muuta elämän pitkälle tielle.

Jep, mutta uneton yö ja mennyt päivä alkaa vaatimaan verojaan, ja silmien alla alkaa olemaan mustemmat renkaat kuin pesukarhulla, joten taidan nyt jättää turinat tähän...tyhjästä päästä on paha meinaan nyhjästä!

Hauskaa illan jatkoa kaikille!